Aluevaltuusto, kokous 5.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 56 Aluevaltuuston ja aluehallituksen jäsenen vaihtuminen

9325/2023

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Vuokko Ylinen, HALLINTOJOHTAJA, vuokko.ylinen@pirha.fi

Perustelut

Aluevaltuuston varsinainen jäsen Joakim Vigelius on 17.4.2023 pyytänyt eroa aluevaltuuston jäsenyydestä ja aluehallituksen jäsenyydestä. Perusteluina hän on esittänyt kansanedustajan tehtävää ja siitä johtuvat ajankäytölliset haasteet. Eroanomus on liitteenä.

Luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä (Hyvinvointialuelaki 75 §). Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Aluevaltuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

Aluevaltuusto valitsee aluehallituksen jäsenet ja varajäsenet. 

Pätevän syyn arviointi kuuluu aluevaltuutetun ja aluehallituksen jäsenen osalta aluevaltuustolle. Aluevaltuustolla on laaja harkintavalta sen suhteen, mitä voidaan pitää pätevänä syynä. 

Jos valtuutetun on todettu menettäneen vaalikelpoisuutensa, hänet on vapautettu toimestaan tai hän on kuollut, aluevaltuuston puheenjohtaja kutsuu hänen sijaansa jäljellä olevaksi toimikaudeksi asianomaisen vaaliliiton, puolueen tai yhteislistan järjestyksessä ensimmäisen vielä valtuutetuksi kutsumattoman varavaltuutetun (hyvinvointialuelaki 25 §).

Luottamushenkilö pysyy toimessaan sen ajan, joksi hänet on valittu, ja sen jälkeenkin siihen saakka, kunnes toimeen on valittu toinen (hyvinvointialuelaki 84 §). 

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, Hyvinvointialuejohtaja, Marina.Erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää esittää aluevaltuustolle

  • että aluevaltuusto myöntää Joakim Vigeliukselle eron aluehallituksen ja aluevaltuuston jäsenyydestä,
     
  • että aluevaltuuston puheenjohtaja kutsuu aluevaltuuston varajäsenen Vigeliuksen sijaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi,
     
  • että aluevaltuusto valitsee aluehallitukseen varsinaisen jäsenen eronneen jäsenen tilalle. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Perustelut

Asian esittelyteksti on aluehallituksen kokouksessa 2.5.2023 § 118.

Aluevaltuuston varsinainen jäsen Joakim Vigelius on 17.4.2023 pyytänyt eroa aluevaltuuston  ja aluehallituksen jäsenyydestä. Eroanomus on liitteenä.

Ehdotus

Aluehallitus päätti esittää aluevaltuustolle

  • että aluevaltuusto myöntää Joakim Vigeliukselle eron aluehallituksen ja aluevaltuuston jäsenyydestä,​
     
  • että aluevaltuuston puheenjohtaja kutsuu aluevaltuuston varajäsenen Vigeliuksen sijaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi,​
     
  • että aluevaltuusto valitsee aluehallitukseen varsinaisen jäsenen eronneen jäsenen tilalle. 

Päätös

Aluevaltuusto päätti

  • myöntää Joakim Vigeliukselle eron aluehallituksen ja aluevaltuuston jäsenyydestä,
     
  •  että aluehallituksen vaali käsitellään pykälässä 57

Puheenjohtaja kutsui Veli-Matti Ahtiaisen aluevaltuuston varsinaiseksi jäseneksi Vigeliuksen sijaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi,​

Pykälä tarkastettiin kokouksesssa.

Kokouskäsittely

Aluevaltuuston puheenjohtaja Johanna Loukaskorpi ryhtyi johtamaan puhetta. 

Puheenjohtaja esitti, että aluehallituksen vaali suoritetaan pykälässä 57. Puheenjohtajan ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 

.Puheenjohtaja esitti, että pykälä tarkastetaan kokouksessa. 

Pykälän käsittelyn jälkeen pidettiin tauko klo 19.28 - 19.43.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta aluevalituksella.

Aluevalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen (Laki hyvinvointialueesta 140 §).

 

Valitusviranomainen   

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna

Valituksen voi lähettää sähköpostitse hameenlinna.hao@oikeus.fi tai tehdä hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

 

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusasiakirjat

Valituskirjelmässä on ilmoitettava
•    päätös, johon haetaan muutosta
•    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
•    muutosvaatimuksen perusteet
•    mihin valitus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Lisäksi on ilmoitettava yhteystiedot (postiosoite, sähköpostiosoite), joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa ja puhelinnumero mahdollisia tiedusteluita varten.

Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta.

Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin HLL 21 §:ssä säädetään.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

"Tuomioistuimen ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään hallinto-oikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu 270 euroa (v. 2023). Linkki tuomioistuinmaksulakiin https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika& search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Oikeudenkäyntimaksua ei peritä sosiaalihuoltolaissa (mm. vammaispalvelu, toimeentulotuki ja kehitysvammaisten erityishuolto) tarkoitettua palvelua tai etuutta koskevissa asioissa eikä myöskään terveydenhuolto-, päihdehuolto- tai mielenterveyslain mukaisissa asioissa eikä asioissa, jotka koskevat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaan määrättyjä asiakasmaksuja (Tuomioistuinmaksulaki 5 §).”