Aluehallitus, kokous 9.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 271 Oikaisuvaatimus Artun palveluasunnot Oy:n takausvastuiden siirtymisestä

64/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Vuokko Ylinen, HALLINTOJOHTAJA, vuokko.ylinen@pirha.fi
Mikko Hannola, TALOUSPALVELUJOHTAJA, mikko.hannola@pirha.fi
Pasi Virtanen, TALOUSJOHTAJA, pasi.virtanen@pirha.fi

Perustelut

Oriveden kaupunginhallitus on 16.1.2023 § 5 päättänyt pyytää Pirkanmaan hyvinvointialueen ilmoitusta siitä, hyväksyykö hyvinvointialue kaupungin eräiden takausvastuiden siirtymisen hyvinvointialueelle. Mikäli hyvinvointialue ei hyväksy takausvastuun siirtymistä, kaupunginhallitus on pyytänyt hyvinvointialuetta tekemään asiasta valituskelpoisen päätöksen 28.2.2023 mennessä. Asiassa on kysymys Oriveden kaupungin Artun Palveluasunnot Oy:n hankkeisiin myöntämistä omavelkaisista takauksista. Takausten arvo yhteensä noin 8,45 miljoonaa euroa. 

Sosiaali- ja terveydenhuollon ja pelastustoimen uudistusta koskevan voimaanpanolain (616/2021) 23 §:n mukaan hyvinvointialueelle siirtyvät 1 päivänä tammikuuta 2023 sen järjestämisvastuulle kuuluvaan toimintaan liittyvä irtaimisto, irtaimen omaisuuden omistusta, hallintaa ja käyttöä koskevat oikeudet sekä immateriaaliset oikeudet ja luvat. Hyvinvointialueelle eivät kuitenkaan siirry osakeyhtiöiden osakkeet 2 momentissa tarkoitettuja osakkeita lukuun ottamatta. (voimaanpanolaki 23 §)

Edellä mainitun 2 momentin mukaan hyvinvointialueelle siirtyvät sellaisen osakeyhtiön osakkeet, jotka kunta omistaa sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämistä tai tuottamista varten, jos osakeyhtiön tosiasiallinen päätoimiala on sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen. Edellä 2 momentissa tarkoitettujen osakkeiden siirtymistä lukuun ottamatta kunta ja hyvinvointialue voivat sopia irtaimen omaisuuden siirtymisestä myös toisin kuin 1 momentissa säädetään.

Hyvinvointialueelle siirtyvät sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämiseen liittyvät sopimukset 1 päivästä tammikuuta 2023, jolleivat hyvinvointialue ja kunta toisin sovi. Jos sopimusta ei ole mahdollista siirtää tai jakaa, kunta tekee 26 §:ssä tarkoitetussa selvityksessä esityksen sopimukseen liittyvän vastuun jakautumisesta. Jos kunta on antanut 23 §:n 2 momentissa tarkoitetun, sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavan osakeyhtiön puolesta takaussitoumuksen, takausvastuu siirtyy hyvinvointialueelle.(Voimaanpanolaki 25 §)

Aluevaltuusto käsittelee 26 §:ssä tarkoitetun selvityksen viimeistään 31 päivänä maaliskuuta 2022 ja päättää sen perusteella 22–25 §:ssä tarkoitettujen irtaimen omaisuuden, lomapalkkavelan, sopimusten ja vastuiden siirtymisestä hyvinvointialueelle ja hyvinvointialueen vastuulle. (Voimaanpanolaki 28 §). 

Aluevaltuusto on 30.3.2022 § 35 ottanut vastaan Oriveden kaupungin selvityksen voimaanpanolain 22–25 §:n mukaisten kohteiden siirtymisestä Pirkanmaan hyvinvointialueelle ja hyvinvointialueen vastuulle siltä osin kuin annettu selvitys täyttää voimaanpanolain 22-26 §:ssä säädetyt edellytykset. Lisäksi aluevaltuuston päätöksessä todetaan, että hyvinvointialueen ja kaupungin tulee käydä tarvittavat neuvottelut kesäkuun 2022 loppuun mennessä ja että neuvottelun tulos takausvastuista tuodaan tiedoksi aluevaltuustolle viimeistään syyskuussa 2022. 

