Aluehallitus, kokous 12.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 295 Pirkanmaan hyvinvointialueen tutkimus- ja kehitysjohtajan valinta

671/2022

Valmistelija

  • Jukka Alasentie, muutosjohtaja, jukka.alasentie@pirha.fi

Perustelut

Aluehallitus perusti kokouksessaan 29.8.2022 § 169 tutkimus- ja kehitysjohtajan viran. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana 1.1.2023 alkaen. Virkaan 1.1.2023 alkaen valittu henkilö voidaan ottaa määräaikaiseen ja mahdollisesti osa-aikaiseen virkasuhteeseen enintään 31.12.2022 saakka.

Kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, toimialan tuntemus ja riittävä kokemus johtamistehtävistä. Tohtorin tutkinto katsotaan eduksi. Tehtävässä edellytetään hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja sekä esiintymisvalmiuksia. Lisäksi edellytetään hyvää suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista taitoa. Eduksi katsotaan kyky hallita ja koordinoida laajoja kokonaisuuksia ja toimeenpanna uudistuksia sekä työkokemus vastaavista tehtävistä.

Tutkimus- ja kehitysjohtajan virka on ollut ulkoisessa haussa 12.-25.9.2022. Asetettuun määräaikaan mennessä virkaan haki yhteensä kaksitoista (12) henkilöä, joista yksi peruutti hakemuksensa hakuajan päätyttyä.  

Aluehallitus avasi kokouksessaan 24.10.2022 § 238 viran uudelleen ulkoiseen hakuun laajemman hakijajoukon saamiseksi. Virkaan haki 10 uutta hakijaa. Virkaa aikaisemmassa haussa hakeneet otettiin valinnassa huomioon. Virkaan haastateltiin eri hakujen yhteydessä yhteensä seitsemän (7) henkilöä. 

Valintaa valmistelevan ryhmän työskentelyyn on osallistunut hyvinvointialuejohtaja, muutosjohtaja, konsernipalvelujohtaja sekä aluevaltuuston ja aluehallituksen puheenjohtajisto.

Hakijoiden ansiovertailu sisältää virkaan ilmoittautuneet. Hakemusasiakirjat ja hakijayhteenveto on tallennettu sähköiseen kokoustyötilaan oheismateriaaliksi (salassa pidettävät). Palkkaliite on esityslistan liitteenä (ei julkaista yleisessä tietoverkossa). 

Valintaa valmistelevan ryhmän yksimielisenä esityksenä on, että hakemusasiakirjojen ja haastattelussa saadun kokonaisvaikutelman mukaan sopivin tutkimus- ja kehitysjohtajan virkaan on Kati Kristiansson. Lisäksi varalle valitaan Mari Riipinen.

Hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan aluehallitus ottaa virkaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotannon palvelulinjajohtajat, integraatiojohtajan, hankintajohtajan, talousjohtajan, viestintäjohtajan, henkilöstöjohtajan, tietojohtajan, strategiajohtajan, hallintojohtajan, sisäisen tarkastuksen johtajan sekä tutkimus- ja kehitysjohtajan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, Hyvinvointialuejohtaja, Marina.Erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • valita hakemusasiakirjojen ja haastattelun perusteella tutkimus- ja kehitysjohtajan virkaan Kati Kristiansson ja varalle Mari Riipinen,
     
  • täyttää viran toistaiseksi voimassa olevana 1.1.2023 alkaen. Virkaan 1.1.2023 alkaen valittu henkilö voidaan ottaa määräaikaiseen ja mahdollisesti osa-aikaiseen virkasuhteeseen enintään 31.12.2022 saakka,
     
  • virassa käytetään 6 kuukauden koeaikaa,
     
  • tutkimus- ja kehitysjohtajan kokonaispalkasta liitteen mukaisesti,
     
  • virkavalinnan ehdollisuudesta, kunnes terveydentilaa koskeva selvitys on toimitettu. Toistaiseksi voimassa oleva viranhoitomääräys tehdään, kun ehdollisen valinnan kohteena oleva henkilö on toimittanut terveydellisiä edellytyksiä koskevan selvityksen, ja valintapäätös on lainvoimainen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

 

Oikaisuvaatimus tehdään Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitukselle.

Postiosoite: PL 2000, 33521 Tampere
Käyntiosoite: Biokatu 12, 3. krs, Kirjaamo
Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

Hyvinvointialue ei vastaa sähköpostitse toimitettujen oikaisuvaatimusten tietoturvallisuudesta.

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

 

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.