Aluehallitus, kokous 22.5.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 136 Hankintaoikaisupyyntö ja muutoksenhakuohjeiden lähettäminen - Pirkanmaan kuntien henkilökohtaisen avun hankinnan uudelleenavaus 2023

973/2023

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Päivi Tryyki, JOHTAJA, paivi.tryyki@pirha.fi

Perustelut

Hankinnan kuvaus

Tuomi Logistiikka Oy lähetti Pirkanmaan hyvinvointialueen toimeksiannosta 3.2.2023 julkaistavaksi HILMA-palveluun hankintailmoituksen 430541/Pirkanmaan kuntien henkilökohtaisen avun hankinta uudelleenavaus 2023. Kyseessä on Pirkanmaan kuntien henkilökohtaisen avun hankinnan (1978/2020) hankintamenettelyn toinen uudelleen avaus.

Hankinnan kohteena on vammaispalvelulain perusteella järjestettävä vaikeavammaisten henkilökohtaisen avun palvelu. Hankinta on alun perin ollut Pirkanmaan kuntien yhteishankinta, jonka Tampereen kaupunki on aiemmin toteuttanut kaikkien hankintaan osallistuvien kuntien puolesta. Hankinnan uudelleen avauksen toteutti Pirkanmaan hyvinvointialue.

Hankintamenettelyn mukaisesti hankinta avataan uudelleen varsinaisen sopimuskauden (1.1.2021-31.12.2023) aikana vähintään kaksi (2) kertaa. Tilaaja avasi hankinnan ensimmäisen kerran vuoden 2022 alussa, jolloin tilaaja nosti palvelulle asetettua enimmäishintaa 0,50 euroa ja päivitti palvelukuvausta ja hankintasopimusluonnosta hankintamenettelyn ehtojen mukaisesti. Hankinta avattiin uudelleen toisen kerran helmikuussa 2023, jolloin tilaaja nosti palvelulle asetettua enimmäishintaa 0,50 euroa ja päivitti palvelukuvausta ja hankintasopimusluonnosta hankintamenettelyn ehtojen mukaisesti. 

Valituksi tulleella palveluntuottajalla on oikeus muuttaa hankintamenettelyn avaamisen yhteydessä hintaansa jättämällä uuden tarjouksen kuitenkin niin, ettei hinta ylitä kulloinkin palvelulle määriteltyä uutta enimmäishintaa. Hankintamenettelyn uudelleen avaamisen yhteydessä myös tarjoaja, joka ei ole jättänyt tarjousta tai ei ole aiemmin tullut valituksi palveluntuottajaksi, voi jättää tarjouksen.

Uudelleen avauksen mukainen sopimuskausi on 1.5.2023 - 31.12.2023. Sopimusta on mahdollista jatkaa toistaiseksi voimassa olevalla optiokaudella. Tilaaja tekee option käytöstä erillisen päätöksen.

Kyseessä on hankintalain (1397/2016) liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalvelujen kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettelynä on hankintalain 109 §:n mukainen menettely. Kyseessä on sähköinen hankintamenettely, joka mahdollistaa palveluntuottajien mukaan pääsyn menettelyyn myös kesken hankintakauden. 

Tarjouspyyntö liitteineen oli saatavilla Tarjouspalvelu.fi -toimittajaportaalissa osoitteessa https://tarjouspalvelu.fi/tuomilogistiikka. 

Hankintaa ei ollut jaettu osiin, koska se ei kokonaisuuden kannalta ollut tarkoituksenmukaista.

Hankinnan arvonlisäveroton vuosiarvo on sitoumuksetta noin 11 000 000 euroa ja arvonlisäveroton kokonaisarvo on yhteensä sitoumuksetta noin 77 000 000 euroa sopimuskauden aikana sisältäen option.

Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä annetun lain 16 §:n mukainen perustelu.

Pirkanmaan hyvinvointialueen strategiassa ja siihen sisältyvässä palvelustrategiassa asetetaan muun ohella palvelujen järjestämistä linjaavat tavoitteet ja palveluiden verkoston periaatteet. Hankinnan kohteena olevien palveluiden hankkiminen yksityiseltä palveluntuottajalta on tarpeen palveluiden tarkoituksenmukaiseksi järjestämiseksi ja asiakkaiden palvelutarpeisiin vastaavien palveluiden riittävän saatavuuden takaamiseksi hyvinvointialueella. Tilaaja on huomioinut hankintaa määritellessään järjestämislain (612/2021) vaatimukset palveluiden järjestämisvastuusta ja asiakkaiden palveluiden yhdenvertaisesta toteutumisesta. Hankinta täyttää järjestämislain 12 §:ssä asetetut edellytykset palvelujen hankkimiseksi yksityisiltä palveluntuottajilta. 

