Aluehallitus, kokous 12.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 191 Hyvinvointialueen talouden toteuma ajalta 1.1. - 30.6.2022

191/2022

Valmistelija

  • Heidi Pyykkönen, Kehittämispäällikkö, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto on 2.5.2022 § 66 hyväksynyt hyvinvointialueen muutetun talousarvion vuodelle 2022. Muutetun talousarvion loppusumma on yhteensä 36,7 miljoonaa euroa sisältäen yleisvalmistelun ja ICT:n kokonaisuudet.

Hyvinvointialueen talouden toteumaa raportoidaan vuoden 2022 aikana hyvinvointialueen toimielimille lähtökohtaisesti saman aikataulun mukaisesti kuin tietoja raportoidaan VM:lle ja Tilastokeskukselle. VM ja Tilastokeskus ovat pyytäneet hyvinvointialueita raportoimaan talouden toteuman ensimmäisen puolivuotiskauden ajalta 1.1. - 30.6.2022. Taloustiedot toimitettiin elokuun aikana.

Pirkanmaan hyvinvointialueen talousarvio on toteutunut ensimmäisen puolivuotiskauden osalta suunnitellusti ja hallitusti. Hyvinvointialueen valmisteluprojektin etenemisestä raportoidaan erillisillä valmisteluprojektin tilannekatsauksilla. Toimintatuottoja on kertynyt yhteensä 28,2 miljoonaa euroa ja ne koostuvat hyvinvointialueen kirjanpitoon toteutuneista valtionavustuksista sekä pienimuotoisista vuokratuotoista (toimistotilojen edelleen vuokraus). Loput valtionavustuksista, 8,5 miljoonaa euroa, toteutuu myöhemmin tilikauden aikana.

Toimintakuluja on kertynyt tarkastelujaksolla yhteensä 6,0 miljoonaa euroa. Toimintakuluista suurimman osan muodostava palvelujen ostot, ja ostot koostuvat pääosin ICT-kehittämiskokonaisuuden sekä yleisvalmistelun edistämiseen liittyvistä asiantuntijapalveluista. Toinen merkittävä toimintakulu on henkilöstökulut. Henkilöstökulut koostuvat hyvinvointialueen valmisteluhenkilökunnan palkkakuluista ja luottamushenkilöpalkkioista sivukuluineen. Aineissa, tarvikkeissa ja tavaroissa on toteutuneena tavanomaisia toimistotarvike ja -kalustohankintoja sekä muissa toimintakuluissa mm. toimisto- ja kokoustilavuokria. Avustukset pitävät sisällään valtuustoryhmille myönnetyt toimintatuet. Tarkastelujaksolla on tehty lisäksi poistolaskelman mukaisia poistoja.

Tilikauden ylijäämä on 30.6.2022 -tilanteessa n. 22,2 miljoonaa euroa. Hyvinvointialuevalmistelun kustannuksia kertyy loppuvuosipainotteisesti (ml. vakituiset rekrytoinnit) ja talousarvion riittävyyttä loppuvuoden ajalle tarkastellaan säännöllisesti kuukausittain.

Ehdotus

Esittelijä

  • Juhani Sand, konsernipalvelujohtaja, vs. sairaanhoitopiirin johtaja, juhani.sand@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • merkitä tiedoksi talouden toteuman ajalta 1.1. - 30.6.2022.

Päätös

Aluehallitus päätti

  • merkitä tiedoksi talouden toteuman ajalta 1.1. - 30.6.2022.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana § 191 aikana muutosjohtaja Jukka Alasentietä.

Tiedoksi

Tarkastuslautakunta

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).