Perustelut
Aluehallitus käsitteli kokouksessaan 21.11.2022 § 284 vammaispalvelulain mukaisten liikkumisen tuen palveluiden myöntämisperusteita 1.1.2023 lukien. Koska uuden vammaispalvelulain eteneminen oli tuolloin epävarmaa, päätös tehtiin ehdollisena edellyttäen että uusi vammaispalvelulaki olisi tullut voimaan 1.1.2023. Lain voimaantulon lykkääntymisestä tuli tieto loppuvuonna 2022, jonka jälkeen myöntämiskriteerit laadittiin voimaan jääneen ns. vanhan vammaispalvelulain mukaisiksi. Aluehallitus käsitteli kokouksessaan 11.4.2023 § 91 näitä vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden myöntämisperusteita ja myöntämisperusteet tulivat voimaan 1.5.2023 lähtien.
Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen myöntämisperusteissa on kirjattuna tarkemmat perusteet ja ohjeet kuljetuspalvelujen myöntämiseen Pirkanmaan hyvinvointialueella. Lakiin ja asetukseen kirjattujen säännösten lisäksi hyvinvointialue voi tehdä omia tarkennuksia esimerkiksi kuljetuspalveluiden toimintakäytäntöihin. Myöntämisperusteet on laadittu turvaamaan asiakkaiden tasavertainen kohtelu hyvinvointialueella, tukemaan palveluihin hakeutumista ja tukemaan myöntämiseen liittyvää päätöksentekoa.
Myöntämisperusteisiin on tehty joitain tarkennuksia kuluneen vuoden aikana esiin nousseiden tarpeiden perusteella. Liikkumisen tuen tiimin toiminnan käynnistyminen loppuvuoden 2023 aikana on lisännyt myös tarvetta myöntämisperusteiden tarkennuksille. Jatkossa kuljetuspalveluiden päätöksiä tehdään sekä liikkumisen tuen tiimissä että vammaissosiaalityössä, joissa molemmissa sovelletaan samoja myöntämisperusteita. Myöntämisperusteet on valmisteltu yhteistyössä liikkumisen tuen tiimin kanssa.
Vammaispalveluiden myöntämisestä säädetään laissa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987). Vammaispalvelulain 8 §:n mukaan hyvinvointialueen on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.
Asetuksessa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista 18.9.1987/759 pykälissä 4–6 säädetään tarkemmin kuljetuspalvelun sisällöstä. Kuljetuspalvelu on hyvinvointialueen erityiseen järjestämisvelvollisuuteen kuuluva palvelu. Vammaispalveluasetuksen 4 §:n mukaan kuljetuspalveluihin ja niihin liittyvine saattajapalveluihin kuuluvat vaikeavammaisen henkilön tarpeelliset, jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset, jotka liittyvät työssä käymiseen, opiskeluun, asioimiseen, yhteiskunnallisen osallistumiseen, virkistykseen tai muuhun sellaiseen syyhyn. Jokapäiväiseen elämään kuuluvia kuljetuksia ovat vaikeavammaisen henkilön asuinkunnan alueella tapahtuvat tai lähikuntiin ulottuvat kuljetukset.
Kuljetuspalveluista peritään asiakasmaksuna omavastuuosuus, jonka suuruus määräytyy Pirkanmaan hyvinvointialueelle vahvistettujen asiakasmaksujen perusteella.
Vammaispalvelulain uudistus on edelleen kesken. Uusi vammaispalvelulaki hyväksyttiin keväällä 2023 tulevaksi voimaan vuoden 2024 alusta lähtien. Syksyllä 2023 eduskunta päätti siirtää lain voimaantuloa vuodella eteenpäin siten, että laki tulee voimaan 1.1.2025. Samalla eduskunta edellytti lain soveltamisalan tarkentamista. Uuden vammaispalvelulain soveltamisalaa tarkennetaan erikseen annettavalla hallituksen esityksellä vuoden 2024 aikana. Vammaispalvelulain mukaisten palveluiden myöntämisperusteet tulevatkin tämän johdosta jälleen uudelleen valmisteltavaksi ja päätöksentekoon näillä näkymin syksyllä 2024.
Vammaisneuvosto käsittelee sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisia myöntämisperusteita kokouksessaan 13.12.2023. Neuvoston mahdolliset kommentit liitetään esityslistalle perjantaihin 15.12.2023 mennessä.
Liitteenä myöntämisen perusteet ja oheismateriaalina diaesitys.
Päätös
Palautettiin valmisteluun.