Aluehallitus, kokous 6.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 301 Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijatyöryhmän nimeäminen

709/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuulikki Parikka, TOIMIALUEJOHTAJA, tuulikki.parikka@pirha.fi

Perustelut

Hallitus on antanut 24.11.2022 eduskunnalle esityksen (HE 312/2022) erityishuoltolain muuttamiseksi. Valmistelu aloitettiin, kun selvisi, että eduskunta ei ehdi käsitellä vammaispalvelulainsäädännön kokonaisuudistusta koskevaa hallituksen esitystä (HE 191/2022) siten, että uusi vammaispalvelulaki ja kehitysvammaisten erityishuollosta annetun lain (519/1977) muutokset voisivat tulla voimaan 1.1.2023 yhtä aikaa sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisen rakenneuudistuksen kanssa.

Sote-uudistuksen johdosta erityishuoltopiirit purkautuvat eikä jatkossa ole aiemmin päätöksiä tehnyttä erityishuollon johtoryhmää. Erityishuollon järjestämiseksi hyvinvointialueilla on oltava vastaava ryhmä. Vammaispalvelulainsäädännön uudistamista koskevassa esityksessä on ehdotettu, että jatkossa hyvinvointialueilla olisi vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä ja päätöksiä tekevä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä. Lain muuttaminen vastaamaan tältä osin vammaispalvelulainsäädännön uudistuksessa ehdotettua selkeyttää tilannetta väliaikana.

Hallituksen esityksessä todetaan mm. seuraavaa: Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän jäseninä on vähintään kolme hyvinvointialueen viranhaltijaa siten, että asiantuntijaryhmässä on edustettuna lääketieteen, psykologian ja sosiaalityön asiantuntemus. Päätöksiä tekevä moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä päättää erityishuollon antamisesta ja lopettamisesta sekä tahdosta riippumattomasta erityishuollosta. Erityishuollon yksilölliseksi toteuttamiseksi päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän tai sen määräämissä rajoissa toimintayksikön vastaavan johtajan tulee hyväksyä erityishuolto-ohjelma jokaista erityishuollon tarpeessa olevaa henkilöä varten.

Pirkanmaan hyvinvointialueen vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän jäsenet, varajäsenet ja esittelijät esitetään nimettäväksi liitteen mukaisesti 1.1.2023 alkaen.

Vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä kutsuu sihteerin.

Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän nimeämisestä vastaa hyvinvointialueen aluehallitus.

Asian liitteenä asiantuntijatyöryhmän kokoonpanon nimeäminen.

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • hyväksyä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijatyöryhmän kokoonpanon liitteen mukaisesti 1.1.2023 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Merkittiin, että Lauri Lyly poistui kokouksesta kokonaan § 304 käsittelyn aikana.

Valmistelija

  • Tuulikki Parikka, TOIMIALUEJOHTAJA, tuulikki.parikka@pirha.fi

Perustelut

Eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen kehitysvammalain muuttamisesta 1.1.2023 alkaen. Muutoksen johdosta erityishuoltopiirit purkautuivat ja samoin aiemmin päätöksiä tehnyt erityishuollon johtoryhmä. Erityishuollon järjestämiseksi Pirkanmaan hyvinvointialueelle nimettiin aluehallituksen 12.12.2022 § 304 päätöksellä päätöksiä tekevä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä. 

Päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän jäseninä on vähintään kolme hyvinvointialueen viranhaltijaa siten, että asiantuntijaryhmässä on edustettuna lääketieteen, psykologian ja sosiaalityön asiantuntemus. Päätöksiä tekevä vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmä päättää erityishuollon antamisesta ja lopettamisesta sekä tahdosta riippumattomasta erityishuollosta. Erityishuollon yksilölliseksi toteuttamiseksi päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän tai sen määräämissä rajoissa toimintayksikön vastaavan johtajan tulee hyväksyä erityishuolto-ohjelma jokaista erityishuollon tarpeessa olevaa henkilöä varten.

Henkilöstövaihdosten vuoksi Pirkanmaan hyvinvointialueen vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijaryhmän kokoonpano esitetään nimettäväksi uudelleen liitteen mukaisesti 1.12.2023 alkaen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • hyväksyä päätöksiä tekevän vaativan moniammatillisen tuen asiantuntijatyöryhmän kokoonpanon liitteen mukaisesti 1.12.2023 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Päivi Tryyki, Tuulikki Parikka, Seija Mäntylä, asiantuntijaryhmän jäsenet

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Pirkanmaan hyvinvointialue,​ kirjaamo
Postiosoite: PL 272,​ 33101 Tampere
Käyntiosoite: G-rakennus, Nivelkatu 5,​ 1. krs,​ kirjaamo
Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

Huom. Sähköpostitse ei suositella lähetettävän henkilötietoja tai salassapidettäviä tietoja sisältäviä viestejä.

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin kello 9.00–14.30.

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä myös hyvinvointialueen sähköisessä asioinnissa:
www.pirha.fi/sahkoinen-asiointi (Asioi hallinnon kanssa).

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.
     

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Päätöksen sähköistä tiedoksiantoa varten tekijä voi ilmoittaa sähköpostiosoitteensa.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen edellä mainitun kirjaamon aukioloajan päättymistä.

 

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.