Aluevaltuusto on 3.10.2022 § 112 päättänyt ottaa vastaan kuntien selvitysten täydennykset. Oriveden ilmoittamana täydennys on ollut kirjaus vuokrasopimus -luonnoksesta Artun palveluasunnot Oy:n toimitiloista. 

Hyvinvointialueelle on siirtynyt voimaanpanolain mukaisessa menettelyssä yksittäisiä velvoitteita ja sopimuksia noin 10 000 kappaletta. Voimaapanolaissa säädetyt määräajat sopimusten siirtämiselle kunnista ja vastaavasti hyvinvointialueiden päätöksenteolle sopimusten vastaanottamisessa ovat olleet hyvin tiukat. Tämän vuoksi kunnat ja hyvinvointialueet ovat jatkaneet neuvotteluja sopimuksista ja siirtyvistä vastuista aluevaltuuston päätöksenteon jälkeen. Hyvinvointialueelle on marraskuussa 2022 selvinnyt, että Artun Palveluasunnot Oy ei ole voimaanpanolaissa tarkoitettu yhtiö, eikä takausvastuu ole lain mukaan siirtyvä vastuu. Artun Palveluasunnot Oy ei ole Oriveden kaupungin omistuksessa eikä sen päätoimialana ole sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottaminen. Hyvinvointialue on reklamoinut asiasta Oriveden kaupungille. Kaupunki  ja hyvinvointialue ovat neuvotelleet asiasta 15.12.2022. Neuvottelumuistioon on kirjattuna Oriveden kaupungin näkemys, että kysymys ei ole lain mukaan siirtyvistä takausvastuista mutta sote -lainsäädäntö ei estä sopimasta takausvastuista tätä laajemmin. 

Hyvinvointialueen neuvottelija on em. neuvottelun jälkeen toimittanut Oriveden kaupungille kirjallisesti kannanoton, jonka mukaan hyvinvointialue ei ota vastaan kysymyksessä olevia takausvastuita, koska ne eivät kuulu voimaanpanolain mukaan siirtyviin vastuisiin. Hyvinvointialueen tulee vastuiden hyväksymisessä kohdella kuntia yhdenvertaisesti. 

Hyvinvointialueen aluevaltuuston päätös 30.3.2022 § 35 on ollut ehdollinen sille, että siirtyvät vastuut täyttävät voimaanpanolain mukaiset edellytykset. Tämä edellytys ei ole täyttynyt ja tämä on yhdenmukaisesti todettu Oriveden kaupungin ja hyvinvointialueen välisessä neuvottelussa 15.12.2022. Siitä, hyväksyisikö hyvinvointialue tässä tapauksessa laissa mainitun mahdollisuuden "sopia asiasta toisin" ei ole käyty neuvotteluja kaupungin ja hyvinvointialueen kesken eikä asiasta ole hyvinvointialueen toimivaltaisen viranomaisen päätöksiä. 

Oriveden kaupungin edustaja on tiedustellut hyvinvointialueen kantaa asiassa tammikuun 2023 jälkeen. Hyvinvointialueella on haluttu vielä selvittää asian juridinen tausta ja päätöksenteko on tämän vuoksi jonkin verran viivästynyt. 

Ote Oriveden kaupunginhallituksen pöytäkirjasta 16.1.2023 § 5 Orvokkikujan ja Kaupintien kiinteistöjen takausten siirto Pirkanmaan hyvinvointialueelle on liitteenä sekä neuvottelumuistio takausvastuiden siirtymisestä Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Oriveden välillä on tallennettuna kokousjärjestelmään oheismateriaaliksi.

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää 

  • että Pirkanmaan hyvinvointialue ei ota vastaan Oriveden kaupungin Artun Palveluasunnot Oy:lle myöntämiä omavelkaisia takausvastuita ja
     
  • ilmoittaa asiasta aluevaltuustolle. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana talousjohtaja Pasi Virtasta, joka poistui kokouksesta asian käsittelyn jälkeen.

