Aluehallitus, kokous 11.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 229 Vastaus valtuustoaloitteeseen - Ikääntyneiden palveluasuminen tulee säilyttää Pirkanmaalla

91/2022

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen Kristilliset (KD) valtuustoryhmä,​ ensimmäisenä allekirjoittajana Sirpa Pursiainen,​ on aluevaltuustossa 5.9.2022 § 106 jättänyt hyvinvointialueen käsiteltäväksi valtuustoaloitteen "Ikääntyneiden palveluasuminen tulee säilyttää Pirkanmaalla". Valtuustoaloite on liitteenä.

Vastaus valtuustoaloitteeseen on käsitelty aluehallituksen kokouksesa 20.2.2023 § 47. 

Vastaus valtuustoaloitteeseen

Hyvinvointialueen hallitus on käsitellyt 20.2.2023 § 46 siirtymistä asumispalvelun järjestämisestä yhteisöllisen asumispalvelun järjestämiseen. Muutos perustuu 1.1.2023 voimaan tulleeseen sosiaalihuoltolain muutokseen. Aluehallituksen päätösasiassa selostetaan tarkemmin lainmuutoksen sisältöä, muutoksen vaikutuksia asiakkaisiin sekä kunnilta hyvinvointialueelle siirtyneiden nykyisten asumispalvelusopimusten kokonaisuutta. 

Hyvinvointialue saa rahoituksensa lakisääteisten palvelujen järjestämiseen valtiolta. Sosiaalihuoltolain muutos tarkoittaa, että hyvinvointialueella on sote-järjestämislain mukainen velvollisuus järjestää yhteisöllisen asumisen palvelut asukkaille. Palveluasumista aiemman kaltaisessa muodossa laki ei enää tunne. Hyvinvointialue ei voi valita, että se jättää lakisääteisen palvelun järjestämättä ja järjestää sen sijaan jotain muuta palvelua. Jatkossakin asiakas voi itse maksavana ostaa erilaisia asumisen palveluja. Valvira on antanut lain tulkinnasta selkeän ohjeen. Hyvinvointialueen tehtävänä on luonnollisesti siirtymän toteuttaminen hyvin suunnitellen ja asiakkaiden tarpeet huomioiden. Myös muutoksessa asiakkaiden toimintakyky arvioidaan interRAI:n avulla asiakkaan palvelutarpeeseen sopivimman palvelun löytämiseksi.

 

Ehdotus

Aluehallitus päätti

  • toimittaa vastauksen valtuustoaloitteeseen ”Ikääntyneiden palveluasuminen tulee säilyttää Pirkanmaalla” tiedoksi aluevaltuustolle.

Päätös

Aluevaltuusto päätti

  • palauttaa valtuustoaloitteen uudelleen valmisteluun. 

Kokouskäsittely

Riitta Ollila esitti, että valtuustoaloite palautetaan uudelleen valmisteluun. 

Kannatus: Sirpa Pursiainen, Sinikka Torkkola, Klaus Myllymäki, Tuula Petäkoski-Hult, Miia Kinnari, Aila Dündar-Järvinen ja Lassi Kaleva.

Puheenjohtaja tiedusteli, voidaanko asia palauttaa yksimielisesti valmisteluun. Koska aloitteen palauttamista valmisteluun ei hyväksytty yksimielisesti, puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen: asian palauttaminen uudelleen valmisteluun JAA, asian käsittelyn jatkaminen EI. Äänestysesitys hyväksyttiin.

Äänestyksen tulos: aloite palautettiin uudelleen valmisteluun äänin 58-19. Yksi tyhjä ääni. 

