Aluevaltuusto, kokous 8.12.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 119 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 2026

225/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mari Kallinen, ASIAKASMAKSUPÄÄLLIKKÖ, mari.kallinen@pirha.fi
Mikko Hannola, TALOUSPALVELUJOHTAJA, mikko.hannola@pirha.fi

Perustelut

Aluevaltuusto on päättänyt Pirkanmaan hyvinvointialueen voimassa olevat asiakasmaksut 17.2.2024 §132 sekä tarkentanut niitä pieneltä osin 15.9.2025 §88.

Asiakasmaksulain (734/1992) 14 §:ssä ja asiakasmaksuasetuksen (912/1992) 33 a §:ssä säädetään asiakasmaksujen euromäärien ja enimmäismäärien julkaisemisesta. Sosiaali- ja terveysministeriö on julkaissut tarkistetut euromäärät Suomen säädöskokoelmassa marraskuun aikana

Maksujen enimmäismääriin ja maksukattoon tehdyt korotukset on huomioitu mukaan Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2026 asiakasmaksuihin.

Maksuihin liittyviin käytänteisiin on Prikanmaan hyvinvointialueella tehty lisäksi muutamia tarkennuksia. Tarkennukset liittyvät pääosin maksujen tulkintojen selkeyttämiseen sekä yhtenäisiin toimintatapoihin. Näihin sisältyy myös eräitä hintoihin liittyviä yhdenmukaistuksia.

Ehdotettavat muutokset on esitetty erillisissä liitteissä. Vammaispalveluiden asiakasmaksut on eroteltu omaksi liitteekseen.

Hintamuutoksista on liitteinä lisäksi erilliset koontitaulukot, josta näkyy tiivistetysti vanha hinta sekä uusi esitetty hinta. Hinnat ovat pääsääntöisesti valtioneuvoston asettamalla enimmäistasolla.

Muutokset on päivitetty lisäksi varsinaisiin hinnastodokumentteihin, jotka ovat myös esityslistan liitteenä. Koska valtioneuvoston esittämät maksujen enimmäistasot nousivat merkittävästi, niin liitteeksi on laadittu myös maksujen merkittävien korotusten aiheuttamien vaikutusten arvioita.

Liitteenä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 2026, vammaispalvelun asiakasmaksut 2026, muutokset vuoden 2026 asiakasmaksuasiakirjaan ja muutokset vuoden 2026 asiakasmaksuasiakirjaan.

Ehdotus

Esittelijä

Juhani Sand, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, juhani.sand@pirha.fi

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää

  1. hyväksyä muutokset sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittäviin asiakasmaksuihin liitteen ”sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 2026” mukaisesti 1.1.2026 lukien,
     
  2. hyväksyä muutokset vammaispalveluiden asiakasmaksuihin liitteen ”vammaispalveluiden asiakasmaksut 2026” mukaisesti 1.1.2026 lukien,
     
  3. että asiakasmaksulain ja asiakasmaksuasetuksen mukaiset marraskuussa 2025 julkaistut indeksikorotukset huomioidaan maksuihin täysimääräisinä 1.1.2026 lukien,
     
  4. valtuuttaa talousjohtajan tekemään hinnastodokumenttiin mahdolliset teknisluonteiset korjaukset.

Päätös

Asia jätettiin pöydälle.

Kokouskäsittely

Kokouksessa asiantuntijana talouspalvelujohtaja Mikko Hannola.

Aluehallituksen varajäsen Juho Ojares saapui kokoukseen ennen päätöksentekoa.

 

Aluehallituksen jäsen Hanna Sareila esitti, että asia jätetään pöydälle.

Kannatus: Taru Tolvanen

Hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Milka Hanhela teki toivomusponsiesityksen: "Käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä palvelusta perittävä maksu lisätään jatkovalmistelussa niihin maksuihin, joista voi hakea huojennusta varattomuuden tai sosiaalihuollon ammattihenkilön lausunnon perusteella."

Hanhelan esitys raukesi kannattamattomana.

Valmistelija

Mikko Hannola, TALOUSPALVELUJOHTAJA, mikko.hannola@pirha.fi
Mari Kallinen, ASIAKASMAKSUPÄÄLLIKKÖ, mari.kallinen@pirha.fi

Perustelut

Asian esittely aluehallituksen 24.11.2025 § 326 käsittelyssä.

Liitteenä ovat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 2026, vammaispalvelun asiakasmaksut 2026, muutokset vuoden 2026 asiakasmaksuasiakirjaan ja muutokset vuoden 2026 asiakasmaksuasiakirjaan.

