Aluehallitus, kokous 24.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 202 Oikaisuvaatimus Vihnukselan perhetukikeskuksen johtajan virkavalinnasta

9646/2024

Valmistelija

  • Hanna Harju-Virtanen, VASTUUALUEJOHTAJA, hanna.harju-virtanen@pirha.fi
  • Katja Vihusaari, HR-PALVELUPÄÄLLIKKÖ, katja.vihusaari@pirha.fi
  • Anton Kuivasto, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, anton.kuivasto@pirha.fi

Perustelut

Palvelujohtaja Hanna Harju-Virtanen on tehnyt virkavalintapäätöksen  29.4.2024 8§ /2024 Vihnukselan perhetukikeskuksen johtajan viran täyttämiseksi.

Valintapäätöksestä on tehty oikaisuvaatimus, joka on saapunut Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon 1.5.2024. Oikaisuvaatimuksessa on vaadittu päätöstä oikaistavaksi sillä perusteella, että tehdyn virkavalinnan osalta päätös on tasapuolisen kohtelun vastainen, eikä ansioituneinta ole valittu virkaan. 

Oikaisuvaatimusten edellytykset

Lain hyvinvointialueesta 139 §:n momentin 1 mukaan aluehallituksen ja lautakunnan sekä niiden jaoston ja alaisen viranomaisen päätökseen tyytymätön saa vaatia siihen oikaisua. Oikaisuvaatimus on käsiteltävä kiireellisenä.

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön 45 §:n mukaan vastuualuejohtaja ottaa vastuuyksiköiden henkilöstön vastuuyksikön päällikön esittelystä. Vastuualuejohtaja voi siirtää vastuuyksikön henkilöstön ottamisen vastuuyksikön päällikölle tai muulle vastuuyksikön henkilöstöasioista vastaavalle esihenkilölle, jos se on henkilöstön joustavan rekrytoinnin kannalta tarkoituksenmukaista.

Laki hyvinvointialueesta 142 §:n mukaan oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen.

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista (laki hyvinvointialueesta 143 §). Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asiakirja katsotaan annetun tiedoksi kolmantena päivänä viestin lähettämisestä, jollei muuta näytetä (laki sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa 19 §).  Oikaisuvaatimus on tehty määräajassa ja oikealle viranhaltijalle.

Oikaisuvaatimusten perustelut

Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo, ettei häntä ole kohdeltu tasapuolisesti virkavalintaa tehtäessä. Oikaisuvaatimuksen tekijä katsoo olevansa virkahakemuksen kriteerien osalta pätevämpi kuin valitut henkilöt. Hänellä on valittuja henkilöitä huomattavasti enemmän esihenkilökokemusta, laaja-alaisempi työkokemus vaativista esihenkilötehtävistä sekä kaksi johtamiskoulutusta. Tämän lisäksi hänellä on pitkä työkokemus lastensuojelusta /lastensuojelun sijaishuollosta ja myös muuta työkokemusta, joka tukee osaltaan viran menestyksekästä hoitamista.

Oikaisuvaatimusten arviointi

Valintaperusteet

Viranhaltijalain 6.1 §:n mukaisesti virkasuhteeseen ottamisen yleisistä perusteista säädetään perustuslaissa. Lisäksi virkasuhteeseen otettavalla tulee olla erikseen säädetty tai päätetty erityinen kelpoisuus. Perustuslain 125.2 §:n mukaan julkisten virkojen yleiset nimitysperusteet ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto.

Perhetukikeskuksen johtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on vähintään soveltuva korkeakoulututkinto. Lisäksi edellytetään työkokemusta lastensuojelusta/lastensuojelun sijaishuollosta sekä johtamiskoulutusta tai riittävää kokemusta esihenkilötyöstä.

Lisäksi hakuilmoituksessa todettiin, että perhetukikeskuksen johtajan tehtävään eduksi katsotaan hyvät organisointi-, yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä positiivinen ja kannustava työote.

Valintamenettelyt

Vihnukselan ja Kissanmaan perhetukikeskusten johtajien virat on julistettu haettavaksi Pirkanmaan hyvinvointialueen internet-sivuilla (www.pirha.fi) sekä kuntarekry.fi -sivustolla 1.4.2024. Hakuaika virkoihin on ollut 1.4.2024 -15.4.2024 (Oikaisuvaatimuksen tekijä on valittanut molemmista virkavalinnoista).

Virkoja haki määräajassa 15 henkilöä. Kaikki hakijat täyttivät kelpoisuusvaatimukset.

Lastensuojelun sijaishuollon vastuualueen palvelujohtaja Hanna Harju-Virtanen ja Kuusikon perhetukikeskuksen johtaja Vesa Jurvanen valitsivat haastatteluun kutsuttavat kuusi hakemusten perusteella ansioituneinta hakijaa, joilla on muodollinen kelpoisuus avoinna olevan tehtävän hoitamiseen. Valinnassa painotettiin kokemusta lastensuojelutyöstä lastensuojelun sijaishuollossa ja esihenkilö-työstä. Haastatteluihin valittiin kuusi hakijaa. 

Valinnan perustelut

Perustuslain 125.2 §:n mukaisesti yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin ovat taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Lainkohtaa koskevien esitöiden mukaisesti taidolla tarkoitetaan lähinnä koulutuksen tai työkokemuksen avulla hankittuja tietoja ja taitoja. Kyvyllä viitataan yleisesti tuloksellisen työskentelyn edellyttämiin henkilön ominaisuuksiin, kuten luontaiseen lahjakkuuteen, järjestelykykyyn, aloitteellisuuteen ja muihin vastaaviin tehtävien hoitamisen kannalta tarpeellisiin kykyihin. Koetellulla kansalaiskunnolla tarkoitetaan yleisessä kansalaistoiminnassa saatuja viran hoidon kannalta merkityksellisiä ansioita sekä nuhteetonta käytöstä.

Hyvinvointialueen perhetukikeskuksen johtajan virkavalinnassa on noudatettu edellä kuvattuja perustuslain yleisiä nimitysperusteita julkisiin virkoihin ja arvioitu hakijoiden ansioita suhteessa viranhakuilmoituksessa kuvattuihin kelpoisuusehtoihin sekä hakijoiden eduksi katsottaviin seikkoihin. Työ- ja johtamiskokemuksen määrä on siten vain yksi osa valintaperusteita.

Perhetukikeskusten johtajien virkoihin valitut henkilöt ovat olleet myös rekrytoinnin apuvälineenä käytettävän pisteytyksen näkökulmasta kyvykkäimmät hakijat kyseisiin virkoihin. Valitulla henkilöllä on myös vahvin koulutuksellinen tausta. 

Oikaisuvaatimuksissa esitetyt muut väitteet

Oikaisuvaatimusten tekijään ei ole oltu yhteydessä puhelimitse, kuten Pirkanmaan hyvinvointialueen rekrytointiprosessin kirjallisessa kuvauksessa on kuvattu. Kyseessä on kuitenkin sisäinen prosessikuvaus, joka ei ole ohjekirjeen tasoinen ohje.

Hallintolain 45.1 §:n mukaisesti päätös on perusteltava. Päätöksen perusteluissa on ilmoitettava, mitkä seikat ja selvitykset ovat vaikuttaneet ratkaisuun sekä mainittava sovelletut säännökset.

Palvelujohtajan viranhaltijapäätöksen mukaan virkoihin valituilla henkilöillä on koulutuksen, kokemuksen sekä haastatteluissa osoitetun sopivuuden perusteella parhaat edellytykset virkaan kuuluvien tehtävien menestykselliseen hoitamiseen. Virkavalinta on perustunut kokonaisarviointiin,​ jossa on huomioitu haastattelu (sis. toimintakykytesti),​ työkokemus sekä henkilön suorittamat koulutukset ja tutkinnot.

Päätös on perusteltu hallintolain 45.1 §:n edellyttämällä tavalla. Laki ei edellytä puhelimitse rekrytointipäätöksen läpikäyntiä, vaikka sisäisessä prosessikuvauksessa suositellaan puhelimitse ottamaan yhteyttä haastateltuihin hakijoihin.

Johtopäätökset

Edellä mainituilla perusteilla voidaan todeta, että palvelujohtajan tekemässä perhetukikeskusten johtajan viran täyttämistä koskevassa päätöksessä on noudatettu edellä kuvattuja perustuslain yleisiä nimitysperusteita julkisiin virkoihin ja arvioitu hakijoiden ansioita suhteessa viranhakuilmoituksessa kuvattuihin kelpoisuusehtoihin sekä hakijoiden eduksi katsottaviin seikkoihin.

Oikaisuvaatimuksessa esitetyt perusteet eivät anna aihetta päätöksen muuttamiseen.

Asian liitteenä on valituksenalainen viranhaltijapäätös ja oikaisuvaatimus. Oheismateriaalina oikaisuvaatimuksesta päättävälle toimielimelle ovat ansiovertailu ja pisteytystaulukko (salassa pidettäviä, julkisuuslain 24 § 1.mom 29-kohta).

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • hylätä oikaisuvaatimuksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Asiaan liittyvien henkilöiden hakemusasiakirjat olivat katsottavissa kokouksessa. 

Tiedoksi

Oikaisuvaatimuksen tekijä, Katja Vihusaari, Hanna Harju-Virtanen, Anton Kuivasto

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen saa hakea muutosta aluevalituksin vain se,​ joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut,​ saa päätökseen kuitenkin hakea muutosta aluevalituksin myös asianosainen sekä hyvinvointialueen jäsen. (Laki hyvinvointialueesta 142 §.)

 

Valitusviranomainen   

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna

Valituksen voi lähettää sähköpostitse hameenlinna.hao@oikeus.fi tai tehdä hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusasiakirjat

Valituskirjelmässä on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • muutosvaatimuksen perusteet
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
     

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Lisäksi on ilmoitettava yhteystiedot (postiosoite, sähköpostiosoite), joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa ja puhelinnumero mahdollisia tiedusteluita varten.

Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta.

Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin HLL 21 §:ssä säädetään.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään hallinto-oikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu 270 euroa (v. 2023). Linkki tuomioistuinmaksulakiin: www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Oikeudenkäyntimaksua ei peritä sosiaalihuoltolaissa (mm. vammaispalvelu, toimeentulotuki ja kehitysvammaisten erityishuolto) tarkoitettua palvelua tai etuutta koskevissa asioissa eikä myöskään terveydenhuolto-, päihdehuolto- tai mielenterveyslain mukaisissa asioissa eikä asioissa, jotka koskevat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaan määrättyjä asiakasmaksuja (Tuomioistuinmaksulaki 5 §).