Äänestystulokset

  • Jaa 58 kpl 74%

    Anne Nyman, Tiina Wesslin, Lassi Kaleva, Milka Hanhela, Ulla Kampman, Kauko Turunen, Klaus Myllymäki, Minna Minkkinen, Joni Kumlander, Kukka Kunnari, Hanna Holma, Katariina Pylsy, Mervi Veijola, Miia Kinnari, Riitta Ollila, Sinikka Torkkola, Kari Virtanen, Mikko Aaltonen, Arto Grönroos, Erkki Paloniemi, Minna Sarvijärvi, Satu Hintikka, Jaakko Mustakallio, Markku Virkamäki, Veijo Niemi, Riitta Kuismanen, Julia Sangervo, Joakim Vigelius, Jessika Villgren, Mauri Heiska, Linda Lähdeniemi, Miko Bergbom, Tuula Petäkoski-Hult, Ella Näsi, Jenni Jokinen, Pirjo Raunio, Anneli Taina, Lauri Lyly, Mauri Jussila, Iina Hänninen, Sami Kymäläinen, Leena Mankkinen, Tarja Jokinen, Leena Saarela, Kirsi Kaivonen, Aila Dündar-Järvinen, Marjo Mäkinen-Aakula, Erja Pelkonen, Olga Haapa-aho, Ville Tirkkonen, Hanna Laine, Reijo Koskela, Atanas Aleksovski, Touko Sikala, Ilmari Nurminen, Sirpa Pursiainen, Taru Tolvanen, Sofia Vikman

  • Ei 19 kpl 24%

    Marko Jarva, Johanna Loukaskorpi, Pekka Järvinen, Juho Ojares, Kari-Matti Hiltunen, Ida Leino, Leena Kostiainen, Anna-Kaisa Ikonen, Sirpa Repo, Reeta Ahonen, Ilkka Sasi, Sirja Kaartinen, Antti Ivanoff, Anitta Korpio, Kaija Holli, Arja Laitinen, Aleksi Jäntti, Jari Andersson, Jori-Pekka Träskbäck

  • Tyhjä 1 kpl 1%

    Jouni Sirén

Valmistelija

  • Päivi Tryyki, JOHTAJA, paivi.tryyki@pirha.fi
  • Miia Luukko, HALLINTOPALVELUJOHTAJA, miia.luukko@pirha.fi

Perustelut

Hyvinvointialueella on vuoden 2023 alussa ollut sosiaalihuoltolain muutoksen johdosta valmisteltavana siirtyminen palveluasumisen järjestämisestä yhteisöllisen asumisen järjestämiseen. Samaan aikaan valmistelussa on ollut Pirkanmaan hyvinvointialueen KD valtuustoryhmän, ensimmäisenä allekirjoittajana Sirpa Pursiainen, jättämä valtuustoaloite "Ikääntyneiden palveluasuminen tulee säilyttää Pirkanmaalla". Aloite on jätetty aluevaltuustossa 5.9.2022 § 106 ja se on esityslistan liitteenä.  

Nämä on valmisteltu kahtena eri asiana aluehallitukselle 20.2.2023 § 46 ja § 47.

Valtuustoaloiteasian palauduttua valmisteluun valtuuston päätöksellä 3.4.2023 § 28 em. päätösten tiedot on koottu yhteen tähän vastaukseen. Lisäksi vastausta on täydennetty kuvaamalla käynnistettyä hankintamenettelyä ja muutoksen vaikutuksia palveluntuottajiin.

Tausta

Sosiaalihuoltolakiin on tehty 1.1.2023 voimaan tulleita muutoksia, jotka koskevat sosiaalihuoltolain palvelujärjestelmän kokonaisuutta. Erityisesti muutokset koskevat kotiin annettavia palveluja ja asumispalveluja. Muutettuja säännöksiä sovelletaan eri asiakasryhmien, kuten iäkkäiden henkilöiden, mielenterveys- ja päihdekuntoutujien sekä vammaisten henkilöiden palveluihin.

Hyvinvointialueiden järjestämisvastuulle kuuluvia, sosiaalihuoltolain mukaisia asumispalveluja ovat 1.1.2023 lähtien tilapäinen asuminen, tuettu asuminen, yhteisöllinen asuminen ja ympärivuorokautinen palveluasuminen.

