Aluehallitus, kokous 26.9.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 204 Pirkanmaan hyvinvointialueen virkojen perustaminen, kelpoisuusvaatimusten vahvistaminen ja täyttömenettely

143/2022

Valmistelija

  • Miia Luukko, Hallintolakimies, Miia.Luukko@pirha.fi
  • Pekka Erola, Tukipalvelujohtaja, pekka.erola@pirha.fi

Perustelut

Laissa hyvinvointialueesta (611/2021) luvussa 11 säädetään henkilöstöstä. Lain 92 §:n mukaan hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa hyvinvointialueeseen. Virkasuhteesta ja työsopimussuhteesta sekä virka- ja työehtosopimuksista hyvinvointialueella säädetään erikseen. Tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka. Lain 93 §:n mukaan viran perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää aluevaltuusto tai hyvinvointialueen hallintosäännössä määrätty muu toimielin.  

Hyvinvointialueen hallintosäännön 35 §:n mukaan aluehallitus päättää virkojen perustamisesta muiden kuin hyvinvointialuejohtajan ja tarkastuslautakunnan alaisten virkojen osalta. Hallintosäännön 37 §:n mukaan kelpoisuusehdoista päätetään virkaa perustettaessa tai kelpoisuusehdoista päättää virkasuhteeseen ottava viranomainen. 

Virkaan 1.1.2023 alkaen valittu henkilö voidaan ottaa määräaikaiseen ja mahdollisesti osa-aikaiseen virkasuhteeseen enintään 31.12.2022 saakka. Perustettuihin virkoihin voidaan siirtää suoraan luovuttavan organisaation vastaavassa tehtävässä toimiva viranhaltija, tai virka voidaan laittaa haettavaksi sisäiseen ilmoittautumismenettelyyn tai julistaa tarvittaessa julkisesti haettavaksi.  

Ilmoittautumismenettelyn kautta virkoihin voi hakeutua liikkeen luovutuksen piirissä oleva vastaavissa tehtävissä työskentelevä henkilöstö sekä hyvinvointialueen valmistelussa määräaikaisissa palvelussuhteissa työskentelevä valmisteluhenkilöstö. Virkojen kelpoisuusvaatimukset täyttävistä henkilöistä virkoihin valitaan sopivimmat ansiovertailun ja tarvittaessa haastattelujen perusteella. Ansiovertailussa huomioidaan virkoihin ilmoittautuneet ja muut liikkeenluovutuksen piirissä olevat kelpoisuusvaatimukset täyttävät henkilöt.

Viranhaltijoiden palkkaus määräytyy tehtävänimikkeiden sekä tehtävien laajuuden ja tehtävien vaativuuden mukaisesti. Lähtökohtana huomioidaan luovuttavien organisaatioiden viranhaltijoiden palkkauksen taso ja tehtävien vaativuuden muutokset tuleviin tehtäviin hyvinvointialueella. 

Hyvinvointialueen hallintosäännön 15 §:n mukaan hyvinvointialue jakaantuu kolmeen tehtäväalueeseen, jotka ovat strateginen ohjaus, tukipalvelut ja palvelutuotanto, joka sisältää sosiaali- ja terveyspalvelut ja pelastuslaitoksen palvelut. 

Tukipalvelujen tehtäväalueelle tulee perustaa seuraava virka ja vahvistaa sille kelpoisuusehto:

Tukipalveluiden palvelutuotantojohtaja, kelpoisuusehtona soveltuva ylempi korkeakoulututkinto

Tukipalveluiden palvelutuotantojohtaja vastaa tukipalvelujohtajan alaisuudessa hyvinvointialueen yhteisistä asiakaspalveluista, sairaala- ja välinehuollosta, puhtaus- ja ateriapalveluista, vaate-, tekstiili- ja pesulapalveluista, tukipalvelulogistiikan yhteensovittamisesta hyvinvointialueen logistiseen kokonaisuuteen, tukipalvelusopimusten koordinoinnista ja tukipalveluiden inhouse-yhtiöiden palvelutuotannon ohjauksen koordinoinnista.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, Hyvinvointialuejohtaja, Marina.Erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • perustaa 26.9.2022 alkaen edellä esitetyn mukaisesti viran ja vahvistaa viran kelpoisuusehdon,
     
  • tarkastaa pykälän kokouksessa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Pykälä tarkastettiin kokouksessa. 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

 

Oikaisuvaatimus tehdään Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitukselle.

Postiosoite: PL 2000, 33521 Tampere
Käyntiosoite: Biokatu 12, 3. krs, Kirjaamo
Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

Hyvinvointialue ei vastaa sähköpostitse toimitettujen oikaisuvaatimusten tietoturvallisuudesta.

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

 

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.