Konserni- ja toimitilajaosto, kokous 16.4.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 27 Saapuneet yhtiökokouskutsut

8258/2024

Valmistelija

  • Timo Tiainen, KONSERNIOHJAUKSEN PÄÄLLIKKÖ, timo.tiainen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen toiminnallisen kokonaisuuden toteuttamisesta vastaa hyvinvointialueen lisäksi laaja verkosto in house -yhtiöitä ja muita yhteisöjä. Hyvinvointialue toteuttaa omistajaohjausta ja käyttää määräysvaltaansa näihin toimijoihin muun muassa käyttämällä päätösvaltaa yhtiökokouksissa.

Hallintosäännön 31 §:n mukaan konserni- ja toimitilajaosto antaa ohjeet tarvittaessa eri yhteisöjen hallintoelimissä edustaville henkilöille. Tähän pykälään kerätään konserni- ja toimitilajaoston kokouskutsun lähettämiseen mennessä tulleet yhtiökokouskutsut. Mikäli yhtiökokouskutsu saapuu siten, että sitä ei ehditä käsitellä konserni- ja toimitilajaoston kokouksessa ennen yhtiökokousta, hankitaan asiaan tarvittaessa konserni- ja toimitilajaoston puheenjohtajan tai konsernipalvelujohtajan näkemys.

Merkittävät yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat kuten hallituksen jäsenten valinta, vastuuvapauden myöntämättä jättäminen, yhtiöjärjestyksen muuttaminen ja yhtiön selvitystilaan asettaminen voidaan tyypillisesti ennakoida, jolloin ne tuodaan konserni- ja toimitilajaoston käsittelyyn erillisinä pykälinä.

Oheismateriaalina on Tullinkulman Työterveys Oy, Kuntien Tiera Oy, Keiturin sote Oy ja Maakuntien tilakeskus Oy:n saapuneet yhtiökokouskutsut liitteineen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Juhani Sand, KONSERNIPALVELUJOHTAJA, juhani.sand@pirha.fi

Konserni- ja toimitilajaosto päättää

  • merkitä tiedoksi Tullinkulman Työterveys Oy, Kuntien Tiera Oy, Keiturin sote Oy sekä Maakuntien tilakeskus Oy:n yhtiökokouskutsut ja
     
  • antaa tarvittavat ohjeet yhtiökokousedustajalle.  

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Konserni- ja toimitilajaoston jäsen Tuula Petäkoski-Hult poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Konserni- ja toimitilajaoston varajäsen Kaihlamäki saapui kokoukseen.

Konserni- ja toimitilajaoston jäsen Jori-Pekka Träskbäck poistui kokouksesta päätöksenteon jälkeen.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).