Aluehallitus, kokous 16.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 134 Pirkanmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen alentamisen ja perimättä jättämisen perusteet 1.1.2023 alkaen

225/2022

Valmistelija

  • Minna Luoto, Kehittämispäällikkö, minna.luoto@pirha.fi

Perustelut

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain (734/1992) 11 §:ssä määrätään asiakasmaksujen alentamisesta. Lain mukaan sosiaalihuollon palveluista määrätty maksu ja terveydenhuollon palveluista henkilön maksukyvyn mukaan määrätty maksu on jätettävä perimättä tai sitä on alennettava siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista.

Asiakasmaksulain 11 § antaa hyvinvointialueelle mahdollisuuden päättää, että myös muita kuin edellä mainittuja asiakasmaksuja voidaan jättää perimättä tai alentaa siltä osin kuin maksun periminen vaarantaa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista tai jos maksujen alentamiseen tai perimättä jättämiseen on syytä huollolliset näkökohdat huomioon ottaen. Lain mukaan maksun alentamisen ja perimättä jättämisen on oltava ensisijaista toimeentulotuesta annetussa laissa (1412/1997) tarkoitettuun toimeentulotukeen nähden.

Pirkanmaan hyvinvointialueella on tarkoituksenmukaista mahdollistaa kaikkien asiakasmaksujen alentaminen tai perimättä jättäminen, jotta asiakkaalle ei synny toimeentulotuentarvetta. Käytännön kokemuksen perusteella Kansaneläkelaitos toimeentulotukea myöntäessään edellyttää useissa tapauksissa toimeentulotuen hakijoilta alennuksen hakemista myös terveydenhuollon tasasuuruisiin asiakasmaksuihin.

Pirkanmaan hyvinvointialueella noudatetaan nyt päätettäviä perusteita 1.1.2023 alkaen arvioitaessa henkilön tai perheen toimeentulon edellytyksiä tai henkilön lakisääteisen elatusvelvollisuuden toteuttamista

Ehdotus

Esittelijä

  • Jukka Alasentie, vt. hyvinvointialuejohtaja, jukka.alasentie@pirha.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle, että

  1. sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittäviä asiakasmaksuja voidaan oikaista, alentaa tai jättää perimättä liitteenä olevan asiakirjan "Pirkanmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen oikaisemis- ja alentamisperusteet" mukaisesti 1.1.2023 alkaen,
  2. talousjohtaja valtuutetaan tekemään liitteenä olevaan asiakirjaan mahdolliset teknisluonteiset korjaukset.

 

Päätös

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle, että

  1. sosiaali- ja terveydenhuollon palveluista perittäviä asiakasmaksuja voidaan oikaista, alentaa tai jättää perimättä liitteenä olevan asiakirjan "Pirkanmaan hyvinvointialueen sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksujen oikaisemis- ja alentamisperusteet" mukaisesti 1.1.2023 alkaen,
     
  2. talousjohtaja valtuutetaan tekemään liitteenä olevaan asiakirjaan mahdolliset teknisluonteiset korjaukset.

 

Lisäksi aluehallitus hyväksyi seuraavat toivomusponnet

  • Aluehallitus edellyttää, että asiakasmaksujen alentamisesta ja perimättä jättämisestä tiedotetaan kotisivuilla selkeästi ja asiakkaita ohjataan tarvittaessa hakemaan asiakasmaksujen alentamista tai perimättä jättämistä. Lisäksi edellytetään, että asiakasmaksuista tiedotetaan yleisesti Pirkanmaan hyvinvointialueen kotisivuilla niin, että asiakkaat löytävät ne helposti.
     
  • Asiakkaille tulee tiedottaa selkeästi, että maksuun on tietyin ehdoin mahdollista saada alennusta tai se voidaan jättää perimättä. Asiakkaalle on tarvittaessa tarjottava neuvoa alennuksen tai perimättä jättämisen hakemisessa.

Kokouskäsittely

Merkittiin, että § 134 käsittelyn aikana kuultiin asiantuntijoina valmistelukokonaisuuden johtaja Paula Paavilaista ja kehittämispäällikkö Minna Luotoa. Paavilainen ja Luoto poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Johanna Loukaskorpi esitti, että myös tähän pykälään lisätään toivomusponsi: "Aluehallitus edellyttää, että asiakasmaksujen alentamisesta ja perimättä jättämisestä tiedotetaan kotisivuilla selkeästi ja asiakkaita ohjataan tarvittaessa hakemaan asiakasmaksujen alentamista tai perimättä jättämistä. Lisäksi edellytetään, että asiakasmaksuista tiedotetaan yleisesti Pirkanmaan hyvinvointialueen kotisivuilla niin, että asiakkaat löytävät ne helposti."  

Esitys hyväksyttiin yksimielisesti. 

Jouni Sirén esitti seuraavan toivomusponnen hyväksymistä: "Asiakkaille tulee tiedottaa selkeästi, että maksuun on tietyin ehdoin mahdollista saada alennusta tai se voidaan jättää perimättä. Asiakkaalle on tarvittaessa tarjottava neuvoa alennuksen tai perimättä jättämisen hakemisessa."

Katariina Pylsy kannatti esitystä. Toivomusponsi hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).