Aluehallitus, kokous 29.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 171 Pirkanmaan hyvinvointialueen tietojohtajan valinta

381/2022

Valmistelija

  • Jukka Alasentie, muutosjohtaja, jukka.alasentie@pirha.fi

Perustelut

Aluehallitus perusti kokouksessaan 21.4.2022 § 74 tietojohtajan viran. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana 1.1.2023 alkaen. Virkaan 1.1.2023 alkaen valittu henkilö voidaan ottaa määräaikaiseen ja mahdollisesti osa-aikaiseen virkasuhteeseen enintään 31.12.2022 saakka.

Viran kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, toimialan tuntemus ja riittävä kokemus johtamistehtävistä. Tehtävässä edellytetään hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä esiintymisvalmiuksia sekä hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Lisäksi edellytetään kykyä johtaa sekä tietoa että tiedon hyödyntämistä erilaisten tarpeiden ja velvoitteiden pohjalta. Eduksi katsotaan englannin kielen taito, kyky hallita ja koordinoida laajoja kokonaisuuksia ja toimeenpanna uudistuksia, sekä työkokemus vastaavista tehtävistä. Eduksi katsotaan myös kokemus verkostojohtamisesta, erityisesti monialaisen ja systemaattisen raportoinnin sekä kirjaamisen laadun kehittämisestä.

Tietojohtajan virka on ollut sisäisessä ilmoittautumismenettelyssä 25.4.-9.5.2022 ja lisäksi hallitus päätyi laittamaan viran ulkoiseen hakuun 7.-27.6.2022, sisäisessä ilmoittautumismenettelyssä hakeneet ovat huomioitu hakuprosessissa. Asetettuun määräaikaan mennessä virkaan haki yhteensä 23 henkilöä, joista yksi (1) ei täyttänyt kelpoisuusehtoja. Virkaan haastateltiin kuusi (6) henkilöä. 

Valintaa valmistelevan ryhmän työskentelyyn on osallistunut hyvinvointialuejohtaja, muutosjohtaja sekä aluevaltuuston ja aluehallituksen puheenjohtajisto.

Hakijoiden ansiovertailu sisältää virkaan ilmoittautuneet, jonka lisäksi valinnassa on huomioitu muut liikkeenluovutuksen piirissä olevat kelpoisuusvaatimukset täyttävät henkilöt. Hakemusasiakirjat on tallennettu sähköiseen kokoustyötilaan oheismateriaaliksi (salassa pidettävät). Palkkaliite on esityslistan liitteenä (ei julkaista yleisessä tietoverkossa). Hakijayhteenveto tallennetaan perjantaina 26.8.2022 kokouksen oheismateriaaliksi (salassa pidettävä).

Valintaa valmistelevan ryhmän yksimielisenä esityksenä on, että hakemusasiakirjojen ja haastattelussa saadun kokonaisvaikutelman mukaan sopivin tietojohtajan virkaan on Emil Ackerman ja varalle Jani Lavonen. 

Hyvinvointialueen hallintosäännön § 43 mukaan aluehallitus ottaa virkaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotannon palvelulinjajohtajat, integraatiojohtajan, hankintajohtajan, talousjohtajan, viestintäjohtajan, henkilöstöjohtajan, tietojohtajan, strategiajohtajan sekä hallintojohtajan. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, Hyvinvointialuejohtaja, Marina.Erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • valita hakemusasiakirjojen ja haastattelun perusteella tietojohtajan virkaan  Emil Ackermanin ja varalle Jani Lavosen. 
     
  • täyttää viran toistaiseksi voimassa olevana 1.1.2023 alkaen. Virkaan 1.1.2023 alkaen valittu henkilö voidaan ottaa määräaikaiseen ja mahdollisesti osa-aikaiseen virkasuhteeseen enintään 31.12.2022 saakka,
     
  • virassa käytetään 6 kuukauden koeaikaa,
     
  • tietojohtajan kokonaispalkasta liitteen mukaisesti,
     
  • virkavalinnan ehdollisuudesta, kunnes terveydentilaa koskeva selvitys on toimitettu. Toistaiseksi voimassa oleva viranhoitomääräys tehdään, kun ehdollisen valinnan kohteena oleva henkilö on toimittanut terveydellisiä edellytyksiä koskevan selvityksen, ja valintapäätös on lainvoimainen.

Päätös

Aluehallitus päättää

  • valita hakemusasiakirjojen ja haastattelun perusteella tietojohtajan virkaan Emil Ackermanin ja varalle Jani Lavosen. 
     
  • täyttää viran toistaiseksi voimassa olevana 1.1.2023 alkaen. Virkaan 1.1.2023 alkaen valittu henkilö voidaan ottaa määräaikaiseen ja mahdollisesti osa-aikaiseen virkasuhteeseen enintään 31.12.2022 saakka,
     
  • virassa käytetään 6 kuukauden koeaikaa,
     
  • tietojohtajan kokonaispalkasta kokouksessa korjatun liitteen mukaisesti,
     
  • virkavalinnan ehdollisuudesta, kunnes terveydentilaa koskeva selvitys on toimitettu. Toistaiseksi voimassa oleva viranhoitomääräys tehdään, kun ehdollisen valinnan kohteena oleva henkilö on toimittanut terveydellisiä edellytyksiä koskevan selvityksen, ja valintapäätös on lainvoimainen.

Kokouskäsittely

Merkittiin, että valintaprosessissa mukana olleen konsultin laatima yhteenveto haastateltujen hakijoiden arvioinnista oli nähtävillä kokouksessa ja liitettiin oheismateriaaliksi (salassapidettävä). Lisäksi puheenjohtaja kertoi valintaprosessista. 

Esittelijä teki kokouksessa korjauksen palkkaliitteeseen. Muutettu palkkaliite liitetään pöytäkirjaan.

Puheenjohtaja totesi, että aluehallitus on hyväksynyt esityksen yksimielisesti. 

Merkittiin, että kokouksessa pidettiin tauko § 171 käsittelyn jälkeen klo 10.15-10.26.

 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

 

Oikaisuvaatimus tehdään Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitukselle.

Postiosoite: PL 2000, 33521 Tampere
Käyntiosoite: Biokatu 12, 3. krs, Kirjaamo
Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

Hyvinvointialue ei vastaa sähköpostitse toimitettujen oikaisuvaatimusten tietoturvallisuudesta.

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

 

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.