Esittelijä täydensi esittelytekstin perusteluja siten, että myös  hyvinvointialuelain 134 § kieltää kysymyksessä olevan takauksen siirtämisen hyvinvointialueelle. 

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelyssä 7.8.2023 § 199.

Oriveden kaupunginhallituksen pöytäkirjanote 16.1.2023 "Orvokkikujan ja Kaupintien kiinteistöjen takausten siirto Pirkanmaan hyvinvointialueelle" on liitteenä.

Muistio 15.12.2022, "Neuvottelu takausvastuiden siirtymisestä Pirkanmaan hyvinvointialue ja Orivesi" on oheismateriaalina.

 

 

Ehdotus

Aluehallitus päätti

  • että Pirkanmaan hyvinvointialue ei ota vastaan Oriveden kaupungin Artun Palveluasunnot Oy:lle myöntämiä omavelkaisia takausvastuita,

Lisäksi aluehallitus päätti 

  • ilmoittaa asiasta aluevaltuustolle. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Tanja Welin, JOHTAVA LAKIMIES, tanja.welin@pirha.fi
  • Juuso Kuusisto, LAKIMIES, juuso.kuusisto@pirha.fi

Perustelut

Oikaisuvaatimus

Aluehallitus päätti 7.8.2023 § 199, että Pirkanmaan hyvinvointialue ei ota vastaan Oriveden kaupungin Artun Palveluasunnot Oy:lle myöntämiä omavelkaisia takausvastuita. Oriveden kaupunki on 23.8.2023 jättänyt päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan päätöksen kumoamista ja takausvastuiden vastaanottamista aluevaltuuston 30.3.2022 ja 3.10.2022 tekemien päätösten mukaisesti ilman aiheetonta viivytystä.

Oikaisuvaatimus on liitteenä.

Voimaanpanolain sisällöstä takausvastuiden siirtymisen osalta

Sosiaali- ja terveydenhuoltoa ja pelastustoimea koskevan uudistuksen toimeenpanosta ja sitä koskevan lainsäädännön voimaanpanosta annetun lain (jäljempänä voimaanpanolaki) 25 §:n mukaan sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämiseen liittyvät sopimukset siirtyvät hyvinvointialueelle, ellei toisin sovita. Voimaanpanolakia koskevan hallituksen esityksen perusteluissa todetaan tältä osin, että hyvinvointialueen vastuulle siirtyisivät erilaiset palvelujen ostoihin ja materiaalien hankintaan liittyvät sopimukset ja sellaiset sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen toimitiloihin liittyvät vuokrasopimukset, joissa kunta itse on vuokralaisena.

Voimaanpanolain 25 § 2 momentissa on säädetty hyvinvointialueiden suojaksi sopimuksista ja vastuista, jotka eivät ilman eri sopimusta siirry hyvinvointialueille. 2 momentin ensimmäinen kohta koskee toimitiloja koskevia sopimuksia, joihin sisältyy ehto kohteen lunastamisesta tai ostajan osoittamisesta kohteelle. Tällaisia ehtoja voi olla kiinteistöleasing- tai elinkaarisopimuksissa. Säännöksen tarkoituksena on ollut suojata hyvinvointialuetta sellaisten toimitiloja koskevien sopimusten siirtymiseltä, jotka eivät ole vapaasti irtisanottavissa ja näin ollen mahdollisesti tulevaisuudessa epätarkoituksenmukaisesti rajoittaisivat hyvinvointialueiden palveluverkko- ja muita palvelujen järjestämispäätöksiä.  

Voimaanpanolain 25 § 3 momentin mukaan jos kunta on toiminut ennen sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen järjestämisvastuun siirtoa joko voimassa olevan lainsäädännön tai kuntaa sitovan sopimuksen vastaisesti, kunta vastaa tästä aiheutuvista seuraamuksista.

