Aluevaltuusto, kokous 30.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 49 Aluevaltuuston strategia- ja tulevaisuusvaliokunnan jäsenten valinta

69/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Vuokko Ylinen, hallintojohtaja, vuokko.ylinen@pirha.fi

Perustelut

Hallintosäännön (Osa II, toimielinorganisaatio, tehtävät ja päätösvalta) mukaan aluevaltuustolla voi olla aluevaltuuston erillisellä päätöksellä asettamia valiokuntia, joiden tehtävänä on käsitellä aluevaltuuston päätöksentekoon tulevia laajakantoisia, strategisia ja poliittista harkintaa edellyttäviä asioita. Valiokunnan jäsenistä vähintään kolme neljäsosaa (3/4) tulee olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Aluevaltuusto määrittelee valiokuntien tehtävät nimeämispäätöksen yhteydessä kesäkuuhun 2022 mennessä.

Valtuustosopimukseen 10.2.2022 on kirjattu, että Pirkanmaan hyvinvointialueen poliittinen päätöksenteko perustuu valiokuntamalliin. Valtuustopimuksen mukaan valtuuston  valiokuntia ovat tulevaisuusvaliokunta, hyvinvointi- ja kokonaisturvallisuusvaliokunta, paljon palveluita käyttävien asiakkaiden valiokunta ja vähän palveluita käytävien asiakkaiden valiokunta.  Valiokuntiin nimetään puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa ja 18 jäsentä (1+2+18 = 21).

 

Ehdotus

Esittelijä

Jukka Alasentie, vt. hyvinvointialuejohtaja, jukka.alasentie@pirha.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto

  • päättää valiokunnan nimen ja
  • nimeää valiokuntaan puheenjohtajan, kaksi varapuheenjohtajaa ja 18 muuta jäsentä.

 

Päätös

Aluehallittus päätti esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto

  • päättää valiokunnan nimeksi strategia- ja tulevaisuusvaliokunta,
     
  • nimeää valiokuntaan puheenjohtajan, kaksi varapuheenjohtajaa ja 18 muuta jäsentä ja kaikille varajäsenen.

 

Kokouskäsittely

Merkittiin, että jäsen Pekka Järvinen saapui kokoukseen tämän pykälän käsittelyn alussa. Varajäsen Atanas Aleksovski poistui kokouksesta.  

Esittelijä muutti päätösehdotuksen ensimmäisen ponnen teknisenä korjauksena kuulumaan seuraavasti: "Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto päättää valiokunnan nimeksi strategia- ja tulevaisuusvaliokunta"

Lisäksi esittelijä täydensi päätösehdotuksen toisen ponnen kuulumaan seuraavasti. "Nimeää valiokuntaan puheenjohtajan, kaksi varapuheenjohtajaa 18 muuta jäsentä  ja kaikille varajäsenen."

 

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelyssä 21.3.2022 § 45.

 

Ehdotus

Aluehallituksen ehdotus:

aluevaltuusto päättää

  • valiokunnan nimeksi strategia- ja tulevaisuusvaliokunta,
     
  • nimeää valiokuntaan puheenjohtajan, kaksi varapuheenjohtajaa ja 18 muuta jäsentä ja kaikille varajäsenen.

Päätös

Aluevaltuusto päätti

  • valiokunnan nimeksi strategia- ja tulevaisuusvaliokunta,
     
  • nimetä puheenjohtajaksi Ida Leinon, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Taru Tolvasen ja toiseksi varapuheenjohtajaksi  Mauri Heiskan,
     
