Konserni- ja toimitilajaosto, kokous 10.1.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Vuokra-asetuksen määräämää vuokra-aikaa pitempien vuokrasopimusten laadinta neljän kohteen osalta

857/2022

Valmistelija

  • Petri Laurikka, Petri.Laurikka@pirha.fi

Perustelut

Kuntien ja hyvinvointialueen vuokraustoimintaa ja vuokranmääritystä ohjaa Asetus kunnan ja hyvinvointialueen välisen siirtymäkauden vuokrasopimuksen vuokran määräytymisestä vuosina 2023–2026. Asetus tarkastelee kuntien omistamien toimitilojen vuokrausta hyvinvointialueelle. Asetus ei varsinaisesti kata kohteita, joissa kunta on itse vuokralaisena ja alivuokraa osan tiloista hyvinvointialueelle.

Alivuokrauksen sijaan kunta voisi myös esittää vuokranantajalleen vuokrasopimuksensa jakamista siten, että hyvinvointialue tekisi oman, erillisen vuokrasopimuksen suoraan vuokranantajan kanssa. Tämä ei kuitenkaan ole aina tarkoituksenmukaista, etenkin jos kohteessa on paljon yhteiskäyttöisiä tiloja, kuten sisäänkäynti ja aulatilat.

Kunnat ovat laatineet selvitykset hyvinvointialueen vastuulle siirtyvistä sote- ja pelastuspalveluiden toimitiloista. Aluevaltuusto päätti 30.3.2022 hyväksyä nämä selvitykset siltä osin kun ne täyttivät voimaanpanolain 22-26 §:ssä säädetyt edellytykset. Tämän jälkeen tietoja tarkennettiin ja täydennettiin ja aluevaltuusto päätti 3.10.2022 ottaa vastaan selvitysten täydennykset. Näissä selvityksissä Tampereen kaupunki on ilmoittanut olevansa kolmen kohteen osalta päävuokralainen ja esittänyt, että hyvinvointialueen kanssa tehtäviin alivuokrasopimuksiin sovellettaisiin päävuokrasopimuksen ehtoja vuokra-aikojen suhteen. Lisäksi yksi kohde oli leasing-hanke.

Pirkanmaalla ei ole muita vastaavan kokoisia kohteita, joissa hyvinvointialue toimisi jatkossa kunnan alivuokralaisena tai kyse olisi leasing-hankkeesta.

Kaikki kohteet ovat alueellisesti keskeisiä sote-palvelupisteitä ja niiden arvioidaan olevan sitä myös 2030-luvulla.

Päävuokrasopimukseen sidotut alivuokrasopimukset helpottavat kohteiden ylläpidon järjestämistä, kun päävuokralainen huolehtii kohteen ylläpidosta kokonaisuudessaan. Samalla se on tilojen käyttäjille hallinnollisesti joustavampi esimerkiksi sovittaessa tilojen yhteiskäytöstä.

Kohteet ovat:

  • Tesoman hyvinvointikeskus, alivuokrasopimuksen vuokra-aika pääsopimuksen mukaisesti 30.9.2037 saakka
  • Lielahtikeskus, alivuokrasopimuksen vuokra-aika pääsopimuksen mukaisesti 30.4.2034 saakka
  • Linnainmaan koilliskeskus (Prisma), alivuokrasopimuksen vuokra-aika pääsopimuksen mukaisesti 31.5.2032 saakka

Tipotien sosiaali- ja terveysasema on Tampereen kaupungin leasing-hanke. Hyvinvointialueen ja Tampereen kaupungin johdon välisten neuvottelujen pohjalta kohteen vuokra-ajaksi esitetään 20 vuotta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Juhani Sand, konsernipalvelujohtaja, juhani.sand@pirha.fi

Konserni- ja toimitilajaosto päättää, että 

  • esitetyissä kolmessa kohteessa alivuokrasopimukset tehdään päävuokrasopimuksen mukaisin ehdoin.
  • hyväksytään Tipotien sosiaali- ja terveysaseman vuokra-ajaksi 20 vuotta

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin

Esteellisyys

  • Matti Helimo ja Kaleva Lassi ilmoittivat olevansa esteellisiä asiassa (Hallintolaki 28 § 1 mom 5 kohta). Esteelliset poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 18.33-18.50. Esteellisyydet todettiin. 

Kokouskäsittely

Merkittiin, että § 5 käsittelyn aikana kuultiin asiantuntijana kiinteistöjohtaja Petri Laurikkaa.

Pöytäkirjantarkastajana § 5 aikana toimii varapöytäkirjantarkastaja Koskela Reijo, Matti Helimon ollessa esteellinen.

 

 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Pirkanmaan hyvinvointialue,​ kirjaamo

Postiosoite: PL 272,​ 33101 Tampere

Käyntiosoite: Biokatu 12,​ 3. krs,​ kirjaamo

Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

Huom. Sähköpostitse ei suositella lähetettävän henkilötietoja tai salassapidettäviä tietoja sisältäviä viestejä.

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 -​ 14.30.

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Päätöksen sähköistä tiedoksiantoa varten tekijä voi ilmoittaa sähköpostiosoitteensa.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen edellä mainitun kirjaamon aukioloajan päättymistä.

 

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.