Voimaanpanolain 25 § 4 momentin mukaan sellainen takausvastuu, jonka kunta on antanut omistamansa sosiaali- ja terveyspalveluita tuottavan yhtiön puolesta, siirtyy hyvinvointialueelle. Kyseisessä kohdassa on siis erikseen säädetty tiettyjen takausvastuiden siirtymisestä, joihin liittyy myös yhtiön osakeomistuksen siirtyminen. Koska Oriveden kaupungilla ei ole omistusta Artun Palveluasunnot Oy:ssä, kyseistä säännöstä ei kuitenkaan sovelleta nyt käsiteltävänä oleviin takauksiin. 

Oriveden Artun Palveluasunnot Oy:lle antama takaus on luonteeltaan sote-kiinteistöihin liittyvä investointituki ja näin ollen se kuuluu kunnan vastuulle. Kyseessä ei ole sosiaali- ja terveydenhuoltoon tai pelastustoimen järjestämiseen liittyvä sopimus. Tämä tulkinta on yhtenevä myös muiden vastaavalla tavalla toteutettujen kiinteistöjen kohdalla. Oriveden kaupunki on täten toiminut virheellisesti lisätessään siirtyvän omaisuuden ja velvoitteiden luetteloon sinne kuulumattoman takausvastuun.Takausvastuun siirtyminen olisi ollut mahdollista vain osapuolten erillisellä nimenomaisella sopimuksella.

Lisäksi takausta myönnettäessä ja siihen liittyvää palveluvelvoitetta asetettaessa on Pirkanmaan hyvinvointialueen näkemyksen mukaan toimittu kuntalain ja hankintalain vastaisesti. Voimaanpanolain 25 § 3 momentin mukaan kunta vastaa tällaisissa tapauksissa aiheutuvista seuraamuksista. Koska menettelyssä tapahtuneita virheitä ei voida enää jälkikäteen korjata, vastuu seuraamuksista voi toteutua vain siten, että takausvastuu ei siirry. 

Voimaanpanolaissa säädetty kunnan selvitys ja aluevaltuuston päätös

Oriveden kaupunki on oikaisupyynnössään esittänyt, että asiasta olisi voimaanpanolain tarkoittamalla tavalla erikseen sovittu, kun kyseinen takausvastuu on liitetty aluevaltuuston 30.3.2022 käsittelemään Oriveden kaupungin toimittamaan selvitykseen siirtyvästä omaisuudesta ja sopimuksista.

Ennen maaliskuun aluevaltuuston käsittelyä hyvinvointialueen valmisteluorganisaatio pyysi kuntia toimittamaan kopiot kaikista siirtyvistä sopimuksista tallentamalla nämä tätä varten hankittuun Cloudia-järjestelmään. Määräaika sopimusten toimittamiseen oli 31.1.2022. Kunnille oli tiedotettu etukäteen, että voimaanpanolain 26 §:n mukainen selvitys siirtyvistä sopimuksista perustuu 31.1.2022 mennessä toimitettuun aineistoon.Tämä aikataulu oli myös Orivedellä tiedossa ja Oriveden kaupunginhallitus viittaa tähän aikatauluun itsekin 14.2.2022 tekemässään siirtyvän omaisuuden selvitystä koskevassa päätöksessään. Kyseisen päätöksen mukaan Orivesi on ohjeistuksen mukaisesti antanut tiedot 31.1.2022 mennessä kaikista siirtyvistä sopimuksista ja tämän tiedon Oriveden kaupunki oli antanut myös hyvinvointialueelle. 

Ainoa takauksia koskeva hyvinvointialueelle toimitettu tieto on kuitenkin sisältynyt Oriveden hyvinvointialueelle toimittaman päätöksen liitteeseen 11 "Osakkeet ja muut ilmoitettavat tiedot", jonka kohdassa 3. Vakuudet, saadut ja annetut on mainittu: Orvokkikuja 3/ Artun palveluasunnot Oy erityistakaussitoumus 4,277,289.00 € ja Kaupintie 4/Artun palveluasunnot Oy omavelkainen takaus 3,515,259.00 €. Näistä tiedoista ei ole ollut pääteltävissä, mihin kyseiset vakuudet ovat liittyneet. Kyseisistä kiinteistöinvestoinneista ei Oriveden kaupungin antamaan selvitykseen ole sisältynyt mitään muuta tietoa. Kyseisiä kohteita ei ole mainittu toimitilaluettelossa eikä niitä koskevia vuokrasopimuksia siirtyvien sopimusten luettelossa. Artun Palveluasunnot Oy:n kanssa tehdyt vuokrasopimukset toimitettiin Cloudiaan vasta vuoden loppupuolella 15.11.2022. Selvitys ei myöskään sisältänyt tietoja Artun Palveluasunnot Oy:n omistussuhteista, joten voimaanpanolain 25 § 4 momentin sovellettavuutta kyseisiin takauksiin ei ole voitu arvioida ennen päätöksentekoa.

