Aluehallitus, kokous 24.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 194 Korkeakoulujen ja hyvinvointialueen yhteistyösopimus

22020/2023

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kati Kristiansson, TUTKIMUS- JA KEHITYSJOHTAJA, kati.kristiansson@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa alueensa tutkimus-, kehittämis-, koulutus-, ja innovaatiotoiminnasta julkisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä pelastuspalveluissa. Hyvinvointialueen strategiassa ja sen toimeenpanossa näkyy sitoutuminen tutkimukseen, kehittämiseen ja koulutukseen. 

Lainsäädännössä säädetään hyvinvointialueiden ja korkeakoulujen yhteistyöstä tutkimus-, kehittämis-, koulutus-, ja innovaatiotoimintaan liittyen. Hyvinvointialue pyrkii Pirkanmaan alueen eri oppilaitosten kanssa tiiviiseen yhteistyöhön, joka kattaa laajan kirjon terveysalan koulutusta, tutkimusta ja käytännön toimintaa. Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu ovat jo aiemmin tehneet tiivistä ja monialaista yhteistyötä nykyisen Pirkanmaan hyvinvointialueen toimijoiden kesken, muun muassa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Tampereen yliopistollisen sairaalan kanssa, sekä Tampereen kaupungin ja alueen muiden kuntien kanssa. Yhteistyö tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan alueella on kohdentunut laajaan tutkimus- ja kehittämishankeyhteistyöhön niin perus- kuin soveltavan tutkimuksen alueilla. TKI-toiminnassa on käytössä yhteistä infrastruktuuria kuten Sisä-Suomen syöpäkeskus, Tampere Brain & Mind ja Tampereen biopankki. Opetusyhteistyön avulla on edistetty opintoihin liittyviä harjoitteluita ja työelämäjaksoja, opinnäytetöiden tekemistä, mahdollistettu vierailuluentoja ja vierailuja sote-yksiköihin sekä järjestetty yhteisiä seminaareja. Lisäksi opetuksellinen yhteistyö on kohdistunut henkilöstökoulutuksiin. Yhteistyötä ovat edistäneet myös yhteiset virat. Yhteistyö on ollut hedelmällistä ja toimivaa, ja jatkossa sitä laajennetaan koskemaan aikaisempien hyvien yhteistyön käytäntöjen lisäksi myös vahvemmin perusterveydenhuoltoa ja sosiaalialaa.

Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Tampereen korkeakouluyhteisön yhteisenä tavoitteena on rakentaa kansallisesti johtava ja kansainvälisesti verkostoitunut TKIO-keskittymä, joka hyödyntää osapuolten yhteisiä intressejä kansalaisten hyvinvoinnin ja terveyden sekä turvallisuuden edistämiseksi alueellisesti. Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan hyvinvointialue ja Tampereen yliopisto sekä ammattikorkeakoulu ja sosiaali- ja terveydenhuoltoalan koulutusta tarjoavat ammattioppilaitokset tekevät yhteistyösopimuksen yhteistyön rakenteista ja toimintatavoista.

Valtuustokausittain päivitettävällä yhteistyöohjelmalla määritetään tarkemmin yhteistyön lähivuosien tavoitteet, toimenpiteet ja mittarit. Tämä yhteistyöohjelma on laadittu vastaamaan sopijapuolten tarpeeseen ja tahtotilaan TKIO-yhteistyöstä. Ohjelman valmisteluun on osallistunut hyvinvointialueen, Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun edustajia.

Ehdotus

Esittelijä

Tulevaisuus- ja strategiavaliokunta

  • merkitsee Korkeakoulujen ja hyvinvointialueen yhteistyöohjelman vuosille 2023-2025 tiedoksi. 

Päätös

Tulevaisuus- ja strategiavaliokunta

  • merkitsi tiedoksi Korkeakoulujen ja hyvinvointialueen yhteistyöohjelman vuosille 2023-2025. 

Kokouskäsittely

Tutkimus- ja kehitysjohtaja Kati Kristiansson esitteli valiokunnalle korkeakoulujen ja hyvinvointialueen yhteistyöohjelman vuosille 2023-2025 ja poistui kokouksesta esittelyn jälkeen klo 17:35.

Valiokunnan keskustelussa nousi esiin huoli opiskelijoiden, kuten lähihoitajaopiskelijoiden, harjoitteluopaikkojen saatavuudesta ja työpaikkojen resursseista ottaa harjoittelijoita ohjaukseensa. Valiokunta kiinnitti keskustelussa huomiota myös vaikuttavuusselvityksiin, että vaikuttavuuden arvionti tulisi kirjattua ohelmaan. 