Lisäksi liitteenä aluehallituksen 24.11.2025 kokouksen jälkeen valmistuneet maksutaulukot, joissa näkyvissä kuluvan vuoden hinnat sekä vuodelle 2026 esitetyt hinnat.

Ehdotus

Esittelijä

Juhani Sand, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, juhani.sand@pirha.fi

Aluehallitus esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää

  1. hyväksyä muutokset sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittäviin asiakasmaksuihin liitteen ”sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 2026” mukaisesti 1.1.2026 lukien,
     
  2. hyväksyä muutokset vammaispalveluiden asiakasmaksuihin liitteen ”vammaispalveluiden asiakasmaksut 2026” mukaisesti 1.1.2026 lukien,
     
  3. että asiakasmaksulain ja asiakasmaksuasetuksen mukaiset marraskuussa 2025 julkaistut indeksikorotukset huomioidaan maksuihin täysimääräisinä 1.1.2026 lukien,
     
  4. valtuuttaa talousjohtajan tekemään hinnastodokumenttiin mahdolliset teknisluonteiset korjaukset.


Aluehallitus päättää tarkastaa pykälän kokouksessa.
​​

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kokouksessa asiantuntijana talouspalvelujohtaja Mikko Hannola.
 

Aluehallituksen jäsen Milka Hanhela teki toivomusponsiehdotuksen: Käyttämättä ja peruuttamatta jätetystä palvelusta perittävä maksu lisätään jatkovalmistelussa niihin maksuihin, joista voi hakea huojennusta varattomuuden tai sosiaalihuollon ammattihenkilön lausunnon perusteella.

Hanhelan toivomusponsi raukesi kannattamattomana.

 

Aluehallituksen jäsen Petri Siuro teki muutosehdotuksen: Yleislääkärin käyntimaksuun ei tehdä 2€:n korotusta, vaan se pidetään ennallaan.

Kannatus: Hanna Sareila

Puheenjohtajan äänestysesitys: Pohjaehdotus JAA, Siuron muutosehdotus EI. Hyväksyttiin yksimielisesti.

Äänestyksessä annettiin 9 JAA-ääntä, 4 EI-ääntä. Pohjaehdotus hyväksyttiin.

Äänestystulokset

  • Kyllä 9 kpl 69%

    Sami Kymäläinen, Leena Kostiainen, Mikko Franssila, Anneli Taina, Taru Tolvanen, Jenni Jokinen, Touko Sikala, Hanna Tainio, Atanas Aleksovski

  • Ei 4 kpl 31%

    Hanna Sareila, Petri Siuro, Milka Hanhela, Petra Schulze-Steinen

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelyissä 24.11.2025 § 326 ja 3.12.2025 § 342.

Liitteenä ovat sosiaali-​ ja terveydenhuollon asiakasmaksut 2026,​ vammaispalvelun asiakasmaksut 2026,​ muutokset vuoden 2026 asiakasmaksu-asiakirjaan ja muutokset vuoden 2026 vammaispalveluiden asiakasmaksu-asiakirjaan.

Lisäksi liitteenä on aluehallituksen 24.11.2025 kokouksen jälkeen valmistuneet maksutaulukot,​ joissa näkyvissä kuluvan vuoden hinnat sekä vuodelle 2026 esitetyt hinnat.

 

Ehdotus

.Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle,​ että aluevaltuusto päättää

  1. hyväksyä muutokset sosiaali-​ ja terveydenhuollon palveluista perittäviin asiakasmaksuihin liitteen ”sosiaali-​ ja terveydenhuollon asiakasmaksut 2026” mukaisesti 1.1.2026 lukien,​
     
  2. hyväksyä muutokset vammaispalveluiden asiakasmaksuihin liitteen ”vammaispalveluiden asiakasmaksut 2026” mukaisesti 1.1.2026 lukien,​
     
  3. että asiakasmaksulain ja asiakasmaksuasetuksen mukaiset marraskuussa 2025 julkaistut indeksikorotukset huomioidaan maksuihin täysimääräisinä 1.1.2026 lukien,​
     
  4. valtuuttaa talousjohtajan tekemään hinnastodokumenttiin mahdolliset teknisluonteiset korjaukset.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja esitti, että valtuusto käy seuraavien kolmen asian osalta yhteisen keskustelun: § 119 Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksut 2026, § 120 Pelastuslaitoksen valvontataksat ja maksut 2026 ja § 117 Vuoden 2026 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2026-2028. Mahdolliset muutosehdotukset käsitellään ko. asian kohdalla. Menettelytapa hyväksyttiin.

