Aluevaltuusto, kokous 4.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 94 Vastaus valtuustoaloitteeseen - Toimielinten kokousten järjestäminen eripuolilla Pirkanmaata - Keskustan aluevaltuustoryhmä

92/2023

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Vuokko Ylinen, HALLINTOJOHTAJA, vuokko.ylinen@pirha.fi

Perustelut

Keskustan valtuustoryhmä on jättänyt kaksi hyvinvointialueen toimielimien kokouksien järjestämistä koskevaa aloitetta. Aloitteet käsitellään yhdessä.

Valtuustoaloite 12.4.2022

Aluevaltuuston, jaostojen ja valiokuntien kokouksia, seminaareja ja iltakouluja pidetään jatkossa mahdollisuuksien mukaan ympäri hyvinvointialuetta. Lisäksi näihin puheenvuoroihin toivomme sisältyvän paikallisen kuntajohtajan puheenvuoron omasta kunnasta, sen asukkaista ja heidän palvelutarpeistaan. Valtuustokauden aikana tulee ottaa tavoitteeksi kokoontua vähintään kerran jokaisessa alueen kunnassa.

Valtuustoaloite 5.6.2023

Pirkanmaan hyvinvointialueen valtuusto etsii omalta osaltaan säästöjä kokoontumalla hallinnoimissaan tiloissa.

Vastausta aloitteessa esitettyihin asioihin on valmisteltu strategisessa ohjauksessa ja tukipalvelujen johtoryhmässä. Integraatiojohtaja on kommentoinut aloitteita kuntien kanssa tehtävän yhteistyön kannalta.

Vastaus aloitteisiin

Suunniteltaessa hyvinvointialueen toimielimen tai valiokunnan kokouksen tai seminaarin järjestämistä uudessa paikassa, hyvinvointialueen on etukäteen varmistettava muun muassa kokoustilojen tarkoituksenmukaisuus ja toimivuus, pysäköintijärjestelyt, sujuvat verkkoyhteydet ja tarvittavat AV -fasiliteetit sekä ohjeistettava osallistujat näiltä osin.  

Toimielimet ja valiokunnat toimivat niille varattujen määrärahojen puitteissa. Määrärahojen suunnittelu tehdään talousarvion valmistelun yhteydessä. Pohjana on toimielimille ja valiokunnille suunniteltu toiminta.  Suunnittelussa on otettava huomioon myös kustannusten hillintä.  Etäkokoukset säästävät matka- ja kokousjärjestely -kustannuksia.

Jos suunnitellaan hyvinvointialueen toimielimen tai valiokunnan kokouksen tai seminaarin järjestämistä uudessa paikassa, hyvinvointialueen on etukäteen varmistettava muun muassa kokoustilojen tarkoituksenmukaisuus ja toimivuus, pysäköintijärjestelyt, sujuvat verkkoyhteydet ja tarvittavat AV -fasiliteetit sekä ohjeistettava osallistujat näiltä osin.

Tukipalvelut selvittää tällä hetkellä Kaupin kampuksen auditorio -tilan mahdollisia muutostarpeita, joita aluevaltuustojen kokousten ja seminaarien järjestäminen kampuksella edellyttäisi. Suunnitelma valmistuu alkusyksystä 2023. 

Valtuustoaloitteessa esiin nostettu vuorovaikutus hyvinvointialueen ja Pirkanmaan kuntajohdon välillä toteutuu tällä hetkellä hyvin esimerkiksi Pirkanmaan johtajakokouksen ja vuotuisten hyvinvointia ja edistämistä koskevien neuvottelujen puitteissa. Teemakohtaiset tilaisuudet eri puolilla Pirkanmaata ovat lähtökohtaisesti mahdollisia ja soveltuisivat erityisesti seminaari -tyyppisiin tilanteisiin. 

Aloitteet ja vastaus ovat liitteinä. 

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää 

  • esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee aloitteisiin laaditun yhteisen vastauksen tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelyssä 21.8.2023 § 212.

Aloitteet ja vastaus on liitteenä.

Ehdotus

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle

  • että se merkitsee aloitteisiin laaditun yhteisen vastauksen tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).