Valmistelija

Kati Kristiansson, TUTKIMUS- JA KEHITYSJOHTAJA, kati.kristiansson@pirha.fi
Katja Luojus, PALVELUJOHTAJA, katja.luojus@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa alueensa tutkimus-, kehittämis-, koulutus-, ja innovaatiotoiminnasta julkisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä pelastuspalveluissa. Hyvinvointialueen strategiassa ja sen toimeenpanossa näkyy sitoutuminen tutkimukseen, kehittämiseen ja koulutukseen. 

Lainsäädännössä säädetään hyvinvointialueiden ja korkeakoulujen yhteistyöstä tutkimus-, kehittämis-, koulutus-, ja innovaatiotoimintaan liittyen. Hyvinvointialue pyrkii Pirkanmaan alueen eri oppilaitosten kanssa tiiviiseen yhteistyöhön, joka kattaa laajan kirjon terveysalan koulutusta, tutkimusta ja käytännön toimintaa. Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu ovat jo aiemmin tehneet tiivistä ja monialaista yhteistyötä nykyisen Pirkanmaan hyvinvointialueen toimijoiden kesken, muun muassa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Tampereen yliopistollisen sairaalan kanssa, sekä Tampereen kaupungin ja alueen muiden kuntien kanssa. Yhteistyö tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan alueella on kohdentunut laajaan tutkimus- ja kehittämishankeyhteistyöhön niin perus- kuin soveltavan tutkimuksen alueilla. TKI-toiminnassa on käytössä yhteistä infrastruktuuria kuten Sisä-Suomen syöpäkeskus, Tampere Brain & Mind ja Tampereen biopankki. Opetusyhteistyön avulla on edistetty opintoihin liittyviä harjoitteluita ja työelämäjaksoja, opinnäytetöiden tekemistä, mahdollistettu vierailuluentoja ja vierailuja sote-yksiköihin sekä järjestetty yhteisiä seminaareja. Lisäksi opetuksellinen yhteistyö on kohdistunut henkilöstökoulutuksiin. Yhteistyötä ovat edistäneet myös yhteiset virat. Yhteistyö on ollut hedelmällistä ja toimivaa, ja jatkossa sitä laajennetaan koskemaan aikaisempien hyvien yhteistyön käytäntöjen lisäksi myös vahvemmin perusterveydenhuoltoa ja sosiaalialaa.

Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Tampereen korkeakouluyhteisön yhteisenä tavoitteena on rakentaa kansallisesti johtava ja kansainvälisesti verkostoitunut TKIO-keskittymä, joka hyödyntää osapuolten yhteisiä intressejä kansalaisten hyvinvoinnin ja terveyden sekä turvallisuuden edistämiseksi alueellisesti. Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan hyvinvointialue ja Tampereen yliopisto sekä ammattikorkeakoulu ja sosiaali- ja terveydenhuoltoalan koulutusta tarjoavat ammattioppilaitokset tekevät yhteistyösopimuksen yhteistyön rakenteista ja toimintatavoista.

Valtuustokausittain päivitettävällä yhteistyöohjelmalla määritetään tarkemmin yhteistyön lähivuosien tavoitteet, toimenpiteet ja mittarit. Tämä yhteistyöohjelma on laadittu vastaamaan sopijapuolten tarpeeseen ja tahtotilaan TKIO-yhteistyöstä. Ohjelman valmisteluun on osallistunut hyvinvointialueen, Tampereen yliopiston ja Tampereen ammattikorkeakoulun edustajia.

Korkeakoulujen ja hyvinvointialueen yhteistyöohjelma on liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • hyväksyä korkeakoulujen ja hyvinvointialueen yhteistyöohjelman vuosille 2023-2025.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana tutkimus- ja kehitysjohtaja Kati Kristianssonia, joka poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Valmistelija

  • Kati Kristiansson, TUTKIMUS- JA KEHITYSJOHTAJA, kati.kristiansson@pirha.fi
  • Katja Luojus, PALVELUJOHTAJA, katja.luojus@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialue vastaa alueensa tutkimus-, kehittämis-, koulutus-, ja innovaatiotoiminnasta julkisissa sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä pelastuspalveluissa. Hyvinvointialueen strategiassa ja sen toimeenpanossa näkyy sitoutuminen tutkimukseen, kehittämiseen ja koulutukseen. 

