Aluevaltