Aluehallitus, kokous 12.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 157 Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2023 hankintasuunnitelman päivittäminen

1058/2023

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Anniina Tirronen, HANKINTAJOHTAJA, anniina.tirronen@pirha.fi
Virva Palomäki, HANKINTAPÄÄLLIKKÖ, virva.palomaki@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan aluehallituksen tehtävänä on vastata järjestämisvastuun toteuttamisesta ja 10a §:n mukaisesti aluehallituksen päätösvaltaan kuuluu hyvinvointialuestrategiaa toteuttavista merkittävistä ohjelmista ja suunnitelmista päättäminen. Hankintasuunnitelma kokoaa kaikki Pirkanmaan hyvinvointialueen merkittävät hankinnat yhteen dokumenttiin toimien keskeisenä hankintatoimintaa ohjaavana suunnitelmana.

Hankintasuunnitelmaan on koottuna kaikki suunnitellut kynnysarvon ylittävät hankinnat, olennaisiksi arvioidut pienhankinnat sekä muut keskeiset taloudellisia resursseja sitovat hankintatoimintaan liittyvät päätökset kuten optiopäätökset. Investoinnit esitetään hankinnan toteutusvuoden hankintasuunnitelmassa. Hankintasuunnitelma laaditaan tehtäväalueittain.

Hankintasuunnitelma toimii hankintatoiminnan ohjaamisen, koordinoinnin ja budjetoinnin tukena, mutta hankintasuunnitelma ei ole siten sitova suunnitelma varojen käytöstä. Yksittäistä hankintaa koskevat tiedot ovat alustavia arvioita, jotka tarkentuvat hankintaprosessin aikana.

Hankintasuunnitelma perustuu tietoon palvelutarpeista ja -tavoitteista sekä järjestämistapalinjauksista. Sopimushallinnan prosessissa tuotetaan tiedot muun muassa optiopäätösten aikatauluttamisesta. 

Hankintasuunnitelmaan arvioidut hankintojen vuosittaiset kokonaisarvot ovat Sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluhankintojen osalta 161,8 milj. euroa, Pelastuspalvelujen hankintojen osalta 6,4 milj. euroa ilman palveluhankinnan osuutta, ICT-hankinnat sekä Kiinteistöt ja tilahallinnan hankinnat sisältävien tukipalveluhankintojen osalta 81 milj. euroa sekä Strategisen ohjauksen hankintojen osalta 0,3 milj. euroa. Hankintoina toteutuvien laiteinvestointien osalta kokonaisarvoksi on arvioitu 9,3 milj. euroa. Yhteishankintayksikön toteuttamat hankinnat ovat lähtökohtaisesti useamman toimijan yhteishankintoja eikä Pirkanmaan hyvinvointialueen osuutta ole tässä vaiheessa eroteltu.

Hankintasuunnitelman sisältämistä investoinneista on päätetty aluevaltuuston 3.10.2022 hyväksymässä Pirkanmaan hyvinvointialueen investointisuunnitelmassa vuosille 2023-2026. Investointisuunnitelma on saanut hyväksynnän sosiaali- ja terveyspalvelujen investointien osalta sosiaali- ja terveysministeriössä ja pelastuspalvelujen investointien osalta sisäministeriössä.

Hankintasuunnitelman valmistelua on koordinoitu strategisen ohjauksen hankinnan vastuualueelta ja valmistelu on tapahtunut tiiviissä yhteistyössä tehtäväalueiden kanssa.

Hankintasuunnitelma on käsitelty Konsernipalvelujen johtoryhmässä, Sosiaali- ja terveyspalvelujen johtoryhmässä, Pelastuspalvelujen johtoryhmässä sekä Hyvinvointialueen johtoryhmässä. Kiinteistöt ja tilahallinnan sekä ICT-hankintojen osalta hankintasuunnitelma on käsitelty toimialueiden johtoryhmissä.

Hankintojen on perustuttava välttämättömään, objektiivisesti perusteltavaan tarpeeseen ja sitä varten varattuun määrärahaan. Hankintojen tulee olla Pirkanmaan hyvinvointialueen ja alueen asukkaiden edun mukaisia: suunnitelmallisesti toteutettuja, taloudellisia, laadukkaita ja vaikuttavia. Lisäksi on huomioitava hankintatoiminnan vaikutukset alueen elinkeinoelämään ja markkinoiden toimintaan sekä mahdollisuudet vastuullisuuden edistämiseen. 