Yhteisöllisellä asumisella tarkoitetaan hyvinvointialueen järjestämää asumista esteettömässä ja turvallisessa asumisyksikössä, jossa henkilön hallinnassa on hänen tarpeitaan vastaava asunto ja jossa asiakkaille on tarjolla sosiaalista kanssakäymistä edistävää toimintaa, jota varten asumisyksikössä on tarkoitukseen soveltuvat tilat. Asiakkaiden tarpeen mukaiset sosiaalipalvelut järjestetään erikseen tukipalveluina, kotihoitona ja tarvittaessa muina palveluina. Luonteeltaan yhteisöllisen asumisen kaltaista voi olla muukin asumisjärjestely, mutta sosiaalihuoltolaissa tarkoitettuna sosiaalipalveluna yhteisöllistä asumista on vain hyvinvointialueen järjestämä yhteisöllinen asuminen.

Palvelujärjestelmää koskevat säännösmuutokset mahdollistavat jatkossa yhteisöllisen asumisen ja ympärivuorokautisen palveluasumisen sijoittumisen samaan rakennuskokonaisuuteen, jolloin asiakkaan palvelutarpeiden muutos on aikaisempaa helpompi huomioida palveluita järjestettäessä. Saman palveluntuottajan tuottaessa sekä yhteisöllistä asumista että ympärivuorokautista palveluasumista samassa rakennuskokonaisuudessa, palvelut voivat muodostaa yhden yhteisen toimintayksikön, jolloin koko palveluntuottamiseen varattu henkilöstö voi toimia yhden johdon alaisuudessa mahdollistaen henkilöstön joustavan käytön.

Valvira ja aluehallintovirastot ovat ohjeistuksissaan edellyttäneet, että hyvinvointialueet ja palveluntuottajat ryhtyvät tarvittaviin toimiin 1.1.2023 voimaan tulleiden lakimuutosten täyttämiseksi. Tämä tarkoittaa mm. sitä, että nykymuotoinen palveluasuminen jää pois hyvinvointialueen palveluvalikoimasta. Tästä syystä on ollut tarpeen valmistella nykyisten palveluasumista koskevien sopimusten päättäminen, yhteisöllistä asumista koskeva hankinta sekä oman tuotannon osalta palveluasumisen muutos yhteisölliseksi asumiseksi.

Pirkanmaan hyvinvointialueelle siirtyi kunnista sekä niiden tuottamaa palveluasumista ja yhteisöllistä asumista että niiden ostamaa palvelua yhteensä noin 600 asiakaspaikan verran.

Kunnilta siirtyneet nykyiset sopimukset

Kunnilta hyvinvointialueelle siirtyneet nykyiset palveluasumisen sopimukset sisältävät laajan valikoiman eri tyyppisiä sopimuksia: määräaikaisia, toistaiseksi voimassa olevia, yksilöhankintaa, ei kirjallista sopimusta ollenkaan –tilanteita, kohdekisoja ja kokonaisulkoistuksia.

Hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan aluehallitus päättää yli 30 M€ palveluhankinnoista, hyvinvointialueen johtaja yli 10 M€ palveluhankinnoista ja sosiaali- ja terveysjohtaja palveluhankinnoista 10 M€ saakka kuitenkin niin, että 7 M€ saakka palveluhankinnoista päättäminen on delegoitu palvelulinjajohtajalle. Nykyisten sopimusten arvo vaihtelee suuresti, joten päätösvaltaa yksittäisten hankintasopimusten osalta jakautuu kaikille edellä mainituille.

Päätösvallan hajaantumisen ja lainmuutoksen aiheuttaman palvelutarjonnan muutoksen merkittävyyden vuoksi asia on viety aluehallituksen käsittelyyn 20.2.2023 § 46. Aluehallitus totesi 1.1.2023 voimaan tulleiden lakimuutosten edellyttävän siirtymistä palveluasumisen järjestämisestä yhteisöllisen asumisen järjestämiseen.

Ikäihmisten yhteisöllisen asumisen hankinta sisältyy aluehallituksen hyväksymään vuoden 2023 hankintasuunnitelmaan ja kilpailutus dynaamisena hankintana on käynnistynyt 20.6.2023.

Tampere-Orivesi yhteistoiminta-alueen tekemiä palveluasumisen sopimuksia, jotka olivat päättymässä kesällä 2023, on jatkettu 31.12.2023 saakka.