Edellä mainitun puutteellisen selvityksen johdosta aluevaltuuston päätöksessä 30.3.2022 § 35 todetaan nimenomaisesti, että hyvinvointialueen ja kaupungin tulee käydä tarvittavat neuvottelut kesäkuun 2022 loppuun mennessä ja että neuvottelun tulos takausvastuista tuodaan tiedoksi aluevaltuustolle viimeistään syyskuussa 2022. Aluehallituksen päätöksen perusteluissa on myös todettu selvityksessä olleista puutteista, että "Orivedellä on merkittäviä takausvastuita, joiden osalta on tarkennettava takauksen saaja suhteessa voimaanpanolain 25 §:n määrityksiin." Lisäksi päätöksissä on todettu, että selvityksessä on puutteita liittyen toimitiloista annettuihin tietoihin. Edellä mainittu huomioiden Oriveden kaupungille on tullut olla selvää, ettei hyvinvointialue ole kyseisellä päätöksellään hyväksynyt takausvastuiden siirtymistä itselleen. Se, ettei hyvinvointialue ole voinut tehdä voimaanpanolain tarkoittaman sisältöistä päätöstä, on aiheutunut Oriveden kaupungin toimittaman selvityksen puutteista.

Minkäänlaista keskustelua tämän takausvastuun siirtymisestä ei osapuolten välillä käyty ennen asian käsittelyä, eikä Orivesi antanut minkäänlaista selvitystä, miksi siirtyvien velvoitteiden luetteloon oli lisätty sinne lähtökohtaisesti kuulumaton takausvastuu. On myös selvää, ettei Oriveden kaupunki voi vedota kyseiseen päätökseen omaksi edukseen takausvastuiden siirtymisestä sopimisena, koska se itse on laiminlyönyt antaa yksityiskohtaiset ja oikeat tiedot siirtyvistä vastuista, saajatahosta ja siitä, mihin takaukset liittyvät. Myöhemmin käydyissä neuvotteluissa on selvinnyt, ettei kyseessä ole sellaiset vastuut, jotka voimaanpanolain mukaisesti siirtyisivät hyvinvointialueelle ja tämä on Oriveden kaupungin edustajille ilmoitettu loppuvuodesta 2022. 

Rajoittamislaista

Laissa kuntien ja kuntayhtymien eräiden oikeustoimien väliaikaisesta rajoittamisesta sosiaali- ja terveydenhuollossa rajoitettiin kuntien oikeutta lain voimassaoloaikana tehdä tiettyjä hyvinvointialuetta myöhemmin sitovia oikeustoimia. Rajoittamislailla rajoitettiin mm. kuntien oikeutta tehdä merkittäviä toimitilainvestointeja sosiaali- ja terveydenhuollon toimialalla, jotteivät nämä estäisi tai epätarkoituksenmukaisesti rajoittaisi hyvinvointialueiden toimintamahdollisuuksia järjestää yhdenvertaiset palvelut mahdollisimman kustannusvaikuttavasti koko alueellaan. Vaikka lain esitöissä investoinneille todettiinkin olevan tarvetta, monissa tapauksissa oli havaittu tarkoituksena olevan investoida paikallisesti, jotta tuleva palvelujen järjestäjä käytännössä tulisi sidotuksi investointien hyödyntämiseen ja siten nykyisten kaltaisten palvelujen säilyttämiseen paikallisina. Rajoittamislain mukaan yli viiden miljoonan euron rakennusinvestoinnit ovat kiellettyjä, ellei niille haettu ja saatu poikkeamislupaa. Rajoitus koski myös vuokra- tai muuna käyttöoikeussopimuksena toteutettavia rakennuksiin kohdistuvia investointeja. Poikkeamislupa voitiin myöntää vain palvelujen saatavuuden turvaamiseksi välttämättömille ja kiireellisille hankkeille. Samasta syystä toimitiloja koskeviin vuokrasopimuksiin säädettiin pakolliseksi sisällyttää laissa tarkemmin määritelty irtisanomisehto.

