Aluehallitus, kokous 10.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 227 Valtionavustushakemus tiedoksi - välttämättömät ICT-valmistelukustannukset v. 2022-2023

510/2022

Valmistelija

  • Pasi Lehmus, Tietohallintojohtaja, Pasi.Lehmus@pirha.fi

Perustelut

Taustaa

Valtiovarainministeriö käynnisti syyskuun alussa valtionavustushaun hyvinvointialueiden ICT-valmistelukustannusten kattamista varten. Haku täydentää kahta aiempaa hakua ja sen on tarkoitus mahdollistaa hyvinvointialueiden muodostamiseen liittyvien ICT-muutosten loppuunsaattaminen.

Avustuksella tuetaan ICT-muutosta ja varmistetaan palvelujen jatkuvuus, mukautuminen tiedonhallintaa koskevaan lainsäädäntöön sekä siitä tuleviin vaatimuksiin esimerkiksi tietoturvallisuuden, yhteentoimivuuden ja yhteisten tukipalvelujen käytön osalta. Haettavana oleva valtionavustus myönnetään harkinnanvaraisesti vain välttämättömiin ICT-muutoskustannuksiin. Haun perusteella myönnetään valtionavustuksia lähtökohtaisesti enintään 100 miljoonaa euroa.

Tavoitteena on, että valtionavustuspäätökset tehdään lokakuun 2022 aikana. Valtioavustuksen maksatuspäätös tehdään, kun valtioavustuksen perusteena oleva, valtuutta koskeva, määräraha on eduskunnan päätöksellä sisällytetty valtion vuotta 2024 koskevaan talousarvioon. Maksatuspäätökset tehdään erillisiin maksatushakemuksiin perustuen alkuvuonna 2024. Tähän valtionavustushakuun ei sisälly aiempien hakujen kaltaista avustuksen ennakkomaksatusta. ICT-valmistelusta syntyvät kustannukset pitää kattaa alueen muulla rahoituksella ennen niiden jälkikäteistä korvaamista. Valtionavustuksella voidaan rahoittaa vain vuosina 2022-2023 aiheutuvia kustannuksia.

Valtionavustushakemusten kokonaisarvioinnissa otetaan huomioon hakijoille jo myönnetyt valtionavustukset sekä muu tieto ICT-valmistelun etenemisestä. Esitettyjen ICT-kulujen tulee olla välttämättömiä häiriöttömän järjestämisvastuun siirtymisen näkökulmasta.

Pirkanmaan valtionavustushakemus

Pirkanmaan hyvinvointialueen valtionavustushakemus toimitettiin Valtiovarainministeriöön 29.9.2022. Hakemuksessa oli arvioitu vuoden 2023 aikana tarvittavaksi lisärahoitukseksi välttämättömien ICT-muutoskustannusten osalta on n. 24,4 meur. Tällä valtionavustuksella pyritään kattamaan nämä vuodelle 2023 ajoittuvat välttämättömät muutoskulut. Muutoskulut kohdistuvat mm. seuraaviin osa-alueisiin:

  • hallinnon järjestelmät, n. 2 600 000 eur
  • tiedolla johtaminen, n. 2 250 000 eur
  • asiakas- ja potilastietojärjestelmät, n. 3 500 000 eur
  • pelastustoimen järjestelmät, n. 660 000 eur
  • kliinisten tukipalveluiden, ja lääketieteellisen tekniikan järjestelmät, n. 200 000 eur
  • kansalaisen digitaaliset palvelut, n. 1 780 000 eur
  • asiakas- ja potilastietojen arkistointi, n. 1 000 000 eur
  • infrakulut (tietoliikenne, tietoturva, päätelaitteet, käyttöpalvelut, kulunvalvonta), n. 8 100 000 eur
  • käyttövaltuushallinta, n. 1 150 000 eur
  • henkilöstökulut, n. 1 800 000 eur

Selvyyden vuoksi todettakoon, että hyvinvointialueen toiminnan käynnistyessä on edelleen käytössä kuntien työasemat, käyttäjätunnukset ja tietoliikenne. Kuntien näkökulmasta hyvinvointialueiden pitäisi irtautua kuntien järjestelmistä viimeistään vuoden 2023 loppuun mennessä, jotta ne voivat osaltaan valmistautua suunnittelussaan ja kilpailutuksissaan omiin tuleviin muutoksiinsa, esim. TE-palvelujen siirtoon vuonna 2024.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, Hyvinvointialuejohtaja, Marina.Erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • merkitä tiedoksi 29.9.2022 Valtiovarainministeriölle jätetyn valtionavustushakemuksen.

Päätös

Hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Merkittiin, että hakemus liitteineen oli nähtävillä kokouksessa. 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).