Aluksi aluehallituksen puheenjohtajan Hanna Tainio piti puheenvuoron.

Talousarviota koskevat aluevaltuustoryhmien ryhmäpuheenvuorot pidettiin seuraavasti: 
Sosialidemokraatit / Taru Tolvanen
Kokoomus / Leena Kostiainen
Vihreät / Olga Haapa-aho
Keskusta / Linda Lähdeniemi
Vasemmisto / Milka Hanhela
Perussuomalaiset / Sami Kymäläinen
Kristillisdemokraatit / Sirpa Pursiainen-Hautala 

Ryhmäpuheenvuorot sisälsivät kunkin aluevaltuustoryhmän muutosehdotukset talousarviokirjaan sekä toivomusponnet, poislukien Sangervon toivomusponsi.. Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen käytiin yleiskeskustelu.

Keskustelun aikana aluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja Johanna Loukaskorpi ryhtyi johtamaan puhetta ja puheenjohtaja Jari Andersson siirtyi jäseneksi. Roolit vaihtuivat takaisin ennen äänestyksiä.

Keskustelun jälkeen käsiteltiin asiakasmaksuja koskevat muutosehdotukset.

Vihreät muutosehdotus: Yleislääkärin käyntimaksua ei koroteta, vaan se pidetään nykyisellä tasolla.  

Kannatus: Hanna Sareila.

Anne Nymanin muutosehdotus: Terveydenhuollon ja sosiaalihuollon asiakasmaksuja ei koroteta.  

Kannatus: Leena Saarela.

Puheenjohtaja totesi, että oli tehty kaksi pohjaehdotuksesta poikkeavaa kannatettua muutosehdotusta, joten ne oli ensin asetettava vastakkain ja sen jälkeen voittanut ehdotus oli asetettava pohjaehdotusta vastaan.

Puheenjohtajan äänestysesitys: Vihreät JAA, Nymän EI. Hyväksyttiin.

Äänestyksessä annettiin 45 JAA-ääntä ja 9 EI-ääntä sekä 25 TYHJÄÄ-ääntä. Vihreät muutosehdotus voitti 1. äänestyksessä.

Puheenjohtajan äänestysesitys: Pohjaehdotus JAA, Vihreät muutosehdotus EI. Hyväksyttiin.

Äänestyksessä annettiin 57 JAA-ääntä ja 21 EI-ääntä sekä 1 TYHJÄ-ääni. Pohjaehdotus hyväksyttiin. 

Muutokset aluevaltuuston kokoopanossa asian käsittelyn aikana:

  • valtuutettu Hanna Holma poistui kokouksesta, tilalle varavaltuutettu Marjo Mäkinen-Aakula, vahvuus 79 valtuutettua
  • valtuutettu Jocka Träskback saapui, varavaltuutettu Riina-Eveliina Eskelinen poistui
  • valtuutettu Ida Leino saapui, varavaltuutettu Taru Kaaja poistui
  • valtuutettu Anne-Mari Jussila poistui, tilalle varavaltuutettu Riina-Eveliina Eskelinen
  • valtuutettu Sofia Vikman poistui, tilalle varavaltuutettu Taru Kaaja
  • valtuutettu Taru Tolvanen poistui, vahvuus 78 valtuutettua
  • valtuutettu Ilkka Porttikivi poistui, tilalle varavaltuutettu Saana Kuusipalo
  • varavaltuutettu Tuila Jaatinen saapui valtuutettu Taru Tolvasen tilalle, vahvuus 79 valtuutettua.

Vammaisneuvoston edustaja Tuija Kaivanto poistui, tilalle varajäsen Milla Ilonen.

Äänestystulokset

  • Kyllä 45 kpl 57%

    Petri Siuro, Juho Ojares, Joona Paija, Iia-Elisabet Suomi, Olga Haapa-aho, Hanna Sareila, Perttu Jussila, Ida Leino, Johanna Kirjavainen, Joel Kontiainen, Leena Kostiainen, Jari Andersson, Riina-Eveliina Eskelinen, Anita Huhtala, Mats Uotila, Linda Lähdeniemi, Anneli Taina, Antti Ivanoff, Vesa Eskola, Iikka Jäntti, Petra Schulze-Steinen, Johanna Loukaskorpi, Mikko Franssila, Touko Sikala, Jocka Träskbäck, Henri Backman, Hanna Tainio, Marjo Mäkinen-Aakula, Arto Lampinen, Reijo Koskela, Ulla Kampman, Minna Sarvijärvi, Julia Sangervo, Jouni Neste, Minna Talvitie, Lauri Lyly, Jussi Ahonen, Mikko Airo, Saana Kuusipalo, Mauri Jussila, Jaana Heikkilä-Halkola, Rainer Zeitlin, Katariina Pylsy, Hanna-Maria Grann, Jenni Jokinen

