Aluehallitus, kokous 7.10.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 270 Aluevaalilautakunnan varajäsenen vaihtuminen

23898/2024

Valmistelija

  • Vilma Kiilunen, HALLINTOLAKIMIES, vilma.kiilunen@pirha.fi

Perustelut

Aluevaalilautakunnan varajäsen Tapio Kangasniemi on pyytänyt eroa aluevaalilautakunnasta. Kangasniemi toimii sijaantulojärjestyksen mukaisesti aluevaalilautakunnan 2. varajäsenenä. Eropyyntö on liitteenä.

Hyvinvointialuelain 75 § mukaan luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin.

Aluevaltuuston on asetettava hyvinvointialueelle toimikaudekseen aluevaalilautakunta. Siihen kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa hyvinvointialueella edellisissä aluevaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka aluevaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi aluevaaleissa, ei voi osallistua aluevaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. (Vaalilaki 12 a §)

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että se

  • myöntää Tapio Kangasniemelle eron aluevaalilautakunnan 2. varajäsenen tehtävästä sekä
     
  • nimeää aluevaalilautakuntaan hänen tilalleen uuden 2. varajäsenen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).