Kuntien Hankintapalvelut KuHan sopimuksessa (Pirkkala-Vesilahti-Nokia-Ylöjärvi) otettiin 30.6.2023 käyttöön optiokausi ympärivuorokautisessa palveluasumisessa. KuHan sopimuksen palveluasuminen päättyy 31.12.2023. KuHan sopimus on edellyttänyt yhteensä 15 sopimusmuutoksen tekoa ja pelkästään palveluasumista koskien kaikille palveluntuottajille sopii palveluasumisen päättyminen 31.12.2023. Sopimusmuutoksia eivät ole toistaiseksi hyväksyneet Attendo, Esperi Care ja Mehiläinen.

Akaa-Urjalan sopimuksen asiakaskohtaisten palveluasumista koskevien sopimusten irtisanomisprosessi on meneillään, sopimukset päätetään 31.12.2023. Irtisanominen on sopinut kaikille palveluntuottajille.

Lempäälän sopimuksessa palveluasuminen päättyy sopimuksen päättymispäivään 31.12.2023.

Yhteisöllisen asumisen hankintamenettely

Hyvinvointialue on ohjeistanut jokaista palveluntuottajaa yksilöllisesti keväällä 2023 sopimustilanteesta, osallistumisesta hankintamenettelyyn koskien yhteisöllistä asumista ja palveluntuottajan tavoitteellisesta sopimuskauden aloitusajankohdasta.

Palveluntuottajat voivat hakeutua hankintamenettelyyn 31.12.2024 saakka, minkä jälkeen hankintamenettelyä avataan tarvittaessa. Hankintamenettelyn perustamisvaiheessa palveluntuottajat ilmoittautuvat mukaan hankintamenettelyyn jättämällä tarjouksensa 14.8.2023 klo 23:59 mennessä. Määräaikaan saaduista tarjouksista tehdään tilaajan toimivaltaisen viranomaisen hankintapäätös ja päätöksestä tiedotetaan asianosaisia. Palveluntuottajilla, jotka ovat tulleet hyväksytyksi perustamisvaiheessa, sopimuskausi alkaa 1.10.2023.

Palveluntuottaja, joka ei ole jättänyt tarjousta tai ei ole tullut valituksi perustamisvaiheessa, voi hakeutua mukaan menettelyyn myöhemmin jatkuvan hakeutumisen vaiheessa. Palveluntuottajat, joiden tavoitteellinen sopimuskauden aloitus on 1.1.2024, jättävät tarjouksen 30.10.2023 klo 23:59 mennessä.

Perustamisvaiheessa avoinna olevaan hankintamenettelyyn on tullut ilmoittautumisia. Yksi nykyisistä palveluasumisen tuottajista on ilmoittanut, ettei ole hakeutumassa yhteisöllisen asumisen tuottajaksi. Kaikki palveluntuottajat eivät ole ottaneet kantaa osallistuvatko yhteisöllisen asumisen tarjouskilpailuihin.

Vaikutukset asiakkaaseen

Sosiaalihuoltolain muuttamiseen liittyvä siirtymäsäännös koskee hallituksen esityksen mukaan voimassa olevan lain 19 §:ssä tarkoitettuja kotipalveluja ja niihin sisältyviä tukipalveluja, 20 §:ssä tarkoitettua kotihoitoa sekä 21 §:ssä tarkoitettuja asumispalveluja. Siirtymäsäännös merkitsee, että näitä palveluja koskevia, ennen lain voimaantuloa tehtyjä hallintopäätöksiä ei tarvitse muuttaa uuden lain mukaisiksi välittömästi lain voimaantultua. Päätöksissä tarkoitettuihin palveluihin on kuitenkin sovellettava palvelujen sisältöä koskevia uuden lain säännöksiä. Tarkoitus on, että hallintopäätökset korvataan uusilla päätöksillä sitä mukaa kun se on perusteltua asiakkaiden palvelutarpeiden tarkistuksen johdosta.