  • Ei 9 kpl 11%

    Anna Kontula, Lassi Kaleva, Anne Nyman, Lauri Lindén, Leena Saarela, Atanas Aleksovski, Teemu Aaltonen, Taru Kaaja, Veijo Niemi

  • Tyhjä 25 kpl 32%

    Milka Hanhela, Sinikka Torkkola, Atte Virolainen, Mikko Aaltonen, Markku Virkamäki, Jouni Sirén, Marika Ala-Herttuala, Sami Kymäläinen, Sami Ahola, Roope Lehto, Tuila Jaatinen, Sirpa Pursiainen-Hautala, Mira Hirvonen, Miia Kinnari, Tuula Petäkoski-Hult, Janne Rauma, Kauko Turunen, Aino Halinen, Marika Puolimatka, Mia Joki, Joni Kumlander, Heidi Jakara, Riitta Kuismanen, Tiina Wesslin, Kirsi Kaivonen

  • Kyllä 57 kpl 72%

    Joni Kumlander, Juho Ojares, Sami Kymäläinen, Joona Paija, Johanna Loukaskorpi, Mikko Airo, Atanas Aleksovski, Sirpa Pursiainen-Hautala, Jussi Ahonen, Atte Virolainen, Hanna Tainio, Jaana Heikkilä-Halkola, Leena Kostiainen, Anneli Taina, Roope Lehto, Jouni Neste, Lauri Lyly, Miia Kinnari, Marika Ala-Herttuala, Jenni Jokinen, Vesa Eskola, Mats Uotila, Minna Sarvijärvi, Sami Ahola, Tuila Jaatinen, Ulla Kampman, Riina-Eveliina Eskelinen, Heidi Jakara, Mia Joki, Mauri Jussila, Janne Rauma, Riitta Kuismanen, Mira Hirvonen, Kauko Turunen, Jari Andersson, Linda Lähdeniemi, Ida Leino, Mikko Franssila, Markku Virkamäki, Veijo Niemi, Iikka Jäntti, Joel Kontiainen, Kirsi Kaivonen, Minna Talvitie, Marika Puolimatka, Taru Kaaja, Teemu Aaltonen, Touko Sikala, Katariina Pylsy, Reijo Koskela, Antti Ivanoff, Rainer Zeitlin, Hanna-Maria Grann, Saana Kuusipalo, Jocka Träskbäck, Marjo Mäkinen-Aakula, Tuula Petäkoski-Hult

  • Ei 21 kpl 27%

    Julia Sangervo, Hanna Sareila, Milka Hanhela, Perttu Jussila, Olga Haapa-aho, Johanna Kirjavainen, Petri Siuro, Arto Lampinen, Anita Huhtala, Anna Kontula, Anne Nyman, Tiina Wesslin, Sinikka Torkkola, Lauri Lindén, Iia-Elisabet Suomi, Henri Backman, Aino Halinen, Mikko Aaltonen, Leena Saarela, Jouni Sirén, Petra Schulze-Steinen

  • Tyhjä 1 kpl 1%

    Lassi Kaleva


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta aluevalituksella.

Aluevalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen (Laki hyvinvointialueesta 140 §).

 

Valitusviranomainen   

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna

Valituksen voi lähettää sähköpostitse hameenlinna.hao@oikeus.fi tai tehdä hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusasiakirjat

Valituskirjelmässä on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • muutosvaatimuksen perusteet
  • mihin valitus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
     

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Lisäksi on ilmoitettava yhteystiedot (postiosoite, sähköpostiosoite), joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa ja puhelinnumero mahdollisia tiedusteluita varten.

Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta.

Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin HLL 21 §:ssä säädetään.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään hallinto-oikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu 270 euroa (v. 2023). Linkki tuomioistuinmaksulakiin: www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Oikeudenkäyntimaksua ei peritä sosiaalihuoltolaissa (mm. vammaispalvelu, toimeentulotuki ja kehitysvammaisten erityishuolto) tarkoitettua palvelua tai etuutta koskevissa asioissa eikä myöskään terveydenhuolto-, päihdehuolto- tai mielenterveyslain mukaisissa asioissa eikä asioissa, jotka koskevat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaan määrättyjä asiakasmaksuja (Tuomioistuinmaksulaki 5 §).