Aluevaltuusto, kokous 16.8.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 99 Hyvinvointialueen valtuutettujen aloitteet

Perustelut

Hallintosäännön 116 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita hyvinvointialueen toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.

Aloite toimitetaan aluevaltuuston sihteeristön sähköpostiin ennen kokouksen alkamista. Aloitteen jättäneen valtuutetun tehtävänä on varmistaa, että aloitteessa mukana olevat valtuutetut ovat antaneet tähän suostumuksensa.

Puheenjohtaja toteaa jätetyt aloitteet.

Aloite on, sitä enempää käsittelemättä, lähetettävä aluehallituksen valmisteltavaksi. Aluevaltuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu

Päätös

Aluevaltuusto päätti 

  • merkitä vastaanotetuksi seuraavan valtuustoaloitteen
    • Valtuustoaloite: Pirkanmaan hyvinvointialue mukaan Mielenturvaa-verkostoon - Jaakko Mustakallio


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).