Siltä osin kun palveluasumista on Pirkanmaan kunnissa järjestetty omana toimintana, palvelun muuttaminen yhteisölliseksi asumiseksi on mahdollista oman toiminnan muutoksilla. Omassa toiminnassa on siten jo siirrytty yhteisöllisen asumisen tarjoamiseen.

Yksittäisen asiakkaan kohdalla muutos tarkoittaa sitä, että hyvinvointialue huolehtii palvelun muuttumisesta asumispalvelusta yhteisölliseen asumiseen. Kaikki nykyiset palveluntuottajat eivät todennäköisesti täytä yhteisöllisen asumisen vaatimuksia, joten on odotettavissa, että osin palveluntuottajat vaihtuvat. Tämä tarkoittaa, että yksittäisen asiakkaan kohdalla saattaa tulla muutosta asumiseen. Vaihtoehtoisesti asiakas voi jäädä tällaisessa tilanteessa palveluntuottajan asiakkaaksi itse maksavana asumispalvelun asiakkaana.   

Pirkanmaan hyvinvointialueella käytetään ikääntyneiden palvelutarpeen arvioimisessa toimintakyvyn arvioimiseen tarkoitettua interRAI- mittaristoa. Toimintakyky arvioidaan asiakkaan hakiessa säännöllisiä sosiaalihuoltolain mukaisia palveluja, toimintakyky arvioidaan myös palvelutarpeen muuttuessa ja toimintakykyä arvioidaan palvelujen piirissä oltaessakin säännöllisesti. InterRAI-toimintakyvyn arviointi tuottaa numeerista dataa, joka varsin luotettavasti yksilöllinen harkinta huomioiden mahdollistaa asiakkaan palvelutarpeen arvioimisen ja sitä kautta hänen tarpeidensa mukaisten palvelujen myöntämisen. Väestötasolla kyseinen mittaristo antaa Pirkanmaallakin jatkossa luotettavaa tietoa siitä, millaisella toimintakyvyllä olevia asiakkaita milläkin palveluportaalla hoidetaan ja on tarkoituksenmukaista hoitaa. InterRAI mahdollistaisi myös henkilöstöresurssin oikeampaa kohdentamista asiakkaiden toimintakyvyn perusteella siltä osin kuin laki ei mitoitusta erikseen säätele.

Pirkanmaan hyvinvointialueella tavoite on, että yhteisöllinen asuminen asettuu palveluketjussa siihen kohtaan, jossa asiakas tarvitsisi toimintakykynsä tueksi useita kotihoidon käyntejä päivässä, mutta yöaikainen palvelutarve on vielä suhteellisen vähäistä. Lisäksi yhteisöllisessä asumisessa asiakas hyötyisi säännöllisestä sosiaalisesta kanssakäymisestä muiden yksikön asukkaiden kanssa.

Yhteenveto

Hyvinvointialue saa rahoituksensa lakisääteisten palvelujen järjestämiseen valtiolta. Sosiaalihuoltolain muutos tarkoittaa, että hyvinvointialueella on sote-järjestämislain mukainen velvollisuus järjestää yhteisöllisen asumisen palvelut asukkaille. Palveluasumista aiemman kaltaisessa muodossa laki ei enää tunne. Hyvinvointialue ei voi valita, että se jättää lakisääteisen palvelun järjestämättä ja järjestää sen sijaan jotain muuta palvelua. Jatkossakin asiakas voi itse maksavana ostaa erilaisia asumisen palveluja. Valvira on antanut lain tulkinnasta selkeän ohjeen.

Edellä on kuvattu tarkemmin lähtötilannetta Pirkanmaalla, muutoksen vaikutuksia asiakkaisiin ja palveluntuottajiin sekä käynnistettyä hankintamenettelyä. Hyvinvointialueen tehtävänä on luonnollisesti siirtymän toteuttaminen hyvin suunnitellen ja asiakkaiden tarpeet huomioiden. Myös muutoksessa asiakkaiden toimintakyky arvioidaan interRAI:n avulla asiakkaan palvelutarpeeseen sopivimman palvelun löytämiseksi.  

Valtuustoaloite on pykälän liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • esittää aluevaltuustolle,​ että se merkitsee aloitteeseen laaditun vastauksen tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).