Aluehallitus, kokous 12.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 192 Hyvinvointialueen valmisteluprojektien tilannekatsaus

94/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Mikko Koponen, erityisasiantuntija, mikko.koponen@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen valmisteluprojektin etenemisestä raportoidaan aluehallitukselle joka toinen kuukausi. Raportoinnin rungon muodostaa valmistelun projektitoimiston laatima salkkukatsaus, jossa hyödynnetään Thinking Portfolio -ohjelmistoa. Salkkukatsaus on yleisen tason koonti varsin laajaan valmisteluun ja sen tarkoitus on lisätä tilanneymmärrystä toimeenpanon sisällöistä ja edistymisestä sekä siihen liittyvistä haasteista.

Hyvinvointialueen projektisalkussa on tällä hetkellä yhteensä 76 projektia, jotka on edelleen kiinnitetty keskeisiin valmistelukokonaisuuksiin pohjautuviin salkkunäkymiin. Salkun toimeenpanoprojektien ja toteutuksen riskienhallinnan omistajuuksia päivitetään uusien johtajanimitysten mukaisiksi.

Toimeenpano on edennyt pääosin suunnitellusti vaikkakin 13 projektin kokonaistilanne on raportoitu poikkeamana ja yhden ongelmana. Kokonaistilanne ei ole juurikaan muuttunut suhteessa kesäkuun tilanteeseen. Valmistelua haastavat erityisesti äärimmäisen tiukka aikataulu, välttämättömän tekemisen priorisointi, kokonaisvalmistelun keskinäinen koordinaatio ja tiedonvaihto, resursointivajeet erityisesti henkilöstön osalta sekä useat epäselvät suunnittelun ja toteutuksen perusteet keskeneräisyyksistä johtuen. Havaittavissa on selvästi toimeenpanon kuormittumista ja asioiden kasautumista. Näihin uudet johtajanimitykset ja hyvin käynnistynyt uuden organisaation muotoutuminen tuovat osaltaan helpotusta. 

Yksityiskohtaisempi salkkukatsaus on liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, Hyvinvointialuejohtaja, Marina.Erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • merkitä tiedoksi salkkukatsauksen.

Päätös

Aluehallitus päätti

  • jättää asian pöydälle.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja ehdotti, että asia jätetään pöydälle. Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Mikko Koponen, erityisasiantuntija, mikko.koponen@pirha.fi

Perustelut

Asian esittely aluehallituksen 29.8.2022 kokouksen § 176.

Ehdotus

Esittelijä

  • Juhani Sand, konsernipalvelujohtaja, vs. sairaanhoitopiirin johtaja, juhani.sand@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • merkitä tiedoksi salkkukatsauksen.

Päätös

Aluehallitus päätti

  • merkitä tiedoksi salkkukatsauksen.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana § 192 aikana muutosjohtaja Jukka Alasentietä. 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).