Aluevaltuusto, kokous 30.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 51 Aluevaltuuston paljon palveluita käyttävien asiakkaiden valiokunnan jäsenten valinta

69/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Vuokko Ylinen, hallintojohtaja, vuokko.ylinen@pirha.fi

Perustelut

Hallintosäännön (Osa II, toimielinorganisaatio, tehtävät ja päätösvalta) mukaan aluevaltuustolla voi olla aluevaltuuston erillisellä päätöksellä asettamia valiokuntia, joiden tehtävänä on käsitellä aluevaltuuston päätöksentekoon tulevia laajakantoisia, strategisia ja poliittista harkintaa edellyttäviä asioita. Valiokunnan jäsenistä vähintään kolme neljäsosaa (3/4) tulee olla valtuutettuja tai varavaltuutettuja. Aluevaltuusto määrittelee valiokuntien tehtävät nimeämispäätöksen yhteydessä kesäkuuhun 2022 mennessä.

Valtuustosopimukseen 10.2.2022 on kirjattu, että Pirkanmaan hyvinvointialueen poliittinen päätöksenteko perustuu valiokuntamalliin. Valtuustopimuksen mukaan valtuuston valiokuntia ovat tulevaisuusvaliokunta, hyvinvointi- ja kokonaisturvallisuusvaliokunta, paljon palveluita käyttävien asiakkaiden valiokunta ja vähän palveluita käytävien asiakkaiden valiokunta.  Valiokuntiin nimetään puheenjohtaja, kaksi varapuheenjohtajaa ja 18 jäsentä (1+2+18 = 21).

 

Ehdotus

Esittelijä

Jukka Alasentie, vt. hyvinvointialuejohtaja, jukka.alasentie@pirha.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto

  • päättää valiokunnan nimen ja
  • nimeää valiokuntaan puheenjohtajan, kaksi varapuheenjohtajaa ja 18 muuta jäsentä.

 

Päätös

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto

  • päättää valiokunnan nimen ja
     
  • nimeää valiokuntaan puheenjohtajan, kaksi varapuheenjohtajaa ja 18 muuta jäsentä ja kaikille varajäsenen.

Kokouskäsittely

Esittelijä muutti päätösehdotuksen toista pontta siten, että aluevaltuusto nimeää valiokuntaan myös varajäsenet. 

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelyssä 21.3.2022 § 47

Ehdotus

Aluehallituksen ehdotus:

aluevaltuusto päättää

  • valiokunnan nimen,
     
  • nimeää valiokuntaan puheenjohtajan, kaksi varapuheenjohtajaa ja 18 muuta jäsentä ja kaikille varajäsenen.

Päätös

Aluevaltuusto päätti

  • valiokunnan työnimeksi paljon palveluita käyttävien asiakkaiden valiokunta ja että valiokunnan lopullinen nimi päätetään myöhemmin,
     
  • nimetä  valiokuntaan puheenjohtajaksi Markku Virkamäen, ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi Mauri Jussilan, toiseksi varapuheenjohtajaksi Kukka Kunnarin,
     
  • nimetä valiokuntaa 18 jäsentä ja kaikille varajäsenen seuraavasti:
    • Mauri Jussila, varajäsen Olli-Pekka Mehtonen
      Karita Jäppinen, varajäsen Ulla Konkarikoski
      Manta Tolvanen, varajäsen Sirkka Madekivi
      Anitta Korpio, varajäsen Taru Kaaja
      Matti Höyssä, varajäsen Mikael Rinnetmäki
      Jari Haapaniemi, varajäsen Pauliina Suvanto
      Markku Virkamäki, varajäsen Hannu Järvinen
      Tarja Jokinen, varajäsen Lotta Reito
      Anne Liimola, varajäsen Inna Rokosa
      Jenni Jokinen, varajäsen Kristiina Kantola
      Maarit Lepistö, varajäsen Pasi Turkia
      Janne Ojala, varajäsen Anne Rikassaari
      Janne Prihti, varajäsen Johanna Kuisla 
      Kukka Kunnari, varajäsen Minna Malkamäki
      Mervi Veijola, varajäsen Eleanora Mäkinen
      Anna Moilanen, varajäsen Minna Törnävä
      Henri Backman, varajäsen Tiina Wesslin
      Minna Sarvijärvi, varajäsen Reijo Laitinen
      Arto Lampinen, varajäsen Sari Hassi
      Sirpa Pursiainen, varajäsen Aila Laaksonen
      Jorma Jussila, varajäsen Marika Ranto 

       

Kokouskäsittely

Valtuutettu Leena Kostiainen esitti, että valiokunnan lopullinen nimi päätetään myöhemmin.

Lisäksi Kostiainen esitti, että aluevaltuuston paljon palveluita käyttävien asiakkaiden valiokuntaan valitaan toimikaudeksi 2022–2025 seuraavat jäsenet ja heille henkilökohtaiset varajäsenet: 

Mauri Jussila, varajäsen Olli-Pekka Mehtonen
Karita Jäppinen, varajäsen Ulla Konkarikoski
Manta Tolvanen, varajäsen Sirkka Madekivi 
Anitta Korpio, varajäsen Taru Kaaja
Matti Höyssä, varajäsen Mikael Rinnetmäki
Jari Haapaniemi, varajäsen Pauliina Suvanto
Markku Virkamäki, varajäsen Hannu Järvinen
Tarja Jokinen, varajäsen Lotta Reito
Anne Liimola, varajäsen Inna Rokosa
Jenni Jokinen, varajäsen Kristiina Kantola
Maarit Lepistö, varajäsen Pasi Turkia
Janne Ojala, varajäsen Anne Rikassaari 
Janne Prihti, varajäsen Johanna Kuisla
Kukka Kunnari, varajäsen Minna Malkamäki 
Mervi Veijola, varajäsen Eleanora Mäkinen
Anna Moilanen, varajäsen Minna Törnävä
Henri Backman, varajäsen Tiina Wesslin
Minna Sarvijärvi, varajäsen Reijo Laitinen
Arto Lampinen, varajäsen Sari Hassi 
Sirpa Pursiainen, varajäsen Aila Laaksonen 
Jorma Jussila, varajäsen Marika Ranto 

Jäsenistä puheenjohtajaksi valitaan Markku Virkamäki 

Jäsenistä ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valitaan Mauri Jussila 

Jäsenistä toiseksi varapuheenjohtajaksi valitaan Kukka Kunnari 

 

Puheenjohtaja tiedusteli valtuutetuilta, voidaanko valiokunnan työnimenä pitää otsikon mukaista valiokuntaa.  Atanas Aleksovski ja Johanna Loukaskorpi kannattivat puheenjohtajan ehdotusta. 

Puheenjohtaja tiedusteli valtuutetuilta, voidaanko Kostiaisen esitykset hyväksyä yksimielisesti. Puheenjohtaja totesi, että esitykset on hyväksytty yksimielisesti.

 


Muutoksenhaku

Aluevalitusohje

Tähän päätökseen haetaan muutosta aluevalituksella.

Aluevalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen (Laki hyvinvointialueesta 140 §).

 

Valitusviranomainen   

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna

Valituksen voi lähettää sähköpostitse hameenlinna.hao@oikeus.fi tai tehdä hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.  Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusasiakirjat

Valituskirjelmässä on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • muutosvaatimuksen perusteet
  • mihin valitus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Lisäksi on ilmoitettava yhteystiedot (postiosoite, sähköpostiosoite), joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa ja puhelinnumero mahdollisia tiedusteluita varten.

Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta.

Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin HLL 21 §:ssä säädetään.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

"Tuomioistuimen ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään hallinto-oikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu 260 euroa (v. 2021).

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Oikeudenkäyntimaksua ei peritä sosiaalihuoltolaissa (mm. vammaispalvelu, toimeentulotuki ja kehitysvammaisten erityishuolto) tarkoitettua palvelua tai etuutta koskevissa asioissa eikä myöskään terveydenhuolto-, päihdehuolto- tai mielenterveyslain mukaisissa asioissa eikä asioissa, jotka koskevat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaan määrättyjä asiakasmaksuja (Tuomioistuinmaksulaki 5 §).”