Aluehallitus, kokous 24.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 198 Selvitys Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n toiminnasta

723/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Vuokko Ylinen, HALLINTOJOHTAJA, vuokko.ylinen@pirha.fi

Perustelut

Hyvinvointialuelain mukaan aluehallitus, aluehallituksen puheenjohtaja, hyvinvointialuejohtaja ja hallintosäännössä määrätty hyvinvointialueen viranhaltija voivat ottaa aluehallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty aluehallituksen alaisen viranomaisen tai aluehallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen (97 §). Asia on otettava ylemmän toimielimen käsiteltäväksi sen ajan kuluessa, jossa 139 §:ssä tarkoitettu oikaisuvaatimus päätöksestä on tehtävä. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän ja aluevalitus 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Konserni ja toimitilajaosto on päättänyt 10.1.2023 § 4 seuraavan päätöksen: 

jaosto on päättänyt merkitä Hyvinvointialueyhtiö Oy:n osakeannissa 10 kpl yhtiön osakkeita hintaan 2000 €/osake, hyväksyä liitteenä olevan yhtiön osakassopimuksen ja valtuuttaa konsernipalvelujohtaja Juhani Sandin tekemään vähäisiä muutoksia osakassopimukseen sekä allekirjoittamaan osakassopimuksen ja osakkeiden merkinnän asiapaperit.

Hyvinvointialuejohtaja on ilmoittanut sähköpostitse 17.1.2023 aluehallituksen puheenjohtajalle sekä hallintojohtajalle käyttävänsä otto-oikeutta ko. pykälään.

Päätös on julkaistu yleisessä tietoverkossa 16.1.2023. Oikaisuvaatimusaika päättyy siten 7.2.2023. Otto-oikeutta on käytetty määräajassa. 

Otto-oikeuden käyttäminen merkitsee sitä, että jaoston käsittelemä asia on siirtynyt kokonaan aluehallituksen käsiteltäväksi. 

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • pysyttää konserni- ja toimitilajaoston päätöksen sillä lisäyksellä, että
     
  • hyvinvointialueyhtiö Oy:n toiminnan käynnistymisestä ja sen tuloksellisuudesta Pirkanmaan hyvinvointialueen kannalta annetaan selvitys aluehallitukselle yhtiön ensimmäisen toimintavuoden perusteella. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

Jari Andersson ilmoitti olevansa esteellinen asiassa (Hallintolaki 28 § 1 mom 5 kohta) ja poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyys todettiin. 

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana § 26 aikana muutosjohtaja Jukka Alasentietä, joka poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Merkittiin, että Leena Kostiainen poistui kokouksesta § 26 aikana ja palasi kokoukseen päätöksenteon jälkeen.

Valmistelija

  • Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
  • Timo Tiainen, KONSERNIOHJAUKSEN PÄÄLLIKKÖ, timo.tiainen@pirha.fi
  • Vuokko Ylinen, HALLINTOJOHTAJA, vuokko.ylinen@pirha.fi

Perustelut

Aluehallitus on päättänyt 23.1.2023 § 26, että Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n toiminnan käynnistymisestä ja sen tuloksellisuudesta Pirkanmaan hyvinvointialueen kannalta annetaan selvitys aluehallitukselle yhtiön ensimmäisen toimintavuoden perusteella. Selvitystä varten Pirkanmaan hyvinvointialueella on kartoitettu sisäisesti Hyvil Oy:n palvelujen ja verkostojen käyttöä ajalla 1.1.2023 – 31.3.2024. Lisäksi on pyydetty yhtiöltä selvitys toiminnastaan.

Hyvil Oy:n rahoitus perustuu asukaslukupohjaiseen osakaskohtaiseen vuosimaksuun, jonka osakkaat maksavat yhtiön peruspalveluista. Kunkin vuoden vuosimaksu päätetään yhtiön hallituksessa talousarvion yhteydessä ja yhtiö ilmoittaa osakkeenomistajille syyskuun loppuun mennessä maksun suuruuden. Vuonna 2024 Pirkanmaan hyvinvointialueen vuosimaksu on 210 992 €.

Yhtiö voi myydä osakkeenomistajille myös erillistoimeksiantoja lisämaksusta. Pirkanmaan hyvinvointialue ei ole hankkinut yhtiöltä erillistoimeksiantoja.

Sisäisen selvityksen perusteella voidaan todeta, että yhtiön palveluja käytetään Pirkanmaan hyvinvointialueella vain vähän. Yhtiön järjestämään verkosto- ja foorumitoimintaan osallistutaan vaihtelevasti ja toimintaan osallistuvien henkilöiden määrä on kokonaisuutena tarkastellen myös vähäinen. Palvelulinjojen välillä on eroja siinä, onko yhtiön kanssa yhteistyötä ja minkä sisältöistä yhteistyö on. Yksityiskohtaista tietoa yhtiön palvelujen ja verkostojen käytöstä hyvinvointialueella ei ole kaikelta osin saatavilla.  

Eniten yhtiötä hyödynnetään palvelutuotannossa sote-tehtäväalueella erityisesti lasten, nuorten ja perheiden (LANUPE) palvelulinjalla sekä ikäihmisten ja vammaisten (IKIVAPA) palvelulinjalla. Pelastuspalveluissa yhtiötä hyödynnetään monipuolisesti erityisesti verkostoyhteistyön alueella. Tukipalveluissa sekä strategisen ohjauksen ja järjestämisen tehtäväalueella yhtiön hyödyntäminen on vähäistä ja painottuu tietohallinnon, juridiikan, sopimusten, hankintojen ja edunvalvonnan teemoihin.

Palvelujen vähäisen käytön vuoksi asukaslukupohjaiseen malliin perustuva osakaskohtainen vuosimaksu näyttäytyy Pirkanmaan hyvinvointialueelle epäedullisena rahoitusmallina.    

Omistajien ja yhtiön kannalta olisi tärkeää, että yhtiöllä olisi toimintaa ohjaava strategia ja sen pohjalta laaditut palvelukuvaukset, joihin hinnoitteluperusteet voisivat pohjautua. Lisäksi olisi tärkeää, että yhtiöllä olisi  ajantasaiset kuvaukset sen ylläpitämistä verkostoista  ja foorumeista sekä selkeytetty edunvalvonnallinen rooli.  Näiden pohjalta olisi mahdollista arvioida Hyvil Oy:n palvelukonseptin vaikuttavuutta ja rahoitusmallia hyvinvointialueen kannalta. 

Pirkanmaan hyvinvointialueen käsityksen mukaan Hyvil Oy:ssä on käynnistymässä strategiatyö. Pirkanmaan hyvinvointialue odottaa tämän työskentelyn etenemistä ja arvioi yhtiön palvelujen käyttöä uudelleen vuoden 2024 lopulla.  

Liitteenä Pirkanmaan hyvinvointialueen sisäinen selvitys Hyvil Oy:n palvelujen ja verkostojen käytöstä ajalla 1.1.2023 – 31.3.2024 sekä Hyvil Oy:n selvitys toiminnastaan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • merkitä selvityksen Hyvinvointialueyhtiö Hyvil Oy:n toiminnan käynnistymisestä ja sen tuloksellisuudesta Pirkanmaan hyvinvointialueen kannalta tiedoksi ja
     
  • arvioida Hyvil Oy:n palvelujen käyttöä uudelleen loppuvuodesta 2024. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Pekka Järvisen muutosesitys: "Hyvil Oy:n palvelujen käyttöstä irrottaudutaan."

Puheenjohtaja totesi, että muutosesitys kannattamattona raukesi.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).