Lainsäädännössä säädetään hyvinvointialueiden ja korkeakoulujen yhteistyöstä tutkimus-, kehittämis-, koulutus-, ja innovaatiotoimintaan liittyen. Hyvinvointialue pyrkii Pirkanmaan alueen eri oppilaitosten kanssa tiiviiseen yhteistyöhön, joka kattaa laajan kirjon terveysalan koulutusta, tutkimusta ja käytännön toimintaa. Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu ovat jo aiemmin tehneet tiivistä ja monialaista yhteistyötä nykyisen Pirkanmaan hyvinvointialueen toimijoiden kesken, muun muassa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Tampereen yliopistollisen sairaalan kanssa, sekä Tampereen kaupungin ja alueen muiden kuntien kanssa. Yhteistyö tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnan alueella on kohdentunut laajaan tutkimus- ja kehittämishankeyhteistyöhön niin perus- kuin soveltavan tutkimuksen alueilla. TKI-toiminnassa on käytössä yhteistä infrastruktuuria kuten Sisä-Suomen syöpäkeskus, Tampere Brain & Mind ja Tampereen biopankki. Opetusyhteistyön avulla on edistetty opintoihin liittyviä harjoitteluita ja työelämäjaksoja, opinnäytetöiden tekemistä, mahdollistettu vierailuluentoja ja vierailuja sote-yksiköihin sekä järjestetty yhteisiä seminaareja. Lisäksi opetuksellinen yhteistyö on kohdistunut henkilöstökoulutuksiin. Yhteistyötä ovat edistäneet myös yhteiset virat. Yhteistyö on ollut hedelmällistä ja toimivaa, ja jatkossa sitä laajennetaan koskemaan aikaisempien hyvien yhteistyön käytäntöjen lisäksi myös vahvemmin perusterveydenhuoltoa ja sosiaalialaa.

Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Tampereen korkeakouluyhteisön yhteisenä tavoitteena on rakentaa kansallisesti johtava ja kansainvälisesti verkostoitunut TKIO-keskittymä, joka hyödyntää osapuolten yhteisiä intressejä kansalaisten hyvinvoinnin ja terveyden sekä turvallisuuden edistämiseksi alueellisesti. Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan hyvinvointialue ja Tampereen yliopisto sekä ammattikorkeakoulu tekevät yhteistyösopimuksen yhteistyön rakenteista ja toimintatavoista. Tällä sopimuksella sovitaan sopijapuolten tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja osaamistoiminnan (jatkossa TKIO) yhteistyön periaatteista, rakenteista ja toimintatavoista. Sopimus kattaa ne TKIO-tehtävät, jotka yliopistosairaalaa ylläpitävälle hyvinvointialueelle on asetettu lainsäädännössä.

Strateginen puitesopimus Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Tampereen korkeakouluyhteisön välisestä tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja osaamistoiminnan yhteistyöstä on liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Juhani Sand, KONSERNIPALVELUJOHTAJA, juhani.sand@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • hyväksyä Pirkanmaan hyvinvointialueen ja Tampereen korkeakouluyhteisön välisestä tutkimus-, kehittämis-, innovaatio- ja osaamistoiminnan yhteistyöstä strategisen puitesopimuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Esteellisyys

  • Hyvinvointialuejohtaja Marina Erhola ja yliopiston edustaja Tapio Visakorpi ilmoittivat olevansa esteellisiä asiassa (HL 28 § 1 mom 5 kohta, Tampereen korkeakoulusäätiö sr:n hallituksen jäseniä) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyydet todettiin.

Kokouskäsittely

Otsikko muutetaan muotoon: "Korkeakoulujen ja hyvinvointialueen yhteistyösopimus"

Kuultiin asiantuntijana palvelujohtaja Katja Luojusta.

Aluevaltuuston I varapuheenjohtaja Aleksi Jäntti poistui kokouksesta asian käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Kati Kristiansson, Katja Luojus

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Pirkanmaan hyvinvointialue,​ kirjaamo
Postiosoite: PL 272,​ 33101 Tampere
Käyntiosoite: G-rakennus, Nivelkatu 5,​ 1. krs,​ kirjaamo
Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

Huom. Sähköpostitse ei suositella lähetettävän henkilötietoja tai salassapidettäviä tietoja sisältäviä viestejä.

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin kello 9.00–14.30.

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä myös hyvinvointialueen sähköisessä asioinnissa:
asiointi.pirha.fi (Asioi hallinnon kanssa).

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.
     
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Päätöksen sähköistä tiedoksiantoa varten tekijä voi ilmoittaa sähköpostiosoitteensa.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen edellä mainitun kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.