Aluehallitus, kokous 19.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 53 Kotona asumisen tukipalveluiden myöntämisen perusteet 1.3.2024 alkaen

543/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Päivi Tryyki, PALVELULINJAJOHTAJA, paivi.tryyki@pirha.fi
Kaisa Taimi, VASTUUALUEJOHTAJA, kaisa.taimi@pirha.fi

Perustelut

Kotona asumista tukevien tukipalveluiden järjestämisestä säädetään sosiaalihuoltolaissa (1301/2014). Palveluiden myöntämisen edellytyksenä on, että sosiaali- ja/tai terveydenhuollon ammattilainen on tehnyt palvelutarpeen arvioinnin yhteistyössä asiakkaan ja tarvittaessa hänen omaisensa, läheisensä tai hänelle määrätyn edunvalvojan kanssa.  

Asiakkaalle voidaan myöntää kotona asumisen tueksi erilaisia tukipalveluita, joilla hän voisi suoriutua jokapäiväiseen elämään kuuluvista toiminnoista mahdollisimman itsenäisesti. Tukipalveluiden avulla asiakas voi myös saada hyvinvointia tuottavaa sisältöä elämäänsä. 

Kotona asumista tukevat tukipalvelut kuuluvat hyvinvointialueen harkinnan perusteella järjestettäviin palveluihin. Tukipalvelu voidaan myöntää säännöllisen kotihoidon piirissä olevien asiakkaiden lisäksi palveluntarpeen arvion perusteella myös muille eli niin sanotuille tukipalveluasiakkaille määräaikaisesti. 

Pirkanmaan hyvinvointialueen järjestämiä kotona asumisen tukipalveluita ovat ateriapalvelu, kauppapalvelu, peseytymispalvelu, turva-auttamispalvelu ja kuntouttava päivätoiminta. Lisäksi kotona asumisen tueksi voidaan myöntää lyhytaikaista ympärivuorokautista asumista. Tukipalveluista asiakkaalta peritään Pirkanmaan hyvinvointialueen päättämä asiakasmaksu. 

Kotona asumista tukevien tukipalveluiden myöntämisen perusteet turvaavat asiakkaiden tasavertaisen kohtelun hyvinvointialueella, tukevat palveluihin hakeutumista ja myöntämiseen liittyvää päätöksentekoa. Kotona asumista tukevien palveluiden myöntämisen perusteisiin on tehty tarkennuksia kuluneen vuoden aikana esiin nousseiden tarpeiden mukaisesti. 

Esitys kotona asumisen tukipalvelujen myöntämisen perusteiksi on toimitettu vanhusneuvostolle tutustuttavaksi 29.11.2023. Lisäksi RAI-mittaristoon liittyvää termistöä esiteltiin vanhusneuvostolle kokouksessa 11.12.2023. Kokouksessaan 11.12.2023 vanhusneuvosto on hyväksynyt lausuntonsa myöntämisperusteisiin. Vanhusneuvoston antama lausunto on käsitelty ikäihmisten ja vammaisten palvelulinjan johtoryhmässä 14.12.2023. Johtoryhmä totesi, että vanhusneuvoston lausunnon ja sen pohjalta käydyn keskustelun perusteella ei ole tarvetta tehdä muutoksia esitykseen myöntämisen perusteista.   

Liitteenä myöntämisen perusteet, vanhusneuvoston 11.12.2023 pöytäkirjanote § 124 ja lausunto sekä oheismateriaalina diaesitys. 

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • hyväksyä liitteen 1 mukaiset kotona asumisen tukipalveluiden myöntämisen perusteet noudatettavaksi Pirkanmaan hyvinvointialueella 1.2.2024 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana sosiaali- ja terveysjohtaja Taru Kuosmasta ja palvelulinjajohtaja Päivi Tryykiä.

Jouni Sirén teki muutosesityksen:

"Aluehallitus päättää
hyväksyä liitteen 1 mukaiset kotona asumisen tukipalveluiden myöntämisen perusteet noudatettavaksi Pirkanmaan hyvinvointialueella 1.2.2024 alkaen sillä muutoksella, että kotihoidon tukipalvelujen myöntämisperusteisiin lisätään vanhusneuvoston lausunnon mukaisesti mahdollisuus myöntää peseytymispalvelua myös omaisten jaksamisen tueksi."

Jouni Sirén veti muutosesityksen pois.

Valmistelija

  • Päivi Tryyki, PALVELULINJAJOHTAJA, paivi.tryyki@pirha.fi
  • Kaisa Taimi, VASTUUALUEJOHTAJA, kaisa.taimi@pirha.fi

Perustelut

Kotona asumista tukevien tukipalveluiden järjestämisestä säädetään sosiaalihuoltolaissa (1301/2014). Palveluiden myöntämisen edellytyksenä on, että sosiaali- ja/tai terveydenhuollon ammattilainen on tehnyt palvelutarpeen arvioinnin yhteistyössä asiakkaan ja tarvittaessa hänen omaisensa, läheisensä tai hänelle määrätyn edunvalvojan kanssa.  

Asiakkaalle voidaan myöntää kotona asumisen tueksi erilaisia tukipalveluita, joilla hän voisi suoriutua jokapäiväiseen elämään kuuluvista toiminnoista mahdollisimman itsenäisesti. Tukipalveluiden avulla asiakas voi myös saada hyvinvointia tuottavaa sisältöä elämäänsä. 

Kotona asumista tukevat tukipalvelut kuuluvat hyvinvointialueen harkinnanvaraisiin palveluihin. Tukipalvelu voidaan myöntää säännöllisen kotihoidon piirissä olevien asiakkaiden lisäksi palveluntarpeen arvion perusteella myös muille eli niin sanotuille tukipalveluasiakkaille määräaikaisesti. 

Pirkanmaan hyvinvointialueen järjestämiä kotona asumisen tukipalveluita ovat ateriapalvelu, kauppapalvelu, peseytymispalvelu, turva-auttamispalvelu ja kuntouttava päivätoiminta. Lisäksi kotona asumisen tueksi voidaan myöntää lyhytaikaista ympärivuorokautista asumista. Tukipalveluista asiakkaalta peritään Pirkanmaan hyvinvointialueen päättämä asiakasmaksu. Kotona asumista tukevien tukipalveluiden myöntämisen perusteet turvaavat asiakkaiden tasavertaisen kohtelun hyvinvointialueella, tukevat palveluihin hakeutumista ja myöntämiseen liittyvää päätöksentekoa. 

Aluehallitus (15.1.2024 § 13) hyväksyi kotona asumisen tukipalveluiden myöntämisen perusteet. Myöntämisen perusteiden tekstissä on hyväksymisen jälkeen ilmennyt virhe. Virhe on kuntouttavan päivätoiminnan myöntämisen perusteiden kohdassa. Virhe on niin merkittävä, että sitä ei voida korjata teknisenä korjauksena. Tästä syystä aluehallitukselle esitetään hyväksyttäväksi korjattu liite kotona asumisen tukipalveluiden myöntämisen perusteista.

Liitteenä kotona asumisen tukipalveluiden myöntämisen perusteet.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • hyväksyä liitteessä 1 esitetyt muutokset kotona asumisen tukipalveluiden myöntämisen perusteisiin, ja että muutokset tulevat voimaan 1.3.2024 alkaen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Jäsen Arja Laitinen otti paikkansa kokouksessa.

Kuultiin asiantuntijana palvelulinjajohtaja Päivi Tryykiä.

Tiedoksi

Tuula Jutila, Kaisa Taimi, Mari Ollinpoika, Sirkku Miettinen, yksilöasioiden jaosto

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Pirkanmaan hyvinvointialue,​ kirjaamo
Postiosoite: PL 272,​ 33101 Tampere
Käyntiosoite: G-rakennus, Nivelkatu 5,​ 1. krs,​ kirjaamo
Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

Huom. Sähköpostitse ei suositella lähetettävän henkilötietoja tai salassapidettäviä tietoja sisältäviä viestejä.

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin kello 9.00–14.30.

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä myös hyvinvointialueen sähköisessä asioinnissa:
www.pirha.fi/sahkoinen-asiointi (Asioi hallinnon kanssa).

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.
     

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Päätöksen sähköistä tiedoksiantoa varten tekijä voi ilmoittaa sähköpostiosoitteensa.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen edellä mainitun kirjaamon aukioloajan päättymistä.

 

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.