Yhteistoimintaelin, kokous 14.5.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Etätyöohje Pirkanmaan hyvinvointialueella

8501/2024

Valmistelija

  • Taina Niiranen, HENKILÖSTÖJOHTAJA, taina.niiranen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialue suhtautuu työnantajana myönteisesti etätyön tekemiseen. Etätyön avulla pyritään lisäämään työn tehokkuutta ja joustavuutta, edistämään työssäjaksamista sekä helpottamaan työ- ja yksityiselämän yhteensovittamista.

Etätyöllä tarkoitetaan työnantajan kanssa sovittua työnteon mallia, jota tehdään esimerkiksi kotona tai muussa kuin työnantajan osoittamissa tiloissa. Työtehtävät ja työn luonne määrittelevät etätyöhön soveltuvat tehtävät. Etätyöstä sopiminen on vapaaehtoista sekä työnantajalle että työntekijälle. Työntekijällä ei ole ehdotonta oikeutta vaatia etätyöhön pääsyä, eikä työnantaja voi pakottaa työntekijää etätyön tekemiseen.

Pirkanmaan hyvinvointialueella on ollut voimassa etätyöohje, jota on päivitetty soveltumaan paremmin uusiin digitaalisiin työmuotoihin. Aiemmin etätyöohje on koskenut pääsääntöisesti päivätyötä tekeviä. Digivastaanottojen myötä etätyö laajennetaan koskemaan myös vuorotyötä tekeviin. Ohjeessa on lisäksi korostettu tietosuojan- ja turvan merkitystä sekä tarkennettu tulkintaohjein matkustuskorvausten maksamista etätyössä.

Esihenkilö päättää henkilöstön etätyön mahdollisuuksista, määrästä ja sijoittelusta. Työtehtävien niin edellyttäessä tulee työntekijän/viranhaltijan saapua työpaikalle. Esihenkilöllä on tarvittaessa oikeus määrätä työntekijä/viranhaltija tulemaan työpaikalle aiemmin sovitun etätyöpäivän sijasta, jos se on työyksikön toiminnan kannalta tarpeellista.

Etätyötä koskevat samat palvelussuhteen ehdot kuin työnantajan tiloissa tehtävää työtä. Etätyöajaksi luetaan varsinaiseen työhön käytetty aika. Etätyö kirjataan työajanseurantajärjestelmään samoin kuin muukin työaika. Etätyö suunnitellaan ja siitä maksetaan työaikakorvaukset samoin periaattein kuin lähityössäkin. Mahdollisesta lisä- ja ylityöstä sovitaan esihenkilön kanssa. Esihenkilö vastaa työntekijöiden työsuorituksen seurannasta ja työhyvinvoinnista etätyössäkin, joten säännöllinen yhteydenpito ja tavoitteiden arviointi on tärkeää myös etätyössä.

Toistaiseksi Pirkanmaan hyvinvointialueella ei ole mahdollista tehdä etätyötä ulkomailla.

Etätyön ohjekirjeluonnos (ei-julkinen) on esityksen liitteenä. Etätyöohjetta on käsitelty pääluottamusmieskokouksessa maalis- ja huhtikuussa 2024.

Ehdotus

Esittelijä

  • Taina Niiranen, HENKILÖSTÖJOHTAJA, taina.niiranen@pirha.fi

Yhteistoimintaelin päättää

  • merkitä tiedoksi etätyön ohjekirjeluonnoksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana henkilöstöjohtaja Taina Niirasta.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).