Aluevaltuusto, kokous 4.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 137 Vuoden 2024 talousarvio ja taloussuunnitelma vuosille 2024-2026

11145/2023

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pasi Virtanen, TALOUSJOHTAJA, pasi.virtanen@pirha.fi
Mikko Hannola, TALOUSPALVELUJOHTAJA, mikko.hannola@pirha.fi

Perustelut

Hyvinvointialuelain 115 § mukaan aluevaltuuston on kunkin vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä hyvinvointialueelle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio, jossa otetaan huomioon hyvinvointialuekonsernin talouden vastuut ja velvoitteet. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä aluevaltuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Taloussuunnitelma on laadittava siten, että se on tasapainossa tai ylijäämäinen viimeistään toisen talousarviovuotta seuraavan vuoden päättyessä. Taloussuunnitelman tasapainossa voidaan ottaa huomioon talousarvion laadintavuoden taseeseen kertyväksi arvioitu ylijäämä. Hyvinvointialueen taseeseen kertynyt alijäämä tulee kattaa enintään kahden vuoden kuluessa tilinpäätöksen vahvistamista seuraavan vuoden alusta lukien. Tässä määräajassa tulee kattaa myös talousarvion laadintavuonna tai sen jälkeen kertynyt alijäämä. Taloussuunnitelmassa hyväksytään hyvinvointialueen ja hyvinvointialuekonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Tavoitteiden on toteutettava hyvinvointialuestrategiaa.

Talousarvion laadintavaiheessa vuodelle 2023 ennustetaan noin 94 miljoonan euron alijäämää. Vuoden 2024 talousarvio on noin 66,4 miljoonaa euroa alijäämäinen. Lain mukaan taloussuunnitelman tulee olla tasapainossa. Niinpä taloussuunnitelmakauden viimeisien vuosien tulee olla selvästi ylijäämäisiä. Ylijäämäisen talouden saavuttamiseksi hyvinvointialueella on aloitettu strategian toimeenpano-ohjelmaan kuuluvien toimenpiteiden toteuttaminen sekä käyty syksyllä 2023 yhteistoimintaneuvottelut, jolla tavoitellaan 42 miljoonan euron pysyväisluonteiset säästöt. Yhteistoimintaneuvotteluiden tulos ei ole tiedossa tässä talousarviossa, koska laadintavaiheessa neuvottelut ovat kesken. Siksi tähän talousarvioon tullaan tekemään laaja talousarviomuutos, joka tuodaan aluevaltuuston käsiteltäväksi heti vuoden 2024 alussa.

Aluehallitus hyväksyy tammikuussa talousarvioon pohjautuvat käyttösuunnitelmat, joilla määrärahat ja tavoitteet jaetaan organisaatiossa seuraaville tasoille.

Vuoden 2024 talousarvioehdotuksen yhteydessä käsiteltävät valtuustoaloitteet sekä niihin liitteessä annetut vastaukset merkitään tiedoksi. Aloitteet eivät anna aihetta muihin kuin liitteessä mainittuihin toimenpiteisiin. Vaikuttamistoimielinten esitykset kokouspalkkioiden nostamisesta on käsitelty aloitteiden yhteydessä.

Vaikuttamistoimielinten ja valiokuntien lausunnot talousarvion tavoitteisiin on huomioitu valmistelussa ja ovat mukana kokousmateriaaleissa. 

Hallintosäännön 65 § mukaan talousjohtaja oikeutetaan päättämään pitkäaikaisista ja lyhytaikaisista lainoista talousarviossa määritellyissä rajoissa.

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • esittää aluevaltuustolle, että aluevaltuusto hyväksyy liitteenä olevan Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2024 talousarvion sekä vuosien 2024-2026 taloussuunnitelman,
     
  • esittää aluevaltuustolle, että talousjohtajan päätösvaltaan kuuluvan pitkäaikaisten lainojen nostamisen enimmäismäärä on talousarvion mukaisesti 90 miljoonaa euroa,
     
  • esittää aluevaltuustolle, että talousjohtajan päätösvaltaan kuuluvan lyhytaikaisten lainojen nostamisen enimmäismäärä on talousarvion mukaisesti enintään 160 miljoonaa euroa,
     
  • esittää aluevaltuustolle, että se merkitsee tiedoksi talousarvion yhteydessä käsiteltävät aloitteet ja niihin annetut vastaukset,
     
  • oikeuttaa hyvinvointialuejohtajan tekemään talousarvioon oikaisuluonteisia sekä muita mahdollisia teknisiä korjauksia, ennen kuin talousarvio lähetetään aluevaltuustolle.

 

 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana talousjohtaja Pasi Virtasta, joka poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Johanna Loukaskorpi poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen.

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen käsittelyssä 20.11.2023 § 325.

Talousarvio 2024 sekä toiminta- ja talousssuunnitelma 2024-2026 on liitteenä.

Vuoden 2024 talousarvioehdotuksen yhteydessä käsiteltävät valtuustoaloitteet ja niihin annetut vastaukset ovat liitteenä.

Vaikuttamistoimielinten ja valiokuntien lausunnot talousarvion tavoitteisiin ovat liitteenä.

Ehdotus

Aluehallitus päätti 

  • esittää aluevaltuustolle,​ että aluevaltuusto hyväksyy liitteenä olevan Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2024 talousarvion sekä vuosien 2024-​ 2026 taloussuunnitelman,​
     
  • esittää aluevaltuustolle,​ että talousjohtajan päätösvaltaan kuuluvan pitkäaikaisten lainojen nostamisen enimmäismäärä on talousarvion mukaisesti 90 miljoonaa euroa,
  • esittää aluevaltuustolle,​ että talousjohtajan päätösvaltaan kuuluvan lyhytaikaisten lainojen nostamisen enimmäismäärä on talousarvion mukaisesti enintään 160 miljoonaa euroa,​
     
  • esittää aluevaltuustolle,​ että se merkitsee tiedoksi talousarvion yhteydessä käsiteltävät aloitteet ja niihin annetut vastaukset.

Päätös

Aluevaltuusto päätti

  •  hyväksyä liitteenä olevan Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2024 talousarvion sekä vuosien 2024-​ 2026 taloussuunnitelman kokouksessa tehdyin muutoksin,
     
  • että talousjohtajan päätösvaltaan kuuluvan pitkäaikaisten lainojen nostamisen enimmäismäärä on talousarvion mukaisesti 90 miljoonaa euroa,
     
  • että talousjohtajan päätösvaltaan kuuluvan lyhytaikaisten lainojen nostamisen enimmäismäärä on talousarvion mukaisesti enintään 160 miljoonaa euroa,​
     
  • merkitsee tiedoksi talousarvion yhteydessä käsiteltävät aloitteet ja niihin annetut vastaukset.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja avasi keskustelun ja totesi, että valtuustoryhmien puheenjohtajien kanssa sovitun mukaisesti ryhmäpuheenvuorot voivat kestää enintään 5 minuuttia. Sen jälkeen kukin ryhmän puheenjohtaja voi esittää asiaan liittyvät muutos- ja palautusesitykset sekä toivomusponnet. 

