Aluevaltuusto, kokous 4.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 151 Hyvinvointialueen aluevaltuutettujen valtuustoaloitteet

92/2023

Perustelut

Hallintosäännön 119 §:n mukaan kokouskutsussa mainittujen asioiden käsittelyn jälkeen valtuustoryhmällä ja valtuutetulla on oikeus tehdä kirjallisia aloitteita hyvinvointialueen toimintaa ja hallintoa koskevissa asioissa.

Aloite toimitetaan aluevaltuuston sihteeristön sähköpostiin (aluevaltuusto@pirha.fi) ennen kokouksen alkamista. Aloitteen jättäneen valtuutetun tehtävänä on varmistaa, että aloitteessa mukana olevat valtuutetut ovat antaneet tähän suostumuksensa.

Puheenjohtaja toteaa jätetyt aloitteet.

Aloite on, sitä enempää käsittelemättä, lähetettävä aluehallituksen valmisteltavaksi. Aluevaltuusto voi päättää, että aloitteessa tarkoitetun asian valmistelusta käydään lähetekeskustelu

Ehdotus

Merkitään tiedoksi mahdolliset aluevaltuustoaloitteet.

Päätös

Aluevaltuusto päätti

  • merkitä tiedoksi ja vastaanotetuksi seuraavat litteenä olevat valtuustoaloitteet
    • Valtuustoaloite - Itsetuhoisen turvakoti paikkaamaan psykiatristen osastopaikkojen riittämättömyyttä - Julia Sangervo (vihreät) + muut allekirjoittjat
    • Valtuustoaloite - Palvelubussikokeilu Pirkanmaan hyvinvointialueella - Tuula Petäkoski-Hult (sosialidemokraattisen aluevaltuustoryhmän puolesta) + muut allekirjoittajat
    • Valtuustoaloite -  Potilaiden arjen helpottamiseksi lääkärin soittoaikojen tarkentaminen ja järkeistäminen - Klaus Myllymäki (keskustan aluevaltuustoryhmänn puolesta)