Hankinnan kohteeseen liittyvä lainsäädäntö tulee tunnistaa ja huomioida. Hankinnoissa on noudatettava tasapuolisuuden, syrjimättömyyden, avoimen toiminnan ja suhteellisuuden periaatteita. Lisäksi noudatetaan hallintolain 2 luvun mukaisia hallinnon oikeusperiaatteita ja hyvän hallinnon perusteita. 

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, Hyvinvointialuejohtaja, Marina.Erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • hyväksyä liitteenä olevan Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2023 hankintasuunnitelman,
     
  • oikeuttaa hyvinvointialuejohtajan tekemään tarvittaessa toiminnan kannalta välttämättömät lisäykset vuoden 2023 hankintasuunnitelmaan,
      
  • että vähäisten muutosten tekemiseksi hankintasuunnitelmaan annetaan oikeus viranhaltijalle, joka tekee hankintapäätöksen/allekirjoittaa sopimuksen. 
     

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijoina hankintajohtaja Anniina Tirrosta sekä hankintapäällikkö Virva Palomäkeä, jotka poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Valmistelija

  • Anniina Tirronen, HANKINTAJOHTAJA, anniina.tirronen@pirha.fi
  • Virva Palomäki, HANKINTAPÄÄLLIKKÖ, virva.palomaki@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2023 hankintasuunnitelman päivittäminen 

Pirkanmaan hyvinvointialueen hallintosäännön mukaan aluehallituksen tehtävänä on vastata järjestämisvastuun toteuttamisesta ja 10 a §:n mukaisesti aluehallituksen päätösvaltaan kuuluu hyvinvointialuestrategiaa toteuttavista merkittävistä ohjelmista ja suunnitelmista päättäminen. Hankintasuunnitelma kokoaa kaikki Pirkanmaan hyvinvointialueen merkittävät hankinnat yhteen dokumenttiin toimien keskeisenä hankintatoimintaa ohjaavana suunnitelmana.  

Hankintasuunnitelmassa esitetyt yksittäisiä hankintoja koskevat tiedot tarkentuvat hankintaprosessien edetessä. Myös uusia tarpeita hankinnoista sekä optioiden ja optiokausien käyttöönotosta saattaa nousta esiin vuoden aikana hankintasuunnitelman hyväksymisen jälkeen. 

Aluehallitus hyväksyi vuoden 2023 hankintasuunnitelman 23.1.2023 (§ 15). Hyväksytty hankintasuunnitelma on täydentynyt ja siihen on tullut seuraavat muutokset: 

Sosiaali- ja terveyspalvelut, Ikäihmisten ja vammaisten palvelut 

Alkuperäiseen hankintasuunnitelmaan lisätään Ulkomaisen työvoiman hankinnan väliaikainen järjestäminen sekä Vammaisten henkilöiden kotihoidon hankinnan uudelleen avaus ja laajentaminen koko hyvinvointialueelle.  

Alkuperäisestä hankintasuunnitelmasta poistetaan Sotainvalidien ja -veteraanien palvelujen suorahankinta tarpeettomana. 

Sosiaali- ja terveyspalvelut, avopalvelut: 

Alkuperäiseen hankintasuunnitelmaan lisätään seuraavat hankinnat:  

  • Tuetun asumisen palvelujen uudelleenavaus (Tampere).  

  • Digiklinikka – Digiklinikka - Digitaalisen asiointialustan palvelutuotannon hankinta (koko hyvinvointialue). Hankinta liittyy kiinteästi digitaalisen asiointialustan hankintaan. 

  • Päihdepalvelujen avo- ja laitoshuollon palvelujen hankinta pienhankintana Sastamala, Punkalaidun, Hämeenkyrö, Ikaalinen, Akaa, Urjala, Kuhmoinen, Valkeakoski 

  • Seulonta- ja skopiapalvelujen hankinta suorahankintana 

  • Hammaslaboratoriossa valmistettavien oikomishoidon hammasteknisten tuotteiden hankinta suorahankintana kilpailutuksen ajaksi (Tampere) 

Sosiaali- ja terveyspalvelut, sairaalapalvelut 

Alkuperäiseen hankintasuunnitelmaan lisätään Acutan ja Valkeakosken päivystyksen lääkäripalvelujen hankinta. 

Sosiaali- ja terveyspalvelut, palvelulinjojen yhteiset hankinnat 

Alkuperäiseen hankintasuunnitelmaan lisätään Vainajakuljetusten hankinta sekä Erikoislääkäripalvelujen hankintaa DPS-menettelyn sisällä tarpeen mukaan. 

Strateginen ohjaus 

Alkuperäiseen hankintasuunnitelmaan lisätään Muutosjohtamisen tuen hankinta, Strategian toimeenpano-ohjelmaan liittyvien konsultaatiopalvelujen hankinta, Sisäisen tarkastuksen hankinta sekä Konsultaatiopalvelujen hankinta.  

Palvelusetelit 

Vuoden 2023 hankintasuunnitelmaan lisätään vammaisten asumispalvelujen palveluseteli rajoitetulla käyttöalalla sekä säännöllisen kotihoidon sekä yhteisöllisen asumisen hyvinvointialueen tasoiset palvelusetelit.  

Kiinteistöt ja tilanhallinta 

Alkuperäiseen hankintasuunnitelmaan lisätään seuraavat hankinnat: 

  • Viemärisukitukset 

  • Sisäilmapuhdistimet 

  • Dynaaminen hankintajärjestelmä /Kiinteistöjen ylläpitopalvelut 

  • Kiinnitys- ja huoltotarvikkeiden puitejärjestely 

  • Lukkotöiden ja lukitusmateriaalien puitejärjestely 

  • Puusepänteollisuuden tuotteet 

  • Sisäilmasto- ja kosteustekniset kuntotutkimukset ja kuntoarviot 

  • Pirkanmaan hyvinvointialueen turvallisuuspalveluiden hankinta  

  • Katkeamattoman sähkönjakelun varmistavien laitteiden huolto- ja ylläpitopalvelu 

Alkuperäiseen hankintasuunnitelmaan tehdään seuraavat muutokset: 

  • TAYS Pysäköinnin (maanpäällinen) operointi. Optiokautta ei oteta käyttöön, vaan hankinta tullaan kilpailuttamaan pysäköinnin operoinnin tarpeen muuttuessa 

  • Puhtaudenhallinnan suunnittelun ja valvonnan puitejärjestelyn sekä kosteudenhallinnan suunnittelun ja valvonnan puitejärjestelyjen optiokausien käyttö sekä Rakennus, sähkö ja LVI-töiden valvonta puitejärjestelyn kilpailutus poistetaan hankintasuunnitelmasta. Edellä mainitut hankinnat on yhdistetty Rakennuttamiskonsultointityöt puitejärjestelyn hankintaan. 

ICT-palvelut 

Alkuperäiseen hankintasuunnitelmaan lisätään Digiklinikka – digitaalisen asiointialustan hankinta. Hankinta liittyy kiinteästi digitaalisen asiointialustan palvelutuotannon hankintaan.  

Yhteishankinnat 

Alkuperäiseen hankintasuunnitelmaan lisätään seuraavat hankinnat: 

Kitkakenkien hankinta, Välinehuollon laitteet (autoklaavit, pesukoneet yms.), Tekoniveltuotteet (muut kuin Coxa), Lämpöpeitteet- ja puhaltimet, Traumatologian tarvikkeet, Muovituotteet ja kotitaloustarvikkeet, Leasing-autot, Kalustonhallintajärjestelmä (Ajoneuvot), Verkkokoulutusalustan hankinta, Konsultaatiopalveluiden hankinta 

Laiteinvestoinnit 

Alkuperäiseen hankintasuunnitelmaan lisätään seuraavat hankinnat:

  • Kattokeskuksen hankinta Valkeakosken päiväkirurgiaan
  • Autoklaavin hankinta Tays Valkeakosken välinehuoltoon.  

Edellä esitettyjen muutosten lisäksi hankintasuunnitelmaan on päivitetty uudet, esiin nousseet optioiden ja optiokausien käyttöönoton tarpeet.  

Lisäksi hankintasuunnitelmaan on päivitetty yksittäisiä hankintoja koskevia tietoja, kuten hankinnan valmistelun aloittamisajankohtia sekä tavoitteellisia sopimuskausien alkamisajankohtia. 

Hankintasuunnitelmaan on täydennetty hankintakohtaisesti tieto kilpailutuksen myötä vaadittavista tällä hetkellä voimassa olevien sopimusten irtisanomisista. Irtisanomiset toteutetaan sopimusehtojen mukaisesti. 

Päivitetyn hankintasuunnitelmaan arvioidut hankintojen vuosittaiset kokonaisarvot ovat Sosiaali- ja terveyspalvelujen palveluhankintojen osalta 164,7 milj. euroa, Pelastuspalvelujen hankintojen osalta 16,3 milj. euroa, ICT-hankintojen osalta 36,5 milj. euroa, Kiinteistöt ja tilahallinnan hankintojen osalta 50,3 milj. euroa sekä Strategisen ohjauksen hankintojen osalta 0,3 milj. euroa. Hankintoina toteutuvien laiteinvestointien osalta kokonaisarvoksi on arvioitu 9,3 milj. euroa. Yhteishankintayksikön toteuttamat hankinnat ovat lähtökohtaisesti useamman toimijan yhteishankintoja, eikä Pirkanmaan hyvinvointialueen osuutta ole tässä vaiheessa eroteltu.   

Hankintasuunnitelmaa on käsitelty Konsernipalvelujen johtoryhmässä, Sosiaali- ja terveyspalvelujen johtoryhmässä, Pelastuspalvelujen johtoryhmässä sekä Hyvinvointialueen johtoryhmässä. Kiinteistöt ja tilahallinnan sekä ICT-hankintojen osalta hankintasuunnitelma on käsitelty toimialueilla. 

Päivitetty Pirkanmaan hyvinvointialueen hankintasuunitelma 2023 ja diaesitys Pirkanmaan hyvinvointialueen hankintasuunnitelman päivittämisesä ovat liitteenä. Sisäinen Pirkanmaan hyvinvointialueen hankintasuunnitelma 2023 on tallennettu oheismateriaaliksi kokousjärjestelmään.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, Hyvinvointialuejohtaja, Marina.Erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää 

  • hyväksyä liitteenä olevan Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2023 päivitetyn hankintasuunnitelman, 
     
  • oikeuttaa hyvinvointialuejohtajan tekemään tarvittaessa toiminnan kannalta välttämättömät lisäykset vuoden 2023 päivitettyyn hankintasuunnitelmaan, 
     
  • että vähäisten muutosten tekemiseksi päivitettyyn hankintasuunnitelmaan annetaan oikeus viranhaltijalle, joka tekee hankintapäätöksen/allekirjoittaa sopimuksen. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana hankintajohtaja Anniina Tirrosta ja hankintapäällikkö Virva Palomäkeä, jotka poistuivat kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen.

Tiedoksi

Hyvinvointialueen verkkosivut ja intra, tiedottaminen hyvinvointialuekonsernissa, Anniina Tirronen, Juhani Sand,  Virva Palomäki, Leila Haakana, Anni Kurvinen, Taru Kuosmanen, Mika Kontio, Pirkko Lindström, Pasi Lehmus, Petri Laurikka, Pekka Erola, Petteri Paavola, Titta Pelttari, Arto Ranta, Eeva Torppa-Saarinen, Päivi Tryyki, Juha Kinnunen, Anna Mustonen, Marjut Schroderus, Marjut Keskivinkka, Elisa Sivula, palveluhankinnat@pirha.fi, Tuure Marku / Tuomi Logistiikka Oy, Annika Temonen / Tuomi Logistiikka Oy

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Pirkanmaan hyvinvointialue,​ kirjaamo

Postiosoite: PL 272,​ 33101 Tampere

Käyntiosoite: G-rakennus, Nivelkatu 5,​ 1. krs,​ kirjaamo

Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

Huom. Sähköpostitse ei suositella lähetettävän henkilötietoja tai salassapidettäviä tietoja sisältäviä viestejä.

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 -​ 14.30.

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Päätöksen sähköistä tiedoksiantoa varten tekijä voi ilmoittaa sähköpostiosoitteensa.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen edellä mainitun kirjaamon aukioloajan päättymistä.

 

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.