Tilaaja varmistaa palveluntuottajan kanssa tehtävällä sopimuksella järjestämislain 15 §:ssä asetetut vaatimukset. Sopimuskaudella tilaaja seuraa palvelun tuottamista ja sopimusvelvoitteiden täyttämistä. Tilaaja on varautunut palveluiden jatkuvuuden hallintaan sekä potentiaalisimpiin häiriötilanteisiin ja poikkeusoloihin. 

Selvitys hankinnan laatuvaatimuksista

Tilaaja on sisällyttänyt sopimukseen palvelulle asetetut tavoitteet ja asettanut palvelua koskevat ehdottomat laatuvaatimukset sellaisiksi, että ne yhdessä takaavat laadukkaan palvelun.

Saadut tarjoukset

Tarjouksen jättivät määräaikaan 28.2.2023 klo 12.00 mennessä seuraavat (8 kpl) tarjoajat:

  • Avustajasi Validia Oy (y-tunnus 3119852-3) 
  • Gubbe Sydänystävä Oy (y-tunnus 2949014-6) 
  • KoskiHoiva Oy (y-tunnus 2695507-5)
  • Kotipalvelu Mehiläinen Oy (y-tunnus 1926203-5)
  • Med Group Oy (y-tunnus 2080120-0)
  • Medicomissio Sairaanhoitopalvelu (y-tunnus 2617166-8)
  • ! Suomen Avustajapalvelut Oy (y-tunnus 2872955-7)
  • Suomen Seniorihoiva Oy (y-tunnus 2560205-9)

Tarjouksen jättäneistä yrityksistä KoskiHoiva Oy, Kotipalvelu Mehiläinen Oy, Med Group Oy ja ! Suomen Avustajapalvelut Oy ovat jo perustamisvaiheessa mukaan hyväksyttyjä palveluntuottajia, joiden kanssa on voimassa olevat sopimukset palvelun tuottamisesta. Nämä palveluntuottajat ovat päivittäneet hintojaan hankintamenettelyn mukaisesti.

Tarjouksen jättäneistä yrityksistä Avustajasi Validia Oy, Gubbe Sydänystävä Oy, Medicomissio Sairaanhoitopalvelu ja Suomen Seniorihoiva Oy ovat uusia tarjoajia.

Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen

Hankintalain 80 §:n mukaan hankintayksikön on suljettava tarjoaja tarjouskilpailun ulkopuolelle, jos hankintayksikön tiedossa on, että tarjoajaa rasittaa jokin hankintalain 80 §:ssä luetelluista pakollisista poissulkemisperusteista. Hankintalain 81 §:n mukaan hankintayksikkö voi sulkea tarjouskilpailun ulkopuolelle tarjoajan, jota rasittaa jokin hankintalain 81 §:ssä luetelluista harkinnanvaraisista poissulkuperusteista. Hankintalain 114 §:n mukaan hankintayksikön on suljettava tarjouskilpailusta ehdokas tai tarjoaja, joka ei vastaa asetettuja soveltuvuusvaatimuksia.

Kaikki tarjoajat ovat tarjouksissaan vakuuttaneet täyttävänsä tarjouspyynnössä asetetut soveltuvuusvaatimukset kokonaisuudessaan. Valituilta tarjoajilta on tarkistettu tilaajavastuulain (1233/2006) 5 §:ssä mainitut selvitykset ja todistukset ja muiden asetettujen soveltuvuusvaatimusten täyttyminen. Valituilta tarjoajilta tarkistetaan viimeistään ennen hankintasopimuksen allekirjoittamista ja uusien hintojen voimaan astumista vaaditut rikosrekisteriotteet (hankintamenettelyote) ja yhteisösakko-ote.

Tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkastaminen

Hankintalain 113 §:n mukaisesti tarjouspyyntöä tai tarjousmenettelyn ehtoja vastaamattomat tarjoukset on suljettava pois tarjouskilpailusta. Hankintayksikkö voi pyytää tarjoajaa tai ehdokasta määräajassa toimittamaan, lisäämään, selventämään tai täydentämään puutteellisia tai virheellisiä tietoja ja asiakirjoja. 

Hankintayksikkö toimitti täydennyspyynnön 9.3.2023 Avustajasi Validia Oy:lle koskien arvonlisäverovelvollisten rekisteriä. Tarjoaja toimitti hyväksytyn selvityksen määräaikaan mennessä.

Hankintayksikkö toimitti täydennyspyynnön 9.3.2023 Gubbe Sydänystävä Oy:lle koskien työterveyshuollon järjestämistä ja palvelutoiminnan kuvauksen täsmentämistä. Tarjoaja toimitti hyväksytyn selvityksen määräaikaan mennessä. Täsmennyspyyntö koski sellaisia tarjouksen tietoja, joilla ei ollut vaikutusta tarjousten vertailuun.

