Aluehallitus, kokous 24.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 201 Oikaisuvaatimus ikäihmisten asumispalvelujen palvelujohtajan virkavalinnasta

12389/2024

Valmistelija

  • Katja Vihusaari, HR-PALVELUPÄÄLLIKKÖ, katja.vihusaari@pirha.fi
  • Mari Ollinpoika, TOIMIALUEJOHTAJA, IKÄIHMISTEN, mari.ollinpoika@pirha.fi
  • Anni Vainionpää, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, anni.vainionpaa@pirha.fi

Perustelut

Sosiaali- ja terveysjohtaja Taru Kuosmanen on tehnyt virkavalintapäätöksen 20.5.2024 § 66 ikäihmisten asumispalvelujen palvelujohtajan virkaan.

Valintapäätöksestä on tehty oikaisuvaatimus, joka on saapunut Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon 30.5.2024. Oikaisuvaatimuksessa on vaadittu päätöstä oikaistavaksi siten, että tehtyä virkavalintaa olisi mietittävä uudelleen ja huomioitava parhaillaan vt. palvelujohtajana toimivan viranhaltijan antama panos tehtävään. Oikaisuvaatimus on pykälän liitteenä.

Oikaisuvaatimuksen edellytykset

Lain hyvinvointialueesta 139 §:n momentin 1 mukaan aluehallituksen ja lautakunnan sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa vaatia siihen oikaisua. Oikaisuvaatimus on käsiteltävä kiireellisenä.

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 45 §:n mukaan tehtäväalueen johtaja ottaa alaisensa henkilöstön käyttösuunnitelman mukaisissa rajoissa.

Laki hyvinvointialueesta 142 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen saa tehdä se,​ johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen,​ velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista (laki hyvinvointialueesta 143 §). Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä,​ asiakirja katsotaan annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä,​ jollei muuta näytetä (laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 19 §). Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja oikealle viranhaltijalle.

Oikaisuvaatimuksen arviointi

Valintaperusteet

Viranhaltijalain 6.1 §:n mukaisesti virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla tulee olla erikseen säädetty tai päätetty erityinen kelpoisuus. 

Palvelujohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on vähintään soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja vastuualueen tuntemus sekä riittävä kokemus johtamistehtävistä. Lisäksi edellytetään riittävää kokemusta vastaavista tehtävistä, hyviä yhteistyö- ja vuorvaikutustaitoja, esiintymisvalmiuksia sekä hyvää suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa. Lisäksi hakuilmoituksessa todettiin,​ että palvelujohtajan tehtävään eduksi katsotaan kyky hallita ja koordinoida laajoja kokonaisuuksia ja toimeenpanna uudistuksia.

Valintamenettely

Palvelujohtajan virka on ollut haettavana Pirkanmaan hyvinvointialueen internet-​sivuilla (www.pirha.fi),​ Kuntarekryn internet-​ sivulla www.kuntarekry.fi sekä Työmarkkinatorilla 1.-​15.4.2024.

Virkaa haki määräajassa 27 henkilöä,​ joista 26 täytti viran kelpoisuusvaatimukset. 

Haastatteluun hakemusten perusteella valittiin kahdeksan ansioituneinta hakijaa,​ joilla on muodollinen kelpoisuus avoinna olevan tehtävän hoitamiseen. Valinnassa painotettiin aiempaa kokemusta vastaavista tehtävistä,​ riittävää johtamiskokemusta ja alan tuntemusta. Yksi haastatteluihin valituista perui tulonsa haastatteluun. Haastattelut järjestettiin perjantaina 10.5.2024. Haastattelijoina toimivat palvelulinjajohtaja Päivi Tryyki,​ toimialuejohtaja Mari Ollinpoika ja toimialuejohtaja Tuula Jutila.

Valinnan perustelut

Perustuslain 125.2 §:n mukaisesti yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito,​ kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lainkohtaa koskevien esitöiden mukaisesti taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin,​ kuten luontaiseen lahjakkuuteen,​ järjestelykykyyn,​ aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.

Palvelujohtajan virkavalinnassa on noudatettu edellä kuvattuja perustuslain yleisiä nimitysperusteita julkisiin virkoihin ja arvioitu hakijoiden ansioita suhteessa viranhakuilmoituksessa kuvattuihin kelpoisuusehtoihin sekä hakijoiden eduksi katsottaviin seikkoihin.

Valintaa valmistelleen ryhmän yksimielisen esityksen mukaan koulutuksen, kokemuksen ja haastatteluvaikutelman perusteella Minna Nummi on taidoiltaan ja kykyiltään ansioitunein ja soveltuvin hakija virkaan. Virkavalinta on perustunut kokonaisarviointiin,​ jossa on huomioitu henkilöhaastattelu,​ työkokemus sekä henkilön suorittamat koulutukset ja tutkinnot.

Johtopäätökset

Edellä mainituilla perusteilla voidaan todeta, että sosiaali- ja terveysjohtajan tekemässä palvelujohtajan viran täyttämistä koskevassa päätöksessä on noudatettu edellä kuvattuja perustuslain yleisiä nimitysperusteita julkisiin virkoihin ja arvioitu hakijoiden ansioita suhteessa viranhakuilmoituksessa kuvattuihin kelpoisuusehtoihin sekä hakijoiden eduksi katsottaviin seikkoihin.

Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen. 

Asian liitteenä on palvelujohtajan valinnasta tehty viranhaltijapäätös ja päätöksestä tehty oikaisuvaatimus. Oheismateriaalina aluehallitukselle on ansiovertailu ja haastattelun pisteytystaulukko (salassa pidettäviä, julkisuuslain 24 § 1.mom 29-kohta).

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • hylätä oikaisuvaatimuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Asiaan liittyvien henkilöiden hakemusasiakirjat olivat katsottavissa kokouksessa. 

Tiedoksi

Oikaisuvaatimuksen tekijä, Katja Vihusaari, Mari Ollinpoika, Anni Vainionpää, Kati Kola-Huhtala

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta aluevalituksin vain se,​ joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut,​ saa päätökseen kuitenkin hakea muutosta aluevalituksin myös asianosainen sekä hyvinvointialueen jäsen. (Laki hyvinvointialueesta 142 §.)

 

Valitusviranomainen   

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna

Valituksen voi lähettää sähköpostitse hameenlinna.hao@oikeus.fi tai tehdä hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusasiakirjat

Valituskirjelmässä on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • muutosvaatimuksen perusteet
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
     

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Lisäksi on ilmoitettava yhteystiedot (postiosoite, sähköpostiosoite), joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa ja puhelinnumero mahdollisia tiedusteluita varten.

Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta.

Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin HLL 21 §:ssä säädetään.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään hallinto-oikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu 270 euroa (v. 2023). Linkki tuomioistuinmaksulakiin: www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Oikeudenkäyntimaksua ei peritä sosiaalihuoltolaissa (mm. vammaispalvelu, toimeentulotuki ja kehitysvammaisten erityishuolto) tarkoitettua palvelua tai etuutta koskevissa asioissa eikä myöskään terveydenhuolto-, päihdehuolto- tai mielenterveyslain mukaisissa asioissa eikä asioissa, jotka koskevat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaan määrättyjä asiakasmaksuja (Tuomioistuinmaksulaki 5 §).