Aluevaltuustoryhmien puheenjohtajat pitivät ryhmäpuheenvuorot vuoden 2024 talousarviosta ja taloussuunnitelmasta vuosille 2024-2026 seuraavasti:

Leena Kostiainen (KOK), Joni Kumlander (SDP), Sami Kymäläinen (PS), Milka Hanhela (VAS), Petra Schulze Steinen (KESK), Olga Haapa-aho (VIHR), Riitta Kuismanen (KD), Aila Dündar-Järvinen (Pirkanmaalaisten puolesta), Mauri Heiska (Suomen Kataja) ja Maija-Sofia Ulmanen (Valta kuuluu kansalle). Ryhmien puheenjohtajat esittivät myös ryhmänsä tekemät muutos- ja palautusesitykset sekä toivomusponnet käsiteltävänä olevaan asiaan. 

Puheenjohtaja esitti, että ryhmien tekemät esitykset sisältävät kannatuksen, jos esittävässä ryhmässä on enemmän kuin yksi jäsen. Hyväksyttiin. 

Ryhmäpuheenvuorojen jälkeen puheenjohtaja avasi yleiskeskustelun asiasta. Keskustelun aikana puheenjohtajana toimi osan aikaa 1. varapuheenjohtaja Aleksi Jäntti. 

Yleiskeskustelun jälkeen pidettiin kokoustauko klo 19.39 - 19.57.

Kokoustauon jälkeen otettiin käsittelyyn muutosesitykset, aloitevastauksen palauttamista koskeva esitys sekä toivomusponnet talousarviokirjan mukaisessa järjestyksessä: 

Maija-Sofia Ulmasen (Valta kuuluu kansalle) tekemä muutosesitys: "Esitämme, että resursseja siirretään konkreettisesti lasten ja nuorten ennaltaehkäseviin palveluihin. Tähän liittyy myös neuvolatoiminnan kokonaisvaltaisuus. Tämä nähdään myös ennaltaehkäisevänä palveluna. Esitämme, että valiokunnan lausunnot olisi otettava konkreettisesti huomioon, nyt näiden painoarvo on lähinnä nimellinen. Valta kuuluu kansalle valtuustoryhmä toivoo avointa dleliberoivaa päätöksentekoa, mikä näissä meille valtiovallan antamissa raameissa on mahdollista". 

Puheenjohtaja totesi, että valtuutettu Ulmasen tekemä esitys raukeaa kannattamattomana. 

Petra Schulze Steinen (Keskustan valtuustoryhmä) tekemät muutosesitykset:

Sivu 35, kohta 10.5 Työkyky: ehdotetaan lisättäväksi viimeiseksi kappaleeksi: "Työssä jaksaminen ja työkyvyn säilyttäminen ovat äärimmäisen tärkeitä ja ehdoton edellytys koko hyvinvointialueen toiminnalle. Erityisesti nyt käynnissä olevan murrosvaiheen aikana tullaan jatkossa entistä enemmän kiinnittämään esihenkilöiden taholta huomiota tiedottamiseen ja epävarmuuden vähentämiseen. Henkilökunta on Pirhan tärkein resurssi ja on tärkeätä, että henkilökunta myös tuntee sen."  

Puheenjohtajan äänestysesitys: Aluehallituksen pohjaehdotus JAA, Keskustan muutosehdotus EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: 52 JAA-ääntä, 25 EI-ääntä, 1 TYHJÄ-ääni. Aluehallituksen ehdotus hyväksyttiin.

Sivu  40 kohta 11.1. Sosiaali ja terveyspalvelut: ehdotetaan lisättäväksi loppuun seuraava kappale (joka on otettu monipalveluvaliokunnan lausunnosta) "Uudistuksia tehtäessä on kuitenkin aina pidettävä mielessä, että hyvinvointialueen ei tule tehdä hätäisiä leikkauspäätöksiä, jotka voivat aiheuttaa isompia kustannuksia myöhemmin raskaammissa ja kalliimmissa palveluissa. Myöskään palvelujen jatkuvuutta vaarantavia tai heikentäviä järjestämispäätöksiä ei tule tehdä."

Puheenjohtajan äänestysesitys: Aluehallituksen pohjaehdotus JAA, Keskustan muutosehdotus EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: 54 JAA-ääntä, 24 EI-ääntä. Aluehallituksen ehdotus hyväksyttiin.

Sivu. 40 kohta 11.1. Sosiaali ja terveyspalvelut: lisätään seuraava kappale (Tulevaisuus- ja strategiavaliokunnan lausunnosta). "Talouden tasapainotus tulee tehdä kestävästi siten, että palveluja ja organisaatiota katsotaan kokonaisuutena, eikä tehdä vain vuosittaisia lyhytnäköisiä päätöksiä. Palveluista säästäminen ilman kattavaa vaikutusten arviointia voi tulla kalliiksi. Terveyden edistämisen kannalta tärkeintä on vahvistaa perusterveydenhuollon palveluita ennaltaehkäisyn lisäksi."

Puheenjohtajan äänestysesitys: Aluehallituksen pohjaehdotus JAA, Keskustan muutosehdotus EI. Ääänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: 54 JAA-ääntä, 24 EI-ääntä. Aluehallituksen ehdotus hyväksyttiin.

Milka Hanhelan (Vasemmistoliiton valtuustoryhmä) tekemät muutosesitykset:

Tekstilisäys s. 42, luku 11.1 (Sosiaali- ja terveyspalvelut, Avopalvelujen palvelulinja) alaotsikon Palvelulinjan kuvaus ja toiminta-ajatus alle sosiaalityötä koskevan lauseen “Myös tehtävänkuvia ja työnjakoa kehitetään oikea-aikaisen palvelun turvaamiseksi” perään: “Vuoden 2024 talousarviossa varaudutaan kompensoimaan lastensuojelun jälkihuollon ikärajan lasku nykyisen palvelutason säilyttämiseksi.” Tekstilisäykseen liittyvä muutosesitys: lisätään talousarvioon avopalvelujen palvelulinjan toimintakuluihin lastensuojelun jälkihuollon ikärajan laskusta johtuvaa tulonmenetystä vastaava summa 1 135 000 €. Samalla summalla vähennetään palveluostojen budjettia palvelulinjalla.

Puheenjohtajan äänetysesitys: Aluehallituksen pohjaehdotus JAA, Vasemmistoliiton muutosehdotus EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: 61 JAA-ääntä, 16 EI-ääntä ja 1 TYHJÄ-ääni. Aluehallituksen ehdotus hyväksyttiin.

Sivu 43 luku 11.1. (Sosiaali- ja terveyspalvelut, Avopalvelujen palvelulinja) alaotsikon Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset alle: Lauseen “Asumispalveluissa asiakasvolyymia pyritään siirtämään ympärivuorokautisesta asumisesta kevyempiin palveluihin” perään lisätään sanat “yksilöllisen tarpeen mukaisesti”. Hyväksyttiin yksimielisesti.

Sivu 52 luku 11.1. (Sosiaali- ja terveyspalvelut, Ikäihmisten ja vammaisten palvelulinja) alaotsikon Ikäihmisten ja vammaisten palvelujen palvelulinja - Talousarvion toiminnalliset tavoitteet 2024 alle kohtaan 1.4: Lause “Yhteisöllistä asumista on lisätty sekä ikääntyneiden että vammaisten palveluissa” muutetaan muotoon “Yhteisöllistä ja ympärivuorokautista asumista on tarjolla tarpeenmukaisesti sekä ikääntyneiden että vammaisten ihmisten palveluissa”. Hyväksyttiin yksimielisesti.

Sivu 61 luku 11.3. (Strateginen ohjaus ja järjestäminen) alaotsikon Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset alle: Lause “Päätöksenteon vaikutusten arviointia pilotoidaan valituissa toimielimissä” muutetaan muotoon “Päätöksenteon vaikutusten arviointia kehitetään sen arvioimiseksi, miten muutokset vaikuttavat palveluihin hakeutumisen yhdenvertaisuuteen, aikaan ja paikkaan sekä palvelujen häiriökysyntään ja hoidon oikea-aikaisuuteen. Päätösten vaikutuksia hyvinvointialueen asukkaiden oikeuteen riittäviin, laadukkaisiin ja saavutettaviin palveluihin seurataan mm. palvelujen käyttötilastojen ja asiakaspalautteiden pohjalta. Tuloksista raportoidaan luottamushenkilöille.”

Puheenjohtajan äänestysesitys: Aluehallituksen pohjaehdotus JAA, vasemmistoliiton muutosehdotus EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: 53 JAA-ääntä ja 25 EI-ääntä. Aluehallituksen ehdotus hyväksyttiin.

Sivu 61 luku 11.3. Tekstilisäys (Strateginen ohjaus ja järjestäminen) alaotsikon Toiminnan painopisteet ja keskeiset muutokset alle ja ennen väliotsikkoa Strateginen ohjaus ja järjestäminen - Talousarvion toiminnalliset tavoitteet 2024: “Vuoden 2024 aikana nimitetään parlamentaarinen köyhyystyöryhmä, joka valmistelee valtuustolle esityksiä köyhyyden haittavaikutusten torjumiseksi hyvinvointialueella, huomioiden mm. sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuuden ja alikäytön haasteet. Köyhyystyöryhmä toimii yhteistyössä rakenteellisen sosiaalityön verkoston kanssa."

Puheenjohtajan äänestysesitys: Aluehallituksen pohjaehdotus JAA, vasemmistoliiton muutosehdotus EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestysksen tulos: 43 JAA-ääntä ja 35 EI-ääntä. Aluehallituksen ehdotus hyväksyttiin.

Joni Kumlanderin (Sosiaalidemokraattien valtuustoryhmä) tekemät muutosesitykset: 

Sivu 68 luku 11.4. Tukipalvelut Tekstilisäys loppuun: "Finn-Medi 5:n auditoriota ei tule remontoida aluevaltuuston kokoustilaksi"

Puheenjohtajan äänestysesitys: Aluehallituksen pohjaehdotus JAA, sosialidemokraattinen muutosehdotus EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: 20 JAA-ääntä, 52 EI-ääntä ja 5 TYHJÄÄ-ääntä. Muutosehdotus hyväksyttiin.

Sivu 53 luku Sote-johto ja Integraatio "Järjestöavustusten määrärahoista ei leikata esitettyä 155 000€. Säilytetään määräraha vuoden 2023 tasolla 1750000€ vuoden 2024 talousarviossa".

Puheenjohtajan äänestysesitys: Aluehallituksen pohjaehdotus JAA, sosialidemokraattinen muutosehdotus EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: 34 JAA-ääntä, 43 EI-ääntä. Muutosehdotus hyväksyttiin.

Kohta 11.3 Strateginen ohjaus ja järjestäminen:Ryhmäraha pidetään voimassa olevan valtuustosopimuksen mukaisena vuoden 2024 talousarviossa. Summa on 395 000€.

Puheenjohtaja totesi, että samaan talousarvion kohtaan (ryhmäraha) on myös perussuomalaisten valtuustoryhmä tehnyt seuraavan muutosesityksen: 

Sami Kymäläisen (Perussuomalaisten valtuustoryhmä) tekemä muutosesitys: 

Kohta 11.3 Strateginen ohjaus ja järjestäminen, "Hallinnon toimialueen talousarviosta poistetaan aluevaltuustoryhmien toimintatuki 290 000€  Arvioitu kustannusvaikutus +290 000€ hyvinvointialueen talouteen."

Puheenjohtajan teki seuraavan äänestysesityksen: Ensin otetaan äänestykseen kaksi eniten pohjaehdotuksesta poikkeavaa ehdotusta. Voittanut ehdotus asetetaan pohjaesitystä vastaan. Sosiaalidemokraattien muutosehdotus JAA, Perussuomalaisten  muutosehdotus EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: 64 JAA-ääntä ja 13 EI-ääntä. Sosiaalidemokraattien muutosehdotus hyväksyttiin.

Puheenjohtaja teki seuraavan äänestysesityksen:  Aluehallituksen pohjaehdotus JAA, Sosiaalidemokraattien muutosehdotus EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos 15 JAA-ääntä, 55 EI-ääntä ja 7 TYHJÄÄ-ääntä. Sosiaalidemokraattien muutosehdotus hyväksyttiin.

Riitta Kuismasen (Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä) tekemä muutosesitys:

Sivu 49 LaNuPe palvelut (PL 30), Strateginen ohjaus (PL 80)/päätöksenteko (PL 70): "Varhainen tuki perheille, joissa on mielenterveys- ja/tai päihdeongelmia, neuropsykiatrisia haasteita tai ylisukupolvista huono-osaisuutta. Määrärahalisäys 290 000 euroa vuosittain, kunnes toisin päätetään. Esitys on kustannusneutraali".

Puheenjohtajan äänestysesitys: Aluehallituksen pohjaehdotus JAA, kristillisdemokraattien muutosehdotus EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: 64 JAA-ääntä, 5 EI-ääntä ja 8 TYHJÄÄ-ääntä. Aluehallituksen ehdotus hyväksyttiin.

Petra Schulze Steinen (Keskustan valtuustoryhmä) tekemä esitys aloitteen palauttamista valmisteluun: 

"Talousarvion yhteydessä käsiteltävien aloitteiden osalta esitämme 16.1. tehdyn aloitteen palauttamista takaisin valmisteluun. Aloite koskee ”Kansansairauksia kartoittavia rutiininomaisia ikäkausitarkastuksia edistäen mm. diabeteksen ennaltaehkäisyä ja varhaista hoitoa”.

Puheenjohtajan äänestysesitys: Asian palauttaminen valmisteluun JAA, asian käsittelyn jatkaminen EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksessä annettiin 16 JAA-ääntä, 60 EI-ääntä ja 1 TYHJÄ-ääni. Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyä jatketaan.

Puheenjohtaja totesi, että aluevaltuusto on hyväksynyt liitteenä olevan Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2024 talousarvion sekä vuosien 2024-​2026 taloussuunnitelman kokouksessa tehdyin muutoksin. Muut päätösponnet hyväksyttiin yksimielisesti. 

Seuraavaksi puheenjohtaja otti käsittelyyn kokouksessa jätetyt toivomusponnet:

Keskustan valtuustoryhmän toivomusponnet: "Edellytämme, että valtuustolle esitetään 15.1. kokoukseen 1) laskelmat, joiden perusteella tänään esitellyt talousarvion määrärahat on laskettu ja mahdollinen luonnos-käyttösuunnitelma mukaanlukien erityisesti digi- ja liikkuvien palveluiden ansiosta aikaansaadut nettosäästöt (ja niiden laskentamenetelmät), 2) palveluverkkopäätöksistä ja yt-neuvotteluista saataviksi arvioidut säästöt kokonaisuudessaan (eli ei ainoastaan henkilötyövuosia, vaan myös eri palvelualoille muodostuvat säästöt) ja niiden vaikutukset lisälainanottovaltuuksien ehtojen täyttymiseen. 3) Talousarvion s. 77 mainittujen nettosäästöjen laskentamenetelmät ja konkretia, mistä nettosäästöt muodostuvat. 

Puheenjohtajan äänestysesitys: Toivomusponsi hyväksytään JAA, hylätään EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos 20 JAA-ääntä, 54 EI-ääntä ja 2-TYHJÄÄ. Toivomusponsi hylättiin.

"Lisäksi edellytämme, että hallintosäännön 57§ mukainen täytäntöönpano aloitetaan vasta aluevaltuuston 15.1 kokouksessa käsittelemien talousarvion mahdollisten muutosten jälkeen." Petra Schulze Steinen (Keskustan valtuustoryhmä) peruutti toivomusponnen.

Vihreiden valtuustoryhmän toivomusponsi: “Seurataan lastensuojelun jälkihuollon ikärajan laskun vaikutuksia ja varmistetaan jokaiselle lastensuojelun piirissä olleelle nuorelle aikuiselle riittävät tukipalvelut vähintään 25-vuotiaaksi asti”

Puheenjohtajan äänestysesitys: Toivomusponsi hyväksytään JAA, hylätään EI. Äänestysesitys hyväksyttiin. Äänestyksen tulos: 18 JAA-ääntä, 57 EI-ääntä ja 1 TYHJÄ. Toivomusponsi hylättiin.

Lisäksi hyväksyttiin valtuutettu Marjo Mäkinen-Aakulan esittämä korjaus talousarviokirjaan (sivu 27) seuraavasti: "Palkanmaksupalvelut hyvinvointialueelle tuottaa Monetra Oy ja työterveyshuollon palvelut Pirte Oy" muutetaan muotoon  " Palkanmaksupalvelut hyvinvointialueelle tuottaa Monetra Oy ja työterveyshuollon palvelut Pirte Oy/Tullinkulman Työterveys".

Merkittiin, että asian käsittelyn aikana aluevaltuuston kokoonpanossa tapahtuivat seuraavat muutokset: 

  • valtuutettu Maija-Sofia Ulmanen poistui kokouksesta. Valtuuston vahvuus 77
  • valtuutettu Jari Kinnunen poistui kokouksesta. Valtuuston vahvuus 76
  • valtuutettu Mikko Aaltonen poistui kokouksesta, tilalle varavaltuutettu Reijo Kahelin
  • valtuutettu Iiris Suomela saapui kokoukseen, varavaltuutettu Niina Melkko poistui kokouksesta
  • valtuutettu Sofia Vikman poistui kokouksesta, tilalle varavaltuutettu Katri Virkkunen
  • valtuutettu Kalervo Kummola poistui kokouksesta, tilalle varavaltuutettu Iikka Jäntti
  • valtuutettu Jenni Jokinen saapui kokoukseen, varavaltuutettu Jussi-Pekka Ahonen poistui kokouksesta
  • valtuutettu Tiina Wesslin poistui kokouksesta, tilalle varavaltuutettu Henri Backman
  • valtuutettu Anna-Kaisa Ikonen poistui kokouksesta, tilalle varavaltuutettu Manta Tolvanen

 

Äänestystulokset

  • Jaa 52 kpl 67%

    Veikko Vallin, Jari Andersson, Leena Kostiainen, Veli-Matti Ahtiainen, Sami Kymäläinen, Marko Jarva, Pekka Järvinen, Erja Pelkonen, Manta Tolvanen, Sirja Kaartinen, Ida Leino, Hanna Laine, Aleksi Jäntti, Kaija Holli, Kari-Matti Hiltunen, Anneli Taina, Miia Kinnari, Riitta Ollila, Mauri Jussila, Anitta Korpio, Antti Ivanoff, Tarja Jokinen, Tuula Petäkoski-Hult, Reeta Ahonen, Veijo Niemi, Joni Kumlander, Pirkko Ranki, Jari Kinnunen, Maija-Sofia Ulmanen, Touko Sikala, Juho Ojares, Arto Grönroos, Lassi Kaleva, Roope Lehto, Jaakko Mustakallio, Kirsi Kaivonen, Atanas Aleksovski, Katri Virkkunen, Hanna-Maria Grann, Jori-Pekka Träskbäck, Jenni Jokinen, Lauri Lyly, Taru Tolvanen, Matti Helimo, Iiris Suomela, Ulla Kampman, Leena Mankkinen, Henri Backman, Iikka Jäntti, Olga Haapa-aho, Erkki Paloniemi, Johanna Loukaskorpi

  • Ei 25 kpl 32%

    Reijo Koskela, Anne Nyman, Sinikka Torkkola, Kukka Kunnari, Petra Schulze-Steinen, Iina Hänninen, Hanna Holma, Milka Hanhela, Jouni Sirén, Minna Sarvijärvi, Linda Lähdeniemi, Marjo Mäkinen-Aakula, Reijo Kahelin, Klaus Myllymäki, Katariina Pylsy, Kauko Turunen, Aila Dündar-Järvinen, Mauri Heiska, Satu Kosola, Mervi Veijola, Riitta Kuismanen, Pirjo Raunio, Nina Alanen, Leena Saarela, Julia Sangervo

  • Tyhjä 1 kpl 1%

    Ella Näsi

  • Jaa 54 kpl 69%

    Veli-Matti Ahtiainen, Jari Andersson, Sirja Kaartinen, Lassi Kaleva, Pekka Järvinen, Roope Lehto, Marko Jarva, Leena Kostiainen, Jari Kinnunen, Atanas Aleksovski, Hanna-Maria Grann, Ulla Kampman, Maija-Sofia Ulmanen, Hanna Laine, Erja Pelkonen, Riitta Ollila, Veikko Vallin, Arto Grönroos, Tarja Jokinen, Kari-Matti Hiltunen, Pirkko Ranki, Kirsi Kaivonen, Touko Sikala, Katri Virkkunen, Manta Tolvanen, Leena Mankkinen, Kaija Holli, Kauko Turunen, Joni Kumlander, Reeta Ahonen, Anneli Taina, Veijo Niemi, Tuula Petäkoski-Hult, Johanna Loukaskorpi, Ida Leino, Anitta Korpio, Jenni Jokinen, Erkki Paloniemi, Iikka Jäntti, Sami Kymäläinen, Iiris Suomela, Miia Kinnari, Antti Ivanoff, Aleksi Jäntti, Matti Helimo, Juho Ojares, Jaakko Mustakallio, Nina Alanen, Taru Tolvanen, Jori-Pekka Träskbäck, Lauri Lyly, Henri Backman, Olga Haapa-aho, Iina Hänninen

  • Ei 24 kpl 31%

    Linda Lähdeniemi, Kukka Kunnari, Sinikka Torkkola, Milka Hanhela, Anne Nyman, Klaus Myllymäki, Mauri Jussila, Reijo Koskela, Marjo Mäkinen-Aakula, Satu Kosola, Pirjo Raunio, Katariina Pylsy, Minna Sarvijärvi, Reijo Kahelin, Hanna Holma, Mauri Heiska, Jouni Sirén, Petra Schulze-Steinen, Leena Saarela, Aila Dündar-Järvinen, Mervi Veijola, Julia Sangervo, Ella Näsi, Riitta Kuismanen

  • Jaa 54 kpl 69%

    Veli-Matti Ahtiainen, Jari Andersson, Veikko Vallin, Arto Grönroos, Anitta Korpio, Sirja Kaartinen, Roope Lehto, Riitta Ollila, Kari-Matti Hiltunen, Joni Kumlander, Sami Kymäläinen, Pekka Järvinen, Jari Kinnunen, Atanas Aleksovski, Juho Ojares, Leena Kostiainen, Maija-Sofia Ulmanen, Veijo Niemi, Erja Pelkonen, Anneli Taina, Jenni Jokinen, Hanna Laine, Ida Leino, Marko Jarva, Tuula Petäkoski-Hult, Aleksi Jäntti, Katri Virkkunen, Hanna-Maria Grann, Pirkko Ranki, Lassi Kaleva, Taru Tolvanen, Olga Haapa-aho, Kaija Holli, Erkki Paloniemi, Iiris Suomela, Kauko Turunen, Jaakko Mustakallio, Matti Helimo, Johanna Loukaskorpi, Ulla Kampman, Tarja Jokinen, Leena Mankkinen, Lauri Lyly, Nina Alanen, Jori-Pekka Träskbäck, Iikka Jäntti, Reeta Ahonen, Manta Tolvanen, Iina Hänninen, Antti Ivanoff, Miia Kinnari, Touko Sikala, Kirsi Kaivonen, Ella Näsi

  • Ei 24 kpl 31%

    Jouni Sirén, Minna Sarvijärvi, Anne Nyman, Marjo Mäkinen-Aakula, Mauri Heiska, Reijo Kahelin, Klaus Myllymäki, Mauri Jussila, Reijo Koskela, Sinikka Torkkola, Milka Hanhela, Hanna Holma, Satu Kosola, Katariina Pylsy, Kukka Kunnari, Petra Schulze-Steinen, Pirjo Raunio, Aila Dündar-Järvinen, Mervi Veijola, Linda Lähdeniemi, Riitta Kuismanen, Henri Backman, Julia Sangervo, Leena Saarela

  • Jaa 61 kpl 78%

    Veikko Vallin, Veli-Matti Ahtiainen, Sirja Kaartinen, Jari Andersson, Riitta Ollila, Marko Jarva, Minna Sarvijärvi, Klaus Myllymäki, Lassi Kaleva, Aleksi Jäntti, Erja Pelkonen, Pirjo Raunio, Juho Ojares, Hanna Holma, Veijo Niemi, Hanna Laine, Kari-Matti Hiltunen, Atanas Aleksovski, Reijo Koskela, Pekka Järvinen, Arto Grönroos, Riitta Kuismanen, Anitta Korpio, Mauri Jussila, Joni Kumlander, Katariina Pylsy, Antti Ivanoff, Anneli Taina, Nina Alanen, Tuula Petäkoski-Hult, Kaija Holli, Katri Virkkunen, Roope Lehto, Jenni Jokinen, Jari Kinnunen, Maija-Sofia Ulmanen, Hanna-Maria Grann, Miia Kinnari, Ida Leino, Leena Kostiainen, Sami Kymäläinen, Kauko Turunen, Iikka Jäntti, Lauri Lyly, Touko Sikala, Erkki Paloniemi, Reeta Ahonen, Mauri Heiska, Kirsi Kaivonen, Manta Tolvanen, Tarja Jokinen, Petra Schulze-Steinen, Pirkko Ranki, Taru Tolvanen, Marjo Mäkinen-Aakula, Jori-Pekka Träskbäck, Johanna Loukaskorpi, Linda Lähdeniemi, Leena Mankkinen, Aila Dündar-Järvinen, Matti Helimo

  • Ei 16 kpl 21%

    Olga Haapa-aho, Henri Backman, Kukka Kunnari, Jouni Sirén, Reijo Kahelin, Sinikka Torkkola, Anne Nyman, Julia Sangervo, Iiris Suomela, Mervi Veijola, Milka Hanhela, Satu Kosola, Iina Hänninen, Leena Saarela, Ella Näsi, Jaakko Mustakallio

  • Tyhjä 1 kpl 1%

    Ulla Kampman

  • Jaa 53 kpl 68%

    Jari Andersson, Veli-Matti Ahtiainen, Veikko Vallin, Anitta Korpio, Leena Kostiainen, Marko Jarva, Riitta Ollila, Arto Grönroos, Erja Pelkonen, Sirja Kaartinen, Atanas Aleksovski, Lassi Kaleva, Ida Leino, Pekka Järvinen, Miia Kinnari, Veijo Niemi, Sami Kymäläinen, Aleksi Jäntti, Joni Kumlander, Hanna Laine, Ulla Kampman, Mauri Jussila, Anneli Taina, Matti Helimo, Manta Tolvanen, Kari-Matti Hiltunen, Juho Ojares, Jari Kinnunen, Roope Lehto, Jori-Pekka Träskbäck, Erkki Paloniemi, Tuula Petäkoski-Hult, Johanna Loukaskorpi, Reeta Ahonen, Tarja Jokinen, Kauko Turunen, Pirkko Ranki, Leena Mankkinen, Kaija Holli, Mauri Heiska, Kirsi Kaivonen, Iikka Jäntti, Hanna-Maria Grann, Taru Tolvanen, Jenni Jokinen, Pirjo Raunio, Katri Virkkunen, Lauri Lyly, Nina Alanen, Riitta Kuismanen, Maija-Sofia Ulmanen, Touko Sikala, Antti Ivanoff

  • Ei 25 kpl 32%

    Minna Sarvijärvi, Sinikka Torkkola, Milka Hanhela, Satu Kosola, Klaus Myllymäki, Hanna Holma, Reijo Kahelin, Jouni Sirén, Katariina Pylsy, Mervi Veijola, Marjo Mäkinen-Aakula, Anne Nyman, Kukka Kunnari, Julia Sangervo, Petra Schulze-Steinen, Leena Saarela, Iiris Suomela, Henri Backman, Jaakko Mustakallio, Reijo Koskela, Olga Haapa-aho, Aila Dündar-Järvinen, Iina Hänninen, Ella Näsi, Linda Lähdeniemi

  • Jaa 43 kpl 55%

    Veli-Matti Ahtiainen, Jari Andersson, Sirja Kaartinen, Arto Grönroos, Katri Virkkunen, Pirjo Raunio, Anitta Korpio, Sami Kymäläinen, Lassi Kaleva, Erja Pelkonen, Ida Leino, Katariina Pylsy, Klaus Myllymäki, Leena Kostiainen, Mauri Jussila, Antti Ivanoff, Marko Jarva, Miia Kinnari, Veikko Vallin, Jari Kinnunen, Erkki Paloniemi, Kari-Matti Hiltunen, Riitta Kuismanen, Anneli Taina, Veijo Niemi, Kaija Holli, Iikka Jäntti, Marjo Mäkinen-Aakula, Mauri Heiska, Juho Ojares, Kauko Turunen, Manta Tolvanen, Hanna Holma, Petra Schulze-Steinen, Reeta Ahonen, Jori-Pekka Träskbäck, Touko Sikala, Reijo Koskela, Matti Helimo, Minna Sarvijärvi, Nina Alanen, Aleksi Jäntti, Linda Lähdeniemi

  • Ei 35 kpl 45%

    Kukka Kunnari, Jouni Sirén, Iiris Suomela, Olga Haapa-aho, Henri Backman, Riitta Ollila, Roope Lehto, Joni Kumlander, Aila Dündar-Järvinen, Pekka Järvinen, Hanna Laine, Maija-Sofia Ulmanen, Taru Tolvanen, Milka Hanhela, Sinikka Torkkola, Ulla Kampman, Anne Nyman, Atanas Aleksovski, Hanna-Maria Grann, Reijo Kahelin, Satu Kosola, Mervi Veijola, Tarja Jokinen, Ella Näsi, Leena Saarela, Johanna Loukaskorpi, Jaakko Mustakallio, Lauri Lyly, Leena Mankkinen, Jenni Jokinen, Pirkko Ranki, Tuula Petäkoski-Hult, Kirsi Kaivonen, Iina Hänninen, Julia Sangervo

  • Jaa 21 kpl 27%

    Veli-Matti Ahtiainen, Veikko Vallin, Katri Virkkunen, Miia Kinnari, Sami Kymäläinen, Erja Pelkonen, Reijo Koskela, Lassi Kaleva, Hanna Holma, Minna Sarvijärvi, Veijo Niemi, Iiris Suomela, Jaakko Mustakallio, Marjo Mäkinen-Aakula, Arto Grönroos, Petra Schulze-Steinen, Klaus Myllymäki, Linda Lähdeniemi, Iikka Jäntti, Matti Helimo, Katariina Pylsy

  • Ei 51 kpl 66%

    Kukka Kunnari, Jari Andersson, Marko Jarva, Anitta Korpio, Lauri Lyly, Jari Kinnunen, Riitta Kuismanen, Pekka Järvinen, Leena Kostiainen, Joni Kumlander, Aleksi Jäntti, Riitta Ollila, Antti Ivanoff, Jenni Jokinen, Erkki Paloniemi, Pirjo Raunio, Kauko Turunen, Juho Ojares, Mauri Jussila, Anne Nyman, Ida Leino, Atanas Aleksovski, Ulla Kampman, Hanna-Maria Grann, Manta Tolvanen, Reeta Ahonen, Pirkko Ranki, Sinikka Torkkola, Johanna Loukaskorpi, Jori-Pekka Träskbäck, Tarja Jokinen, Kaija Holli, Kari-Matti Hiltunen, Tuula Petäkoski-Hult, Hanna Laine, Satu Kosola, Roope Lehto, Nina Alanen, Leena Mankkinen, Taru Tolvanen, Kirsi Kaivonen, Anneli Taina, Sirja Kaartinen, Milka Hanhela, Touko Sikala, Mervi Veijola, Reijo Kahelin, Jouni Sirén, Mauri Heiska, Aila Dündar-Järvinen, Leena Saarela

  • Tyhjä 5 kpl 6%

    Olga Haapa-aho, Ella Näsi, Iina Hänninen, Henri Backman, Julia Sangervo

  • Jaa 34 kpl 44%

    Veli-Matti Ahtiainen, Veikko Vallin, Aleksi Jäntti, Jari Andersson, Sami Kymäläinen, Pirjo Raunio, Erja Pelkonen, Arto Grönroos, Anneli Taina, Leena Kostiainen, Jori-Pekka Träskbäck, Manta Tolvanen, Erkki Paloniemi, Veijo Niemi, Lassi Kaleva, Katri Virkkunen, Kauko Turunen, Sirja Kaartinen, Kaija Holli, Anitta Korpio, Reeta Ahonen, Marko Jarva, Antti Ivanoff, Riitta Kuismanen, Juho Ojares, Kari-Matti Hiltunen, Touko Sikala, Mauri Jussila, Ida Leino, Miia Kinnari, Jari Kinnunen, Jaakko Mustakallio, Iikka Jäntti, Nina Alanen

  • Ei 43 kpl 56%

    Riitta Ollila, Joni Kumlander, Pekka Järvinen, Minna Sarvijärvi, Lauri Lyly, Anne Nyman, Sinikka Torkkola, Aila Dündar-Järvinen, Hanna Laine, Henri Backman, Roope Lehto, Atanas Aleksovski, Olga Haapa-aho, Matti Helimo, Milka Hanhela, Jenni Jokinen, Julia Sangervo, Taru Tolvanen, Reijo Kahelin, Klaus Myllymäki, Hanna Holma, Jouni Sirén, Hanna-Maria Grann, Ulla Kampman, Katariina Pylsy, Tuula Petäkoski-Hult, Satu Kosola, Pirkko Ranki, Tarja Jokinen, Mervi Veijola, Reijo Koskela, Johanna Loukaskorpi, Petra Schulze-Steinen, Kukka Kunnari, Leena Saarela, Marjo Mäkinen-Aakula, Leena Mankkinen, Iiris Suomela, Ella Näsi, Mauri Heiska, Linda Lähdeniemi, Iina Hänninen, Kirsi Kaivonen

  • Jaa 64 kpl 83%

    Joni Kumlander, Henri Backman, Marko Jarva, Aleksi Jäntti, Kukka Kunnari, Jari Andersson, Pekka Järvinen, Jenni Jokinen, Lauri Lyly, Iiris Suomela, Anitta Korpio, Hanna Laine, Anne Nyman, Hanna Holma, Milka Hanhela, Antti Ivanoff, Taru Tolvanen, Jari Kinnunen, Atanas Aleksovski, Juho Ojares, Riitta Ollila, Mauri Jussila, Jouni Sirén, Ida Leino, Sinikka Torkkola, Erkki Paloniemi, Hanna-Maria Grann, Jaakko Mustakallio, Tuula Petäkoski-Hult, Roope Lehto, Ulla Kampman, Katariina Pylsy, Aila Dündar-Järvinen, Klaus Myllymäki, Jori-Pekka Träskbäck, Leena Kostiainen, Katri Virkkunen, Pirkko Ranki, Minna Sarvijärvi, Manta Tolvanen, Petra Schulze-Steinen, Reeta Ahonen, Linda Lähdeniemi, Satu Kosola, Reijo Koskela, Olga Haapa-aho, Iina Hänninen, Reijo Kahelin, Kaija Holli, Mervi Veijola, Julia Sangervo, Sirja Kaartinen, Tarja Jokinen, Kirsi Kaivonen, Marjo Mäkinen-Aakula, Ella Näsi, Matti Helimo, Iikka Jäntti, Touko Sikala, Leena Saarela, Leena Mankkinen, Kari-Matti Hiltunen, Johanna Loukaskorpi, Anneli Taina

  • Ei 13 kpl 17%

    Veli-Matti Ahtiainen, Veikko Vallin, Lassi Kaleva, Erja Pelkonen, Sami Kymäläinen, Arto Grönroos, Veijo Niemi, Nina Alanen, Pirjo Raunio, Miia Kinnari, Riitta Kuismanen, Kauko Turunen, Mauri Heiska

  • Jaa 15 kpl 19%

    Henri Backman, Matti Helimo, Iiris Suomela, Mauri Jussila, Miia Kinnari, Ella Näsi, Pirjo Raunio, Iina Hänninen, Kauko Turunen, Jaakko Mustakallio, Olga Haapa-aho, Lassi Kaleva, Mauri Heiska, Julia Sangervo, Riitta Kuismanen

  • Ei 55 kpl 71%

    Lauri Lyly, Jari Andersson, Taru Tolvanen, Katri Virkkunen, Aila Dündar-Järvinen, Leena Kostiainen, Reijo Koskela, Juho Ojares, Pekka Järvinen, Hanna Laine, Erkki Paloniemi, Mervi Veijola, Joni Kumlander, Linda Lähdeniemi, Anneli Taina, Klaus Myllymäki, Jenni Jokinen, Manta Tolvanen, Hanna-Maria Grann, Pirkko Ranki, Roope Lehto, Jari Kinnunen, Hanna Holma, Kari-Matti Hiltunen, Reijo Kahelin, Riitta Ollila, Johanna Loukaskorpi, Tuula Petäkoski-Hult, Jouni Sirén, Atanas Aleksovski, Ida Leino, Tarja Jokinen, Minna Sarvijärvi, Anne Nyman, Katariina Pylsy, Marjo Mäkinen-Aakula, Petra Schulze-Steinen, Ulla Kampman, Touko Sikala, Kirsi Kaivonen, Aleksi Jäntti, Sinikka Torkkola, Sirja Kaartinen, Milka Hanhela, Kukka Kunnari, Satu Kosola, Kaija Holli, Reeta Ahonen, Antti Ivanoff, Leena Saarela, Marko Jarva, Jori-Pekka Träskbäck, Leena Mankkinen, Anitta Korpio, Iikka Jäntti

  • Tyhjä 7 kpl 9%

    Veli-Matti Ahtiainen, Veikko Vallin, Arto Grönroos, Erja Pelkonen, Veijo Niemi, Sami Kymäläinen, Nina Alanen

  • Jaa 64 kpl 83%

    Jari Andersson, Veli-Matti Ahtiainen, Marko Jarva, Veikko Vallin, Matti Helimo, Sirja Kaartinen, Leena Kostiainen, Aleksi Jäntti, Katariina Pylsy, Mauri Jussila, Riitta Ollila, Aila Dündar-Järvinen, Veijo Niemi, Lassi Kaleva, Kaija Holli, Pekka Järvinen, Henri Backman, Erja Pelkonen, Antti Ivanoff, Ulla Kampman, Klaus Myllymäki, Lauri Lyly, Miia Kinnari, Roope Lehto, Ida Leino, Sami Kymäläinen, Tuula Petäkoski-Hult, Anitta Korpio, Kirsi Kaivonen, Jaakko Mustakallio, Juho Ojares, Pirkko Ranki, Johanna Loukaskorpi, Kari-Matti Hiltunen, Iikka Jäntti, Anneli Taina, Erkki Paloniemi, Joni Kumlander, Reijo Koskela, Jori-Pekka Träskbäck, Arto Grönroos, Tarja Jokinen, Hanna Laine, Jari Kinnunen, Anne Nyman, Katri Virkkunen, Atanas Aleksovski, Iiris Suomela, Jenni Jokinen, Reeta Ahonen, Hanna Holma, Minna Sarvijärvi, Manta Tolvanen, Leena Mankkinen, Taru Tolvanen, Olga Haapa-aho, Marjo Mäkinen-Aakula, Hanna-Maria Grann, Touko Sikala, Iina Hänninen, Mervi Veijola, Linda Lähdeniemi, Petra Schulze-Steinen, Satu Kosola

  • Ei 5 kpl 6%

    Kukka Kunnari, Nina Alanen, Riitta Kuismanen, Kauko Turunen, Mauri Heiska

  • Tyhjä 8 kpl 10%

    Reijo Kahelin, Sinikka Torkkola, Milka Hanhela, Jouni Sirén, Julia Sangervo, Leena Saarela, Ella Näsi, Pirjo Raunio

  • Jaa 16 kpl 21%

    Minna Sarvijärvi, Klaus Myllymäki, Sinikka Torkkola, Anne Nyman, Reijo Koskela, Katariina Pylsy, Kukka Kunnari, Hanna Holma, Satu Kosola, Jouni Sirén, Linda Lähdeniemi, Leena Saarela, Petra Schulze-Steinen, Mervi Veijola, Aila Dündar-Järvinen, Marjo Mäkinen-Aakula

  • Ei 60 kpl 78%

    Jari Andersson, Marko Jarva, Olga Haapa-aho, Sirja Kaartinen, Jari Kinnunen, Touko Sikala, Lauri Lyly, Katri Virkkunen, Aleksi Jäntti, Antti Ivanoff, Erkki Paloniemi, Leena Kostiainen, Anneli Taina, Veli-Matti Ahtiainen, Manta Tolvanen, Mauri Jussila, Atanas Aleksovski, Ida Leino, Veikko Vallin, Iiris Suomela, Taru Tolvanen, Juho Ojares, Iikka Jäntti, Sami Kymäläinen, Ulla Kampman, Henri Backman, Erja Pelkonen, Reeta Ahonen, Kaija Holli, Kari-Matti Hiltunen, Pekka Järvinen, Tarja Jokinen, Jenni Jokinen, Pirkko Ranki, Veijo Niemi, Riitta Ollila, Hanna Laine, Lassi Kaleva, Miia Kinnari, Joni Kumlander, Kirsi Kaivonen, Anitta Korpio, Arto Grönroos, Nina Alanen, Roope Lehto, Riitta Kuismanen, Matti Helimo, Julia Sangervo, Leena Mankkinen, Jori-Pekka Träskbäck, Johanna Loukaskorpi, Jaakko Mustakallio, Hanna-Maria Grann, Pirjo Raunio, Ella Näsi, Kauko Turunen, Tuula Petäkoski-Hult, Iina Hänninen, Mauri Heiska, Reijo Kahelin

  • Tyhjä 1 kpl 1%

    Milka Hanhela

  • Jaa 20 kpl 26%

    Klaus Myllymäki, Minna Sarvijärvi, Jouni Sirén, Satu Kosola, Marjo Mäkinen-Aakula, Linda Lähdeniemi, Hanna Holma, Katariina Pylsy, Mauri Jussila, Reijo Kahelin, Leena Saarela, Reijo Koskela, Anne Nyman, Aila Dündar-Järvinen, Milka Hanhela, Kukka Kunnari, Petra Schulze-Steinen, Sinikka Torkkola, Mervi Veijola, Julia Sangervo

  • Ei 54 kpl 71%

    Jari Andersson, Marko Jarva, Veikko Vallin, Ida Leino, Pekka Järvinen, Erkki Paloniemi, Kaija Holli, Mauri Heiska, Miia Kinnari, Atanas Aleksovski, Arto Grönroos, Veli-Matti Ahtiainen, Aleksi Jäntti, Lassi Kaleva, Leena Kostiainen, Juho Ojares, Matti Helimo, Anneli Taina, Reeta Ahonen, Ulla Kampman, Sirja Kaartinen, Touko Sikala, Sami Kymäläinen, Pirkko Ranki, Manta Tolvanen, Hanna-Maria Grann, Joni Kumlander, Kirsi Kaivonen, Tuula Petäkoski-Hult, Antti Ivanoff, Katri Virkkunen, Hanna Laine, Iiris Suomela, Veijo Niemi, Jenni Jokinen, Taru Tolvanen, Henri Backman, Kari-Matti Hiltunen, Tarja Jokinen, Lauri Lyly, Riitta Ollila, Johanna Loukaskorpi, Iina Hänninen, Roope Lehto, Anitta Korpio, Iikka Jäntti, Kauko Turunen, Leena Mankkinen, Jori-Pekka Träskbäck, Nina Alanen, Pirjo Raunio, Olga Haapa-aho, Riitta Kuismanen, Erja Pelkonen

  • Tyhjä 2 kpl 3%

    Ella Näsi, Jaakko Mustakallio

  • Jaa 18 kpl 24%

    Julia Sangervo, Henri Backman, Olga Haapa-aho, Kukka Kunnari, Iiris Suomela, Milka Hanhela, Jouni Sirén, Iina Hänninen, Satu Kosola, Matti Helimo, Reijo Kahelin, Ella Näsi, Anne Nyman, Leena Saarela, Sinikka Torkkola, Jaakko Mustakallio, Mervi Veijola, Aila Dündar-Järvinen

  • Ei 57 kpl 75%

    Sirja Kaartinen, Jari Andersson, Veli-Matti Ahtiainen, Veikko Vallin, Pekka Järvinen, Klaus Myllymäki, Anitta Korpio, Marko Jarva, Sami Kymäläinen, Minna Sarvijärvi, Leena Kostiainen, Riitta Ollila, Aleksi Jäntti, Manta Tolvanen, Miia Kinnari, Pirjo Raunio, Erkki Paloniemi, Mauri Jussila, Hanna Holma, Reijo Koskela, Juho Ojares, Veijo Niemi, Lassi Kaleva, Hanna Laine, Roope Lehto, Nina Alanen, Arto Grönroos, Kaija Holli, Linda Lähdeniemi, Anneli Taina, Pirkko Ranki, Petra Schulze-Steinen, Atanas Aleksovski, Iikka Jäntti, Marjo Mäkinen-Aakula, Katri Virkkunen, Ida Leino, Katariina Pylsy, Mauri Heiska, Kauko Turunen, Johanna Loukaskorpi, Tarja Jokinen, Joni Kumlander, Ulla Kampman, Tuula Petäkoski-Hult, Hanna-Maria Grann, Riitta Kuismanen, Lauri Lyly, Touko Sikala, Antti Ivanoff, Jori-Pekka Träskbäck, Taru Tolvanen, Kirsi Kaivonen, Kari-Matti Hiltunen, Leena Mankkinen, Jenni Jokinen, Erja Pelkonen

  • Tyhjä 1 kpl 1%

    Reeta Ahonen


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta aluevalituksella.

Aluevalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen (Laki hyvinvointialueesta 140 §).

 

Valitusviranomainen   

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna

Valituksen voi lähettää sähköpostitse hameenlinna.hao@oikeus.fi tai tehdä hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

 

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusasiakirjat

Valituskirjelmässä on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • muutosvaatimuksen perusteet
  • mihin valitus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.
     

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Lisäksi on ilmoitettava yhteystiedot (postiosoite, sähköpostiosoite), joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa ja puhelinnumero mahdollisia tiedusteluita varten.

Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta.

Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin HLL 21 §:ssä säädetään.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Tuomioistuinmaksulain (1455/2015) nojalla muutoksenhakijalta peritään hallinto-oikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu 270 euroa (v. 2023). Linkki tuomioistuinmaksulakiin: www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455.

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Oikeudenkäyntimaksua ei peritä sosiaalihuoltolaissa (mm. vammaispalvelu, toimeentulotuki ja kehitysvammaisten erityishuolto) tarkoitettua palvelua tai etuutta koskevissa asioissa eikä myöskään terveydenhuolto-, päihdehuolto- tai mielenterveyslain mukaisissa asioissa eikä asioissa, jotka koskevat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaan määrättyjä asiakasmaksuja (Tuomioistuinmaksulaki 5 §).