Hankintayksikkö toimitti täydennyspyynnön 9.3.2023 Medicomissio sairaanhoitopalvelulle koskien hinnoittelutaulukkoa, työterveyshuollon järjestämistä ja palvelutoiminnan kuvauksen täsmentämistä. Tarjoaja toimitti hyväksytyn selvityksen määräaikaan mennessä. Täsmennyspyyntö koski sellaisia tarjouksen tietoja, joilla ei ollut vaikutusta tarjousten vertailuun.

Hankintayksikön täsmennyspyyntöihin saatujen vastausten perusteella kaikki tarjouskilpailuun osallistuneet tarjoukset täyttivät tarjouspyynnön ehdot.

Tarjousten vertailu ja sopimuskumppanin valinta

Tarjouspyynnössä ilmoitettuna valintaperusteena oli kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous. Tarjousten kokonaistaloudellisen edullisuuden valintaperusteena on halvin hinta.

Tarjousten vertailuperusteena käytettiin halvinta hintaa, koska laatu huomioitiin osana vähimmäisvaatimuksia. Tilaaja on sisällyttänyt sopimukseen palvelulle asetetut tavoitteet ja asettanut palvelua koskevat ehdottomat laatuvaatimukset sellaisiksi, että ne yhdessä takaavat laadukkaan palvelun.

Tarjouspyynnössä ilmoitetun mukaisesti kaikki tarjouspyynnön mukaiset ja soveltuvuusvaatimukset täyttävät tarjoajat otetaan mukaan hankintamenettelyyn ja valitaan palveluntuottajiksi. Tilaaja asettaa palveluntuottajat etusijajärjestykseen tarjouspyynnössä kerrotuin perustein.

Vertailussa otetaan huomioon myös aiemmat tarjousvertailut. Mikäli aiemmin hyväksytyn tarjouksen jättänyt palveluntuottaja ei jätä uutta tarjousta hankintamenettelyn uudelleen avaamisen yhteydessä, jää viimeisin hyväksytty tarjous ja vertailun hinta/pistemäärä automaattisesti voimaan.

Palveluntuottajarekisteri päivitetään uusien tarjousten osalta. Mikäli vanhan tarjoajan osalta ainoastaan hinta muuttuu hankintamenettelyn avaamisen yhteydessä annetun tarjouksen myötä, muutos ei vaadi uuden liittymissopimuksen laatimista ja allekirjoittamista tilaajan ja palveluntuottajan välillä.

Tarjousvertailu on kuvattu hankintapäätöksen liitteellä 1 Palveluntuottajarekisteri.

Tarjousvertailun perusteella Avustajasi Validia Oy, Gubbe Sydänystävä Oy, Medicomissio Sairaanhoitopalvelu ja Suomen Seniorihoiva Oy esitetään valittavaksi sopimuskumppaneiksi. Lisäksi KoskiHoiva Oy:n, Kotipalvelu Mehiläinen Oy:n, Med Group Oy:n ja ! Suomen Avustajapalvelut Oy:n hinta esitetään päivitettäväksi hankintamenettelyn mukaisesti.

Sopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua hankintapäätöksen tiedoksisaannista, sillä edellytyksellä, että hankintapäätös on saanut lainvoiman. 

Asiakirjojen julkisuus

Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Päätösesitys perusteluineen tulee julkiseksi päätöksenteon jälkeen. Tarjoukset ja muut hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään Tuomi Logistiikka Oy:n sähköisessä arkistossa. Asiakirjapyynnöt tulee osoittaa osoitteeseen hankintapalvelut@tuomilogistiikka.fi.

Sopimuksen omistaja ja vastuuhenkilö 

Sopimuksen omistaa Pirkanmaan hyvinvointialueen ikäihmisten ja vammaisten palvelujen palvelulinjajohtaja Päivi Tryyki ja vastuuhenkilönä toimii toimialuejohtaja Tuulikki Parikka. Vakanssinhoitajan vaihtuessa vastuu sopimuksesta siirtyy kulloisellekin haltijalle. Vastuuhenkilö huolehtii yhteyshenkilön nimeämisestä sopimukselle.

Hankintaa valmistellut työryhmä

Hankinnan valmistelussa toimi nimetty työryhmä, johon kuuluivat Pirkanmaan hyvinvointialueen vammaisten palveluiden toimialuejohtaja Tuulikki Parikka, vammaissosiaalityön vastuualueen vastuualuejohtaja Sonja Vuorela, ostopalvelupäällikkö Alli Ruuhilehto, koordinoiva ostopalvelupäällikkö Anna Mustonen, omais- ja perhehoidon sekä henkilökohtaisen avun keskuksen palvelupäällikkö Anu Lehtinen, suunnittelija Sanna Hakkarainen ja Tuomi Logistiikka Oy:n hankinta-asiantuntija Suvi Leppänen.

Päätöstoimivalta

Hyvinvointialueen hallintosäännön 62 §:n mukaan aluehallitus päättää palveluhankinnoista, joiden arvo ylittää 10milj. euroa.

Oikeus tilauksen tekemiseen palvelusopimuksen perusteella määräytyy hallinto- ja toimintasääntöjen sekä hankinta- ja sopimushallintaohjeiden mukaisesti.
 

Ehdotus

Esittelijä

Juhani Sand, konsernipalvelujohtaja, juhani.sand@pirha.fi

Aluehallitus päättää, että

  • valitaan Avustajasi Validia Oy (y-tunnus 3119852-3), Gubbe Sydänystävä Oy (y-tunnus 2949014-6), Medicomissio Sairaanhoitopalvelu (y-tunnus 2617166-8) ja Suomen Seniorihoiva Oy (y-tunnus 2560205-9) palveluntuottajiksi Pirkanmaan kuntien henkilökohtaisen avun hankinnan uudelleenavauksessa sopimuskaudelle 1.5.2023 - 31.12.2023. Sopimusta on mahdollista jatkaa erillisellä päätöksellä toistaiseksi voimassa olevalla optiokaudella,
     
  • päivitetään KoskiHoiva Oy:n (y-tunnus 2695507-5), Kotipalvelu Mehiläinen Oy:n (y-tunnus 1926203-5), Med Group Oy:n (y-tunnus 2080120-0) ja ! Suomen Avustajapalvelut Oy:n (y-tunnus 2872955-7) hinnat hankintamenettelyn mukaisesti,
     
  • delegoidaan ikäihmisten ja vammaisten palveluiden palvelulinjajohtajalle päätösvalta täydentävästä hankinnasta, joka voidaan tehdä kesken hankintakauden uusien palveluntuottajien mukaanpääsyn mahdollistamiseksi tai optiokauden käyttöön ottamiseksi, 
     
  • sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään vammaisten palveluiden toimialuejohtaja Tuulikki Parikka,
     
  • hankinnan arvonlisäveroton vuosiarvo on sitoumuksetta noin 11 000 000 euroa ja arvonlisäveroton kokonaisarvo on yhteensä sitoumuksetta noin 77 000 000 euroa sopimuskauden aikana sisältäen option,
     
  • tarkastaa pykälän kokouksessa.

Sopimus hankinnasta syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella tai kun Pirkanmaan hyvinvointialue on tilannut palvelun.

Päätös

Aluehallitus päätti

  • valitaan Avustajasi Validia Oy (y-tunnus 3119852-3), Gubbe Sydänystävä Oy (y-tunnus 2949014-6), Medicomissio Sairaanhoitopalvelu (y-tunnus 2617166-8) ja Suomen Seniorihoiva Oy (y-tunnus 2560205-9) palveluntuottajiksi Pirkanmaan kuntien henkilökohtaisen avun hankinnan uudelleenavauksessa sopimuskaudelle 1.5.2023 - 31.12.2023. Sopimusta on mahdollista jatkaa erillisellä päätöksellä toistaiseksi voimassa olevalla optiokaudella,
     
  • päivitetään KoskiHoiva Oy:n (y-tunnus 2695507-5), Kotipalvelu Mehiläinen Oy:n (y-tunnus 1926203-5), Med Group Oy:n (y-tunnus 2080120-0) ja ! Suomen Avustajapalvelut Oy:n (y-tunnus 2872955-7) hinnat hankintamenettelyn mukaisesti,
     
  • sopimuksen vastuuhenkilöksi nimetään vammaisten palveluiden toimialuejohtaja Tuulikki Parikka,
     
  • hankinnan arvonlisäveroton vuosiarvo on sitoumuksetta noin 11 000 000 euroa ja arvonlisäveroton kokonaisarvo on yhteensä sitoumuksetta noin 77 000 000 euroa sopimuskauden aikana sisältäen option,

Pykälä tarkastetiin kokouksesssa.

Sopimus hankinnasta syntyy vasta kirjallisen sopimuksen allekirjoittamisella tai kun Pirkanmaan hyvinvointialue on tilannut palvelun.

Kokouskäsittely

Merkittiin, että kuultiin sosiaali- ja terveysjohtaja Taru Kuosmasta ja palvelupäällikkö Anu Lehtistä asiantuntijoina kokouksessa. Asiantuntijat poistuivat kokouksesta ennen päätöksentekoa. 

Esittelijä poisti päätösehdotuksen kolmannen kohdan, joka kuuluu seuraavasti: "delegoidaan ikäihmisten ja vammaisten palveluiden palvelulinjajohtajalle päätösvalta täydentävästä hankinnasta, joka voidaan tehdä kesken hankintakauden uusien palveluntuottajien mukaanpääsyn mahdollistamiseksi tai optiokauden käyttöön ottamiseksi."

Valmistelija

  • Alli Ruuhilehto, PALVELUJOHTAJA, alli.ruuhilehto@pirha.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus teki 11.4.2023 päätöksen § 92 koskien Pirkanmaan kuntien henkilökohtaisen avun hankinnan uudelleenavausta (973/2023). Kyseessä on Pirkanmaan kuntien henkilökohtaisen avun hankinnan (1978/2020) hankintamenettelyn toinen uudelleenavaus.

Kyseessä on hankintalain (1397/2016) liitteen E mukainen sosiaali- ja terveyspalvelujen kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta. Hankintamenettelynä oli hankintalain 109 §:n mukainen sähköinen hankintamenettely, joka mahdollistaa palveluntuottajien mukaan pääsyn menettelyyn myös kesken hankintakauden. Hankinnan arvonlisäveroton vuosiarvo on sitoumuksetta noin 11 000 000 euroa ja arvonlisäveroton kokonaisarvo on yhteensä sitoumuksetta noin 77 000 000 euroa sopimuskauden aikana sisältäen option.

Hankinnan kohteena on vammaispalvelulain perusteella järjestettävä vaikeavammaisten henkilökohtaisen avun palvelu. Hankinta on alun perin ollut Pirkanmaan kuntien yhteishankinta, jonka Tampereen kaupunki on aiemmin toteuttanut kaikkien hankintaan osallistuvien kuntien puolesta. Hankinnan uudelleen avauksen toteutti Pirkanmaan hyvinvointialue.

Tuomi Logistiikka Oy lähetti Pirkanmaan hyvinvointialueen toimeksiannosta hankintailmoituksen julkaistavaksi HILMA-palvelussa 3.2.2023 ja tarjouspyyntö liitteineen oli saatavilla Tarjouspalvelu.fi –toimittajaportaalissa.

Tarjouksen jättivät määräaikaan 28.2.2023 klo 12.00 mennessä seuraavat (8 kpl) tarjoajat:

  • Avustajasi Validia Oy (y-tunnus 3119852-3) 
  • Gubbe Sydänystävä Oy (y-tunnus 2949014-6) 
  • KoskiHoiva Oy (y-tunnus 2695507-5)
  • Kotipalvelu Mehiläinen Oy (y-tunnus 1926203-5)
  • Med Group Oy (y-tunnus 2080120-0)
  • Medicomissio Sairaanhoitopalvelu (y-tunnus 2617166-8)
  • ! Suomen Avustajapalvelut Oy (y-tunnus 2872955-7)
  • Suomen Seniorihoiva Oy (y-tunnus 2560205-9)

Tarjouksen jättäneistä yrityksistä KoskiHoiva Oy, Kotipalvelu Mehiläinen Oy, Med Group Oy ja ! Suomen Avustajapalvelut Oy ovat jo perustamisvaiheessa mukaan hyväksyttyjä palveluntuottajia, joiden kanssa on voimassa olevat sopimukset palvelun tuottamisesta. Nämä palveluntuottajat päivittivät hintojaan hankintamenettelyn mukaisesti.

Hankintapäätöksen mukaan tarjouksen jättäneistä yrityksistä Avustajasi Validia Oy, Gubbe Sydänystävä Oy, Medicomissio Sairaanhoitopalvelu ja Suomen Seniorihoiva Oy ovat uusia tarjoajia.

Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallituksen päätöksen § 92 mukaan palveluntuottajiksi Pirkanmaan kuntien henkilökohtaisen avun hankinnan uudelleenavauksessa sopimuskaudelle 1.5.2023 - 31.12.2023 valittiin Avustajasi Validia Oy (y-tunnus 3119852-3), Gubbe Sydänystävä Oy (y-tunnus 2949014-6), Medicomissio Sairaanhoitopalvelu (y-tunnus 2617166-8) ja Suomen Seniorihoiva Oy (y-tunnus 2560205-9). Päätöksen mukaan KoskiHoiva Oy:n (y-tunnus 2695507-5), Kotipalvelu Mehiläinen Oy:n (y-tunnus 1926203-5), Med Group Oy:n (y-tunnus 2080120-0) ja ! Suomen Avustajapalvelut Oy:n (y-tunnus 2872955-7) hinnat päivitetään hankintamenettelyn mukaisesti.

Julkisista hankinnoista annetun lain (1397/2016) 132 § 1 momentissa säädetään hankintaoikaisun tekemisestä. Hankintayksikkö voi itse poistaa virheellisen päätöksensä tai peruuttaa muun hankintamenettelyssä tehdyn ratkaisun, jolla on oikeudellisia vaikutuksia ehdokkaiden tai tarjoajien asemaan ja ratkaista asian uudelleen (hankintaoikaisu), jos päätös tai muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu perustuu lain soveltamisessa tapahtuneeseen virheeseen tai jos asiaan on tullut sellaista uutta tietoa, joka voi vaikuttaa päätökseen, ratkaisuun tai hankintasopimuksen tekemisen edellytyksiin. Edellä mainitun lain 133 §:n 1 momentin mukaan hankintayksikkö voi ottaa hankintaoikaisun käsiteltäväkseen omasta aloitteestaan tai asianosaisen vaatimuksesta.

Avustajasi Validia Oy on tehnyt hankintapäätöksestä hankintaoikaisua koskevan vaatimuksen. Hankintaoikaisun vireilletulosta on 2.5.2023 ilmoitettu niille, joita asia koskee. Hankintaoikaisua koskeva vaatimus on tämän päätöksen liitteenä (Liite 3). 

Päätös on tarpeen toimeenpanna lainvoimaa odottamatta. Sopimuskauden tavoitteellinen aloitusajankohta oli 1.4.2023. Sopimuskauden aloitus viivästyi päätöksentekoprosessin ennakoitua pidemmän keston vuoksi. Aluehallituksen päätöksen § 92 mukaan sopimuskauden oli määrä alkaa 1.5.2023. Hankintaoikaisun johdosta sopimuksen täytäntöönpano on viivästynyt lisää. Asiakkaiden saaman palvelun kannalta on tärkeää, että sopimuskausi alkaa 1.6.2023, vaikka päätös ei ole vielä lainvoimainen.

Avustajasi Validia Oy hankintaoikaisuvaatimus

Avustajasi Validia Oy (jatkossa ”Avustajasi Validia”) on 17.4.2023 tehnyt hankintapäätöksestä hankintaoikaisua koskevan vaatimuksen. Hankintaoikaisuvaatimuksessaan Avustajasi Validia vaatii, että hankintayksikkö oikaisee hankintapäätöstä siten, että

  1. Validia Oy (y-tunnus 1948154–5) poistetaan Pirkanmaan kuntien henkilökohtaisen avun hankinnan uudelleenavauksessa tehdystä palveluntuottajarekisteristä ja
  2. Avustajasi Validia Oy:n (y- tunnus 3119852–3) tarjous käsitellään hankinnassa aiemmin dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksyttynä tarjoajana.

Hankintaoikaisuvaatimuksessaan Avustajasi Validia tuo esiin, että Validia on ollut Pirkanmaan hyvinvointialueen henkilökohtaisen avun dynaamisessa hankintamenettelyssä palveluntuottajana sen avaamisesta alkaen. Alkuperäinen hankintasopimus on allekirjoitettu 17.12.2020. Hankintasopimuksen mukaan sopimuksen siirto kolmannelle osapuolelle on mahdollinen tietyin ehdoin. Pirkanmaan hyvinvointialueen Vammaispalveluiden toimialuejohtaja Tuulikki Parikka on allekirjoittanut Sopimuksen siirtoilmoituksen 19.1.2023 ja täten hyväksynyt sopimuksen siirron Validialta Avustajasi Validialle.

Avustajasi Validia toteaa, että näin ollen Validia Oy ja sen tiedot tulee poistaa hankintamenettelyn perusteella muodostetusta palveluntuottajarekisteristä ja palveluntuottajarekisteriin tulee jättää ainoastaan Avustajasi Validian tiedot.

Hankintayksikön vastaus

Saapuneen hankintaoikaisuvaatimuksen johdosta hankintayksikkö on tarkastanut hankinnan dokumentit uudelleen.

Hankintayksikkö toteaa, että kuten Avustajasi Validian hankintaoikaisuvaatimuksessa on tuotu esiin, Pirkanmaan hyvinvointialue on hyväksynyt sopimuksen siirron Validialta Avustajasi Validialle hankintasopimuksen ehtojen mukaisena liiketoimintasiirtona. Hankintapäätöksen liitteenä olleessa palveluntuottajarekisterissä on siten virhe siltä osin kuin Validia on kirjattu mukaan palveluntuottajaksi. Avustajasi Validian osalta on menetelty virheellisesti siltä osin kuin sen tarjousta on käsitelty uuden palveluntuottajan jättämänä tarjouksena. 

Muutoksenhakuohjeiden lähettäminen

Hankinnan dokumenttien tarkastamisen yhteydessä hankintayksikkö on lisäksi huomannut, että 11.4.2023 tehdyssä päätöksessä § 92 on ollut virheelliset muutoksenhakuohjeet. Kyseinen päätös on tämän päätöksen liitteenä (Liite 1). Tämän päätöksen yhteydessä toimitettavat muutoksenhakuohjeet koskevat sekä tätä päätöstä että liitettä 1 eli 11.4.2023 tehtyä päätöstä § 92.

Asiakirjojen julkisuus
Hankinta-asiakirjojen julkisuutta säätelee laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (621/1999). Päätösesitys perusteluineen tulee julkiseksi päätöksenteon jälkeen. Tarjoukset ja muut hankintaa koskevat asiakirjat tulevat julkisiksi asianosaisille hankintapäätöksen tekemisen jälkeen. Yleisesti julkisiksi tarjousasiakirjat tulevat, kun hankintaa koskeva sopimus on tehty. Asiakirjoja säilytetään Tuomi Logistiikka Oy:n sähköisessä arkistossa. Asiakirjapyynnöt tulee osoittaa osoitteeseen hankintapalvelut@tuomilogistiikka.fi.

Päätöksen peruste / Päätöstoimivalta
Hyvinvointialueen hallintosäännön 62 §:n mukaan aluehallitus päättää palveluhankinnoista, joiden arvo ylittää 10milj. euroa.
Oikeus tilauksen tekemiseen palvelusopimuksen perusteella määräytyy hallinto- ja toimintasääntöjen sekä hankinta- ja sopimushallintaohjeiden mukaisesti.
Hyvinvointialueen hallintosäännön 154 §:n mukaan hankintaoikaisusta päättää sama toimielin tai viranhaltija, joka on tehnyt hankintapäätöksen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, Hyvinvointialuejohtaja, Marina.Erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää, että

  • edellä esitetyn mukaisesti hankintamenettelyssä on tapahtunut virhe. Avustajasi Validia Oy:n hankintaoikaisua koskevat vaatimukset hyväksytään. Palveluntuottajarekisteriä korjataan siten, että siitä poistetaan Validia Oy:n tiedot ja Avustajasi Validia Oy jätetään palveluntuottajarekisteriin aiemmin dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksyttynä tarjoajana,
     
  • lisätään oikeat muutoksenhakuohjeet,
     
  • tarkastaa pykälän kokouksessa,
     
  • päätös toimeenpannaan lainvoimaa odottamatta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Tarjoajat ja menettelyssä jo mukana olevat palveluntuottajat, Tuulikki Parikka, Sonja  Vuorela, Anna Mustonen, Alli Ruuhilehto, Anu M. Lehtinen, Virva Palomäki, Birgit  Viitanen, Sanna Hakkarainen, psop@istekki.fi, palveluhankinnat@pirha.fi,  hankintapalvelut@tuomilogistiikka.fi, hankintalakimiehet@tuomilogistiikka.fi

Muutoksenhaku

Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista annetun lain (1397/2016, jäljempänä hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla hankintayksiköltä oikaisua (jäljempänä hankintaoikaisu). Asia voidaan myös saattaa valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi.

Hankintaa koskevasta asiasta voi tehdä hankintayksikölle oikaisuvaatimuksen tai markkinaoikeudelle toimitettavan valituksen se, jota asia koskee (jäljempänä asianosainen). Asianosainen on se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa.

I Hankintaoikaisuohje

Hankintaoikaisuvaatimuksen kohde

Hankintayksikön päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun tyytymätön voi vaatia hankintalain 132–135 §:n mukaan hankintaoikaisua. Hankintaoikaisua voi vaatia hankintayksiköltä kirjallisesti tarjouskilpailuun osallistunut tarjoaja tai osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee.

Hankintaoikaisuvaatimuksen tekemiselle säädetty aika

Asianosaisen on vaadittava hankintaoikaisua 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintayksikön päätöksestä valitusosoituksineen tai muusta hankintamenettelyssä tehdystä ratkaisusta. Vaatimus on esitettävä määräajan viimeisenä päivänä ennen jäljempänä ilmoitetun kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, voi oikaisuvaatimuksen tehdä ennen viraston aukioloajan päättymistä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Tiedoksianto sähköisesti 

Hankintapäätös on annettu tiedoksi sähköisesti. Asianosainen on saanut tiedon hankintapäätöksestä oheisasiakirjoineen sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Asianosainen on saanut tiedon päätöksestä lähettämispäivänä, jollei asianosainen esitä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut asianosaiselle myöhemmin.

Hankintaoikaisua koskevan vaatimuksen sisältö

Hankintaoikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimukset perusteineen. Vaatimuksesta on käytävä ilmi oikaisua vaativan nimi sekä tarvittavat yhteystiedot asian hoitamiseksi.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, mikäli ne eivät jo ole hankintayksikön hallussa.

Toimitusosoite

Vaatimus osoitetaan päätöksen tehneelle toimielimelle. Vaatimus on toimitettava Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Pirkanmaan hyvinvointialue, kirjaamo
Postiosoite: PL 272, 33101 Tampere 
Käyntiosoite: G-rakennus, Nivelkatu 5,​ 1. krs,​ kirjaamo
Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi 

Huom. Sähköpostitse ei suositella lähetettävän henkilötietoja tai salassapidettäviä tietoja sisältäviä viestejä.

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9 - 14.30.

Hankintaoikaisuvaatimuksen vireilletulo ja käsittely eivät vaikuta siihen määräaikaan, jonka kuluessa asianosainen voi hankintalain nojalla hakea muutosta valittamalla markkinaoikeuteen.

II Valitusosoitus markkinaoikeuteen

Muutoksenhaun kohde ja rajoitukset

Tarjoaja, osallistumishakemuksen tehnyt ehdokas tai muu taho, jota asia koskee, voi saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi tekemällä valituksen.

Valituksella markkinaoikeuden käsiteltäväksi voidaan saattaa hankintayksikön päätös tai hankintayksikön muu hankintamenettelyssä tehty ratkaisu, jolla on vaikutusta ehdokkaan tai tarjoajan asemaan.

Markkinaoikeuden käsiteltäväksi valituksella ei voida saattaa hankintayksikön sellaista päätöstä tai muuta ratkaisua, joka koskee:

1)    yksinomaan hankintamenettelyn valmistelua;
2)    sitä, että hankintasopimusta ei jaeta osiin 75 §:n nojalla; tai
3)    sitä, että 93 §:ssä tarkoitetun kokonaistaloudellisen edullisuuden perusteena käytetään yksinomaan halvinta hintaa tai kustannuksia.

Tiedoksianto sähköisesti 

Hankintapäätös on annettu tiedoksi sähköisesti. Asianosainen on saanut tiedon hankintapäätöksestä oheisasiakirjoineen sinä päivänä, jolloin sähköinen viesti on vastaanottajan käytettävissä tämän vastaanottolaitteessa siten, että viestiä voidaan käsitellä. Asianosainen on saanut tiedon päätöksestä lähettämispäivänä, jollei asianosainen esitä luotettavaa selvitystä tietoliikenneyhteyksien toimimattomuudesta tai vastaavasta muusta seikasta, jonka johdosta sähköinen viesti on saapunut asianosaiselle myöhemmin.

Muutoksenhakuaika

Valitus on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon hankintaa koskevasta päätöksestä valitusosoituksineen. Tiedoksisaantipäivää ei lasketa mukaan valitusaikaan.

Valituksen tulee olla perillä valitusajan viimeisenä päivänä ennen markkinaoikeuden aukioloajan päättymistä.

Poikkeukset säännönmukaisesta valitusajasta

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista, jos hankintayksikkö on tehnyt hankintapäätöksen jälkeen hankinta- tai käyttöoikeussopimuksen 130 §:n 1 tai 3 kohdan nojalla noudattamatta odotusaikaa. Odotusaikaa ei tarvitse noudattaa, jos sopimus koskee puitejärjestelyn perusteella tehtävää hankintaa tai sopimus koskee dynaamisen hankintajärjestelmän sisällä tehtävää hankintaa.

Valitus on tehtävä kuuden kuukauden kuluessa hankintapäätöksen tekemisestä siinä tapauksessa, että ehdokas tai tarjoaja on saanut tiedon hankintapäätöksestä valitusosoituksineen ja hankintapäätös tai valitusosoitus on ollut olennaisesti puutteellinen.

Valituksen sisältö

Valituksessa on ilmoitettava:

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);

2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);

3) vaatimusten perustelut;

4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Puitejärjestelyyn perustuvan hankinnan ja dynaamiseen hankintajärjestelmään hyväksymistä koskevan ratkaisun osalta valituskirjelmässä on esitettävä, minkä vuoksi käsittelylupa tulisi myöntää.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä markkinaoikeudelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi markkinaoikeus valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

1) valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;

2) selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;

3) asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Asiamiehen on liitettävä valituskirjelmään valtakirja, kuten oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain (808/2019) 32 §:ssä säädetään.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.

Valitusperusteeseen perustuva muutoksenhakukielto

Hankintalain 163 §:n mukaan markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvaan asiaan ei saa hakea muutosta kuntalain (410/2015) eikä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetun lain nojalla.

Muutoksenhausta ilmoittaminen hankintayksikölle

Hankintalain 148 §:n nojalla hankinta-asiaan muutosta hakevan on kirjallisesti ilmoitettava hankintayksikölle asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikölle viimeistään silloin, kun hankintaa koskeva valitus toimitetaan markkinaoikeuteen. Ilmoitus on toimitettava hankintayksikön kohdassa I mainittuun osoitteeseen.

Valituksen toimittaminen, markkinaoikeuden osoite ja muut yhteystiedot

Valitus on toimitettava markkinaoikeudelle. Valituksen voi toimittaa markkinaoikeuden kansliaan henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse, telekopiona tai sähköpostin avulla kuten sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa annetussa laissa (13/2003) säädetään. Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Jos vireillepanon viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, voi asiakirjat toimittaa markkinaoikeudelle ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Markkinaoikeuden osoite:

Markkinaoikeus
Sörnäistenkatu 1
00580 Helsinki
puh. 029 56 43300
fax 029 56 43314
markkinaoikeus(at)oikeus.fi