Aluevaltuusto, kokous 4.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 86 Vastaus Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2022 arvointikertomukseen

131/2022

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Tarkastuslautakunnan tehtävänä on mm. arvioida, ovatko aluevaltuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet hyvinvointialueella ja hyvinvointialuekonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.

Arvioinnin tulokset esitetään aluevaltuustolle kultakin vuodelta annettavassa arviointikertomuksessa, joka tulee käsitellä aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

Aluehallituksen tulee antaa aluevaltuustolle lausunto toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Luonnos hyvinvointialueen vuoden 2022 arviointikertomukseksi on kokouksen oheismateriaalina.

Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa 5.6.2023.

Ehdotus

Esittelijä

Jarmo Paananen, TARKASTUSJOHTAJA, jarmo.paananen@pirha.fi

Tarkastuslautakunta päättää

  • hyväksyä Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2022 arviointikertomuksen,
     
  • esittää aluevaltuustolle, että se päättää merkitä vuoden 2022 arviointikertomuksen tiedoksi.  

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Asian esittelyteksti on tarkkastuslautakunnan käsittelyssä 16.5.2023 § 53.

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2022 on liitteenä.

Ehdotus

Tarkastuslautakunta päätti esittää aluevaltuustolle

  • että aluevaltuusto merkitsee vuoden 2022 arviointikertomuksen tiedoksi.  

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Ilkka Sasi esitteli aluevaltuuston käsittelyssä olevat arviointikertomukset. 

Valmistelija

Jukka Alasentie, MUUTOSJOHTAJA, jukka.alasentie@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan aluevaltuusto on 5.6.2023 § 48 merkinnyt tiedoksi Pirkanmaan hyvinvointialueen arviointikertomuksen 2022. 

Hyvinvointialuelain mukaan  tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa aluevaltuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään aluevaltuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa aluevaltuustolle muitakin tarpeellisina pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista. Aluehallitus antaa aluevaltuustolle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta (125 §).

Arviointikertomus ja lausunto toimenpiteistä arviointikertomuksen johdosta ovat liitteenä. 

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää 

  • toimittaa liitteenä olevan lausunnon tiedoksi aluevaltuustolle.  

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelyssä 21.8.2023 § 210.

Arviointikertomus ja lausunto toimenpiteistä arviointikertomuksen johdosta ovat liitteenä.  

Ehdotus

Aluehallitus päätti toimittaa 

  • liitteenä olevan lausunnon tiedoksi aluevaltuustolle. 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).