Aluevaltuusto, kokous 14.8.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 79 Hyvinvointialueen aluevaltuutettujen valtuustoaloitteet

92/2023

Perustelut

Hallintosäännön 119 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita hyvinvointialueen toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.

Aloite toimitetaan aluevaltuuston sihteeristön sähköpostiin (aluevaltuusto@pirha.fi) ennen kokouksen alkamista. Aloitteen jättäneen valtuutetun tehtävänä on varmistaa, että aloitteessa mukana olevat valtuutetut ovat antaneet tähän suostumuksensa.

Puheenjohtaja toteaa jätetyt aloitteet.

Aloite on, sitä enempää käsittelemättä, lähetettävä aluehallituksen valmisteltavaksi. Aluevaltuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu

Ehdotus

Merkitään tiedoksi mahdolliset aluevaltuustoaloitteet.

Päätös

Aluevaltuusto päätti

  • merkitä tiedoski ja vastaanotetuksi seuraavat liitteenä olevat valtuustoaloitteet
    • Valtuustoaloite - Mielenterveyden hoidon saamisen helpottamiseksi ja yksinyrittäjyyden tukemiseksi päivittämällä lyhytterapiapalvelusetelikäytäntöä - Julia Sangervo ja Jaakko Mustakallio (vihr) ym. allekirjoittajat
    • Valtuustoaloite -  Lastensuojelun jälkihuollon ikärajan säilyttämiseksi 25:ssä ikävuodessa Pirkanmaan hyvinvointialueella - Perttu Jussila (vihr)
    • Valtuustoaloite - Pirkanmaan hyvinvointialueen on huomioitava hallitusohjelman tavoitteet omaishoidon lisäämisestä ja vapaapäivien toteutumisesta - Sirpa Pursiainen ja Kauko Turunen (kd)
    • Valtuustoaloite - Toimivallan siirtoon liittyvän laillisuuden selvittäminen - Petra Schultze-Steinen Keskustan valtuustoryhmän puolesta 

 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).