Asiakkuus- ja laatujaosto, kokous 19.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 34 Sosiaalityön vaikuttavuustutkimuksen nykytila ja mahdollisuudet Suomessa

377/2022

Valmistelija

  • Marika Järvinen, ASIAKASPALVELUN KEHITTÄMISPÄÄL, marika.jarvinen@pirha.fi

Perustelut

Sosiaalipalveluiden vaikuttavuutta on tutkittu vähän. Vaikuttavuustutkimuksella tuotetaan tietoa siitä, toimivatko sosiaalihuollon palvelut tai työmenetelmät tavoitellusti, esimerkiksi asiakkaiden hyvinvointia lisäävästi. Vaikuttavuustieto on tärkeää, jotta sosiaalihuollon asiakkaat saavat parhaan mahdollisen tuen haastaviin elämäntilanteisiinsa. Lisäksi rajallisilla resursseilla voidaan tuottaa paras mahdollinen hyöty, jos palvelut ja työmenetelmät valitaan niiden vaikuttavuuden perusteella. Sosiaalihuollossa on käytössä sellaisia tukimuotoja ja työmenetelmiä, joiden vaikuttavuutta ei ole lainkaan tutkittu.

Sosiaalipalveluiden vaikuttavuustutkimuksen asemaa tulisi vahvistaa. Vaikuttavuuden tarkastelu on kirjattu sosiaalihuoltolakiin ja on keskeisessä asemassa myös sote-uudistuksen lainsäädännössä. Esimerkiksi sosiaalityössä pitäisi rohkeammin hyödyntää erilaisia tutkimusasetelmia ja -menetelmiä palveluiden ja tukimuotojen vaikuttavuuden arvioinnissa. Moniulotteisten sosiaalihuollon palveluiden ja interventioiden vaikuttavuuden arviointi vaatii monitieteisyyttä, metodologista avoimuutta ja erilaisten tutkimuksellisten lähestymistapojen yhdistämistä. Vaikuttavuuden arviointiin liittyviä metodologisia näkökohtia voidaan hyödyntää sosiaalipalveluiden vaikuttavuustutkimuksen vahvistamisessa ja toteuttamisessa. Innostavaa ja osin uutta on, että kokeellisia tutkimusasetelmia voidaan käyttää myös sosiaalipalveluiden vaikuttavuuden arvioinnissa.

Aiheesta alustaa YTT Hanna Ristolainen Itä-Suomen yliopistosta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Juha Kinnunen, SAIRAALAPALVELUJEN PALV.LINJOH, juha.kinnunen@pirha.fi

Asiakkuus- ja laatujaosto päättää

  • merkitä tiedoksi annetun alustuksen ja käydyn keskustelun.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana YTT Hanna Ristolaista Itä-Suomen yliopistosta, joka poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).