Oriveden uudishankkeiden vuokrasopimuksissa on rajoittamislaissa tarkoitettu irtisanomisehto, mutta näitä tiloja koskevan laajan takausvastuun siirtyminen hyvinvointialueelle tarkoittaisi, ettei tätä irtisanomisehtoa olisi käytännössä mahdollista käyttää. Takausvastuun siirtäminen hyvinvointialueelle olisi tältä osin selvästi ristiriidassa mainitun lain tavoitteiden kanssa, mistä Oriveden kaupungin on tullut olla tietoinen. Takausvastuun säilyminen Oriveden kaupungilla ei ole kohtuutonta ottaen huomioon, että se on ryhtynyt suurimittaisiin uudisrakennushankkeisiin rajoittamislain voimassaollessa ja myöntänyt niihin liittyviä takauksia. Oriveden kaupungin on tullut olla tietoinen siitä, ettei tuleva sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta koskeva lainsäädäntö todennäköisesti tule vapauttamaan sitä kaikista vastuista liittyen kyseisiin toimitilainvestointeihin.

Kuntalain säännökset takauksen myöntämisestä ja palveluvelvoitteen asettamisesta

Kuntalain 129 §:ssä säädetään takauksen myöntämisestä. Kuntalain mukaan kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan kuntakonsernin tai 2 mom. tarkoitetun määräysvallan ulkopuolella olevan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan 3 momentissa säädetyissä tilanteissa. Takauksen liittyminen yhteisölle annettuun palveluvelvoitteeseen, mihin Oriveden kaupunki on takauksen antamista koskevassa päätöksessään ja oikaisuvaatimuksessaan vedonnut, on yksi 3 mom. poikkeuksista. Lisäksi kuntalain 129 § 4 mom:n mukaan kunnan on takausta myöntäessään otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään, eli huomioitava valtiontukea koskeva sääntely.

Palveluvelvoitteen antamisesta säädetään kuntalain 131 §:ssä. 131 §:n 3 momentin mukaan palveluntuottaja on valittava avoimessa ja syrjimättömässä menettelyssä, ja jos palveluvelvoite täyttää hankintalaissa säädetyn hankintasopimuksen tai käyttöoikeussopimuksen määritelmän, palveluntuottajan valinnassa on noudatettava mainitun lain mukaista menettelyä. 

Ainakin Kaupintie 4 -kiinteistölle toteutetun rakennushankkeen osalta kyse on ollut kunnan tarpeiden ja tavoitteiden mukaisen uudisrakennuksen toteuttamisesta kunnan osoittamalle kiinteistölle eli hankintalain mukaisen rakennusurakan tai, ehdoista riippuen, käyttöoikeusurakan toteuttamisesta, vaikkakin se on toteutettu vuokrasopimuksena. Rakennusurakan toteuttaminen on ollut edellytys kohteen myöhemmälle vuokraamiselle sosiaalipalvelujen toimitilaksi ja vuokran määrä on sidottu investoinnin kustannuksiin. Oriveden kaupungin oikaisuvaatimukseen liittämistä takauspäätöksistä ei ilmene, että palveluvelvoitteen antamisessa olisi noudatettu hankintalakia, ja siten kuntalain edellyttämää menettelyä. Päätöksessä puhutaan tarjoutumismenettelystä, joka on koskenut useita kohteita, ja johon menettelyyn valituksi tulleen Artun Palveluasunnot Oy:n lisäksi on osallistunut pääosin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita tuottavia yrityksiä. Myöskään ei käy ilmi, että hankinnan kohdetta tai valintaperusteita olisi kuvattu sillä tavoin, että menettely olisi ollut avoin ja tasapuolinen. Velvoite hankintalain noudattamiseen palveluvelvoitteen saajan valinnassa liittyy keskeisesti valtiontukisäännösten noudattamiseen. Jos kokonaisuus, johon tuki sisältyy, kilpailutetaan hankintalain mukaisesti, voidaan varmistua, ettei siihen sisälly kiellettyä valtiontukea. Mikäli avointa kilpailutusta ei ole järjestetty, siihen sisältyy riski kielletystä valtiontuesta.

Hyvinvointialue ei voi ottaa vastuulleen takauksia, joita myönnettäessä ei ole noudatettu voimassaolevaa lainsäädäntöä. Kuntalain säännöksiä vastaavat säännökset sisältyvät myös lakiin hyvinvointialueesta.

Päätöksen korjaamisesta hallintolain mukaan

Hallintolain 50 §:n mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen. Päätöksen korjaaminen asianosaisen vahingoksi edellyttää, että asianosainen suostuu päätöksen korjaamiseen. Asianosaisen suostumusta ei kuitenkaan tarvita, jos virhe on ilmeinen ja se on aiheutunut asianosaisen omasta menettelystä.

Artun Palveluasunnot Oy:n omistamia kiinteistöjä koskeva takausvastuu ei kuulu voimaanpanolaissa määriteltyihin hyvinvointialueelle siirtyviin vastuisiin. Oriveden kaupungin päätös, jossa se on ilmoittanut takausvastuun siirtyväksi ilman, että tästä oli neuvoteltu hyvinvointialueen kanssa, on virheellinen. Aluevaltuuston päätöksellä 30.3.2022 kyseisiä takausvastuita ei ole otettu vastaan, vaan niistä on edellytetty käytävän neuvottelut asian selvittämiseksi ja sopimiseksi. Kaikkia asiaan liittyviä selvityksiä ei oltu toimitettu myöskään aluevaltuuston päätökseen 3.10.2022 mennessä. Hyvinvointialueella olisi joka tapauksessa oikeus korjata päätöksessä oleva ilmeinen virhe asianosaisen vahingoksi myös ilman tämän suostumusta, koska virhe on aiheutunut Oriveden kaupungin merkittävästi puutteellisesta ja myöhässä toimitetusta selvityksestä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • hylätä oikaisuvaatimuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana johtava lakimies Tanja Weliniä, joka poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Taru Kuosmanen poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen.

Tiedoksi

Oriveden kaupunki, Vuokko Ylinen, Pasi Virtanen, Mikko Hannola, Tanja Welin, Juuso Kuusisto

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta aluevalituksin vain se,​ joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut,​ saa päätökseen kuitenkin hakea muutosta aluevalituksin myös asianosainen sekä hyvinvointialueen jäsen. (Laki hyvinvointialueesta 142 §.)

 

Valitusviranomainen   

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna

Valituksen voi lähettää sähköpostitse hameenlinna.hao@oikeus.fi tai tehdä hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusasiakirjat

Valituskirjelmässä on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • muutosvaatimuksen perusteet
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
     

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Lisäksi on ilmoitettava yhteystiedot (postiosoite, sähköpostiosoite), joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa ja puhelinnumero mahdollisia tiedusteluita varten.

Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta.

Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin HLL 21 §:ssä säädetään.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään hallinto-oikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu 270 euroa (v. 2023). Linkki tuomioistuinmaksulakiin: www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Oikeudenkäyntimaksua ei peritä sosiaalihuoltolaissa (mm. vammaispalvelu, toimeentulotuki ja kehitysvammaisten erityishuolto) tarkoitettua palvelua tai etuutta koskevissa asioissa eikä myöskään terveydenhuolto-, päihdehuolto- tai mielenterveyslain mukaisissa asioissa eikä asioissa, jotka koskevat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaan määrättyjä asiakasmaksuja (Tuomioistuinmaksulaki 5 §).