  • nimetä 18 jäsentä ja kaikille varajäsenen seuraavasti:
    • Ida Leino, varajäsen Minna Okker 
      Aleksi Jäntti, varajäsen Sebastian Lohja
      Piila Paalanen, varajäsen Kirsi Parhankangas
      Heikki Lyytinen, varajäsen Timo Döbert 
      Petri Rajala, varajäsen Arttu Vuori 
      Riina Aspila, varajäsen Soili Uotila-Välimäki 
      Taru Tolvanen, varajäsen Mikko Lehtonen
      Kirsi Vaittinen, varajäsen Jaana Männikkö
      Riitta Ollila, varajäsen Tuula Vallius
      Jani Kivelä, varajäsen Jonne Nurmi
      Ilkka Hjerppe, varajäsen Jaana Vastamäki 
      Mauri Heiska, varajäsen Maria Asunta 
      Veikko Vallin, varajäsen Auri Saarelainen
      Leena Saarela, varajäsen Milka Hanhela 
      Satu Kosola, varajäsen Katja Kotalampi 
      Julia Sangervo, varajäsen Eveliina Asikainen 
      Erik Lyden, varajäsen Juhana Suoniemi 
      Petra Schulze Steinen, varajäsen Harri Penttilä
      Jouni Neste, varajäsen Henna Palin 
      Riitta Kuismanen, varajäsen Heidi Auvinen 
      Maija-Sofia Ulmanen, varajäsen Kimmo Holma 

Kokouskäsittely

Valtuutettu Leena Kostiainen esitti, että 

valtuuston strategia- ja tulevaisuusvaliokuntaan valitaan toimikaudeksi 2022–2025 seuraavat jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet: 

Ida Leino, varajäsen Minna Okker
Aleksi Jäntti, varajäsen Sebastian Lohja
Piila Paalanen, varajäsen Kirsi Parhankangas
Heikki Lyytinen, varajäsen Timo Döbert
Petri Rajala, varajäsen Arttu Vuori
Riina Aspila, varajäsen Soili Uotila-Välimäki
Taru Tolvanen, varajäsen Mikko Lehtonen
Kirsi Vaittinen, varajäsen Jaana Männikkö
Riitta Ollila, varajäsen Tuula Vallius
Jani Kivelä, varajäsen Jonne Nurmi
Ilkka Hjerppe, varajäsen Jaana Vastamäki
Mauri Heiska, varajäsen Maria Asunta 
Veikko Vallin, varajäsen Auri Saarelainen
Leena Saarela, varajäsen Milka Hanhela
Satu Kosola, varajäsen Katja Kotalampi 
Julia Sangervo, varajäsen Eveliina Asikainen
Erik Lyden, varajäsen Juhana Suoniemi 
Petra Schulze Steinen, varajäsen Harri Penttilä 
Jouni Neste, varajäsen Henna Palin 
Riitta Kuismanen, varajäsen Heidi Auvinen
Maija-Sofia Ulmanen, varajäsen Kimmo Holma

Jäsenistä puheenjohtajaksi valitaan Ida Leino 

Jäsenistä ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valitaan Taru Tolvanen 

Jäsenistä toiseksi varapuheenjohtajaksi valitaan Mauri Heiska 


Puheenjohtaja tiedusteli valtuutetuilta, voidaanko Kostiaisen esitys hyväksyä yksimielisesti. Puheenjohtaja totesi, että Kostiaisen esitys hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Aluevalitusohje

Tähän päätökseen haetaan muutosta aluevalituksella.

Aluevalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen (Laki hyvinvointialueesta 140 §).

 

Valitusviranomainen   

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna

Valituksen voi lähettää sähköpostitse hameenlinna.hao@oikeus.fi tai tehdä hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.  Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusasiakirjat

Valituskirjelmässä on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • muutosvaatimuksen perusteet
  • mihin valitus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Lisäksi on ilmoitettava yhteystiedot (postiosoite, sähköpostiosoite), joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa ja puhelinnumero mahdollisia tiedusteluita varten.

Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta.

Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin HLL 21 §:ssä säädetään.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

"Tuomioistuimen ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään hallinto-oikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu 260 euroa (v. 2021).

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Oikeudenkäyntimaksua ei peritä sosiaalihuoltolaissa (mm. vammaispalvelu, toimeentulotuki ja kehitysvammaisten erityishuolto) tarkoitettua palvelua tai etuutta koskevissa asioissa eikä myöskään terveydenhuolto-, päihdehuolto- tai mielenterveyslain mukaisissa asioissa eikä asioissa, jotka koskevat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaan määrättyjä asiakasmaksuja (Tuomioistuinmaksulaki 5 §).”