Aluevaltuusto, kokous 12.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 24 Vastaus valtuustoaloitteeseen - Pirhan viestinnän saavutettavuuden ja selkokielisyyden edistäminen

92/2023

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Elina Kinnunen, VIESTINTÄJOHTAJA, elina.kinnunen@pirha.fi

Perustelut

Aluevaltuutettu Milka Hanhela (VAS) ym. jättivät aluevaltuustossa 6.11. aloitteen hyvinvointialueen viestinnän saavutettavuuden ja selkokielisyyden edistämiseksi.

Aloitteessa saavutettavuudella viitataan periaatteisiin ja tekniikoihin, joita käytetään muun muassa digitaalisten palvelujen suunnittelussa ja kehittämisessä, jotta palvelut olisivat paremmin käyttäjien, erityisesti vammaisten henkilöiden, saavutettavissa. Saavutettavuus viittaa sekä tekniikan helppokäyttöisyyteen että ymmärrettävyyteen. Selkokieli on yksi saavutettavan kielen tyyppi keino. Pirkanmaan hyvinvointialueen viestintäsuunnitelmassa linjataan, että selkokielistä viestintää tuetaan ja kehitetään.

Aloitteessa todetaan, että selkokieltä tarvitsevilla asukkailla on oikeus saada tietoa heidän elämäänsä liittyvästä päätöksenteosta ja heitä koskevista palveluista. Esimerkiksi vammaispalveluita uudistettaessa olisi tärkeää, että monenlaiset ihmiset ymmärtävät suunnitelmia. Lisäksi selkokielisestä informaatiosta voivat hyötyä esimerkiksi suomea vasta opettelevat ihmiset tai ne, joille sosiaali- ja terveyspalveluita koskeva

Aloitteessa esitetään, että hyvinvointialue panostaisi viestinnän saavutettavuuteen ja selkokieliseen viestintään, toteuttaisi palveluiden digitalisaatiota tavalla, joka huomioi monenlaiset kielelliset kompetenssitasot ja varmistaisi, että vähintäänkin vammaisten palvelutarjontaan sekä palveluita koskeviin suunnitelmiin ja muutoksiin, mukaan lukien palveluverkkosuunnitelmat, on jatkossa mahdollista perehtyä selkokielellä. Lisäksi tulisi varmistaa, että vähintäänkin vammaispalveluissa annettavat päätökset ja muut kirjeet on mahdollista saada selkokielellä.

Laaditun vastauksen mukaan hyvinvointialueen viestinnän lähtökohtana on saavutettavuus ja selkeäkielisyys. Erityistä selkokieltä pyritään tarjoamaan kohderyhmille, jotka siitä hyötyvät. Erilaisten ihmisten käyttäjäkokemusta hyödynnetään jo tälläkin hetkellä uusien digitaalisten palvelujen suunnittelussa.

Hyvinvointialueen strategian toimeenpano-ohjelman kärki 1 sekä viestintäohjelma sisältävät saavutettavuutta edistäviä tavoitteita, joilla asukasviestinnän ymmärrettävyyttä ja selkeäkielisyyttä lisätään. Toistaiseksi hallintopalveluissa on käyty läpi vasta hallinnollisten päätösten selkeäkielisyyttä mutta seuraavina vuosina ymmärrettävyyttä ja selkeäkielisyyttä on tavoitteena lisätä myös asiakaspäätöksissä ja muussa asiakasviestinnässä. Saavutettavuudesta on pidetty useita koulutuksia mutta ensimmäiset kielikoulutukset järjestetään tänä keväänä.

Selkokieli on oma suomen kielen muotonsa, josta hyötyvät muun muassa vammaiset henkilöt. Toistaiseksi hyvinvointialueella ei ole ollut omaa selkokielen asiantuntijaa. Viestinnän kokemusten perusteella jo nykyisiä tekoälysovelluksia voidaan hyödyntää sekä selkeäkielisyyden että selkokielen lisäämisessä. Jatkossa niiden merkitys viestinnän työvälineinä tulee kasvamaan. Mitä selkeämpi palvelu tai päätös on, sitä helpompi siitä on myös viestiä selkeästi.

Valtuustoaloite ja vastaus valtuustoaloitteeseen ovat liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • esittää aluevaltuustolle,​ että se merkitsee aloitteisiin laaditun vastauksen tiedoksi. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelyssä 29.1.2024 § 40.

Valtuustoaloite ja vastaus valtuustoaloitteeseen ovat liitteenä.

Ehdotus

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle,​

  • että se merkitsee aloitteeseen laaditun vastauksen tiedoksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).