Aluehallitus, kokous 21.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 74 Pirkanmaan hyvinvointialueen johtavien viranhaltijoiden (johtajatason 2-3) virkojen perustaminen ja kelpoisuusehtovaatimusten vahvistaminen

143/2022

Valmistelija

  • Kirsi Sinisalo, kirsi.sinisalo@pirha.fi
  • Jukka Alasentie, vt. hyvinvointialuejohtaja, jukka.alasentie@pirha.fi

Perustelut

Laissa hyvinvointialueesta (611/2021) luvussa 11 säädetään henkilöstöstä. Lain 92 §:n mukaan hyvinvointialueen palveluksessa oleva henkilöstö on virkasuhteessa tai työsopimussuhteessa hyvinvointialueeseen. Virkasuhteesta ja työsopimussuhteesta sekä virka- ja työehtosopimuksista hyvinvointialueella säädetään erikseen. Tehtävää, jossa käytetään julkista valtaa, hoidetaan virkasuhteessa. Tällaista tehtävää varten perustetaan virka. Lain 93 §:n mukaan viran perustamisesta ja lakkauttamisesta päättää aluevaltuusto tai hyvinvointialueen hallintosäännössä määrätty muu toimielin.

Hyvinvointialueen hallintosäännön 33 §:n mukaan aluehallitus päättää virkojen perustamisesta muiden kuin hyvinvointialueen johtajan osalta. Hallintosäännön 35 §:n mukaan kelpoisuusehdoista päätetään virkaa perustettaessa tai kelpoisuusehdoista päättää virkasuhteeseen ottava viranomainen.

Aluehallitus perustaa seuraavat virat ja vahvistaa virkojen kelpoisuusehdot:

Tehtäväalueiden johtajat ja tarkastusjohtaja

Hyvinvointialueen hallintosäännön 15 §:n mukaan hyvinvointialue jakaantuu kolmeen tehtäväalueeseen, jotka ovat strateginen ohjaus, tukipalvelut ja palvelutuotanto, joka sisältää sosiaali- ja terveyspalvelut ja pelastuslaitoksen palvelut. Tehtäväalueille tulee perustaa tehtäväalueiden johtajien ja tarkastusjohtajan virat sekä vahvistaa virkojen kelpoisuusehdot.

  1. perustaa konsernipalvelujohtajan viran 21.4.2022. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja toimialan tuntemus ja riittävä kokemus vaativista johtamistehtävistä.
     
  2. perustaa tukipalvelujohtajan viran 21.4.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja toimialan tuntemus ja riittävä kokemus vaativista johtamistehtävistä.
     
  3. perustaa sosiaali- ja terveysjohtajan viran 21.4.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja toimialan tuntemus ja riittävä kokemus vaativista johtamistehtävistä.
     
  4. perustaa pelastusjohtajan viran 21.4.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja toimialan tuntemus ja riittävä kokemus vaativista johtamistehtävistä sekä pelastuslain 379/2011 57 §:n ja pelastustoimesta annetun asetuksen 407/2011 6§:n mukainen kelpoisuus.
     
  5. perustaa tarkastusjohtajan viran 21.4.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja toimialan tuntemus ja riittävä kokemus vaativista johtamistehtävistä.

Palvelutuotannon palvelulinjajohtajat ja integraatiojohtaja

Sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutuotanto muodostuu neljästä sosiaali- ja terveydenhuollon palvelulinjasta, jotka ovat; avopalvelujen palvelulinja, sairaalapalvelujen palvelulinja, lasten, nuorten ja perheiden palvelulinja ja ikäihmisten ja vammaisten palvelulinja. Palvelutuotannon palvelulinjoille tulee perustaa palvelulinjajohtajien virat sekä palvelukokonaisuuksien yhteensovittamisesta ja läpileikkaavien prosessien toimivuudesta vastaavan integraatiojohtajan virka ja vahvistaa viroille kelpoisuusehdot.

  1. perustaa neljä (4) palvelulinjajohtajan virkaa 21.4.2022 alkaen. Virat täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa virkojen kelpoisuusvaatimukseksi; soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja toimialan tuntemus ja riittävä johtamiskokemus.
     
  2. perustaa integraatiojohtajan viran 21.4.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja toimialan tuntemus ja riittävä johtamiskokemus.

Strategisen ohjauksen ja järjestämisen tehtäväalueen vastuualuejohtajat

Strategisen ohjauksen ja järjestämisen tehtäväalue jakaantuu vastuualueisiin. Tehtäväalueen vastuualuejohtajat vastaavat nimetyistä konsernitasoisista prosesseista sekä niiden johtamisesta, ohjaamisesta ja kehittämisestä. Kyseisille vastuualueille tulee perustaa virat ja vahvistaa viroille kelpoisuusehdot.

  1. perustaa strategiajohtajan viran 21.4.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja toimialan tuntemus ja riittävä kokemus johtamistehtävistä.
     
  2. perustaa hankintajohtajan viran 21.4.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja toimialan tuntemus ja riittävä johtamiskokemus​.
     
  3. perustaa hallintojohtajan viran 21.4.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; ylempi oikeustieteellinen korkeakoulututkinto (OTM) tai aikaisempi oikeustieteen kandidaatin tutkinto (OTK) ja toimialan tuntemus ja riittävä johtamiskokemus.
     
  4. perustaa talousjohtajan viran 21.4.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja toimialan tuntemus ja riittävä johtamiskokemus​. 
     
  5. perustaa henkilöstöjohtajan viran 21.4.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja toimialan tuntemus ja riittävä johtamiskokemus​.
     
  6. perustaa tietojohtajan viran 21.4.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja toimialan tuntemus ja riittävä johtamiskokemus.
     
  7. perustaa viestintäjohtajan viran 21.4.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; soveltuva ylempi korkeakoulututkinto ja toimialan tuntemus ja riittävä johtamiskokemus.

Ehdotus

Esittelijä

  • Jukka Alasentie, vt. hyvinvointialuejohtaja, jukka.alasentie@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • perustaa 21.4.2022 alkaen edellä esitetyt virat ja vahvistaa virkojen kelpoisuusehdot,
     
  • tarkastaa pykälän kokouksessa.

Päätös

Aluehallitus päätti

  • perustaa 21.4.2022 alkaen edellä esitetyt virat ja vahvistaa virkojen kelpoisuusehdot kokouksessa tehdyin muutoksin,
     
  • tarkastaa pykälän kokouksessa.

Esteellisyys

  • Vuokko Ylinen ja Elina Kinnunen ilmoittivat olevansa esteellisiä asiassa (HL 28 § 1 mom 7 kohta) ja poistuivat kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Esteellisyydet todettiin.

Kokouskäsittely

Esittelijä Jukka Alasentie teki esittelytekstiin seuraavan teknisen korjauksen koskien § 74 valmistelijoita, valmistelijoina ovat toimineet Jukka Alasentie ja Kirsi Sinisalo.

Esittelijä Jukka Alasentie teki esittelytekstiin seuraavan muutoksen koskien virkojen kelpoisuusehtoja kohta 10: perustaa hallintojohtajan viran 21.4.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; ylempi oikeustieteellinen korkeakoulututkinto (OTM) ja toimialan tuntemus ja riittävä johtamiskokemus. Muutetaan kuulumaan seuraavasti: perustaa hallintojohtajan viran 21.4.2022 alkaen. Virka täytetään toistaiseksi voimassa olevana. Vahvistaa viran kelpoisuusvaatimukseksi; ylempi oikeustieteellinen korkeakoulututkinto (OTM) tai aikaisempi oikeustieteen kandidaatin tutkinto (OTK) ja toimialan tuntemus ja riittävä johtamiskokemus.

 


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Laki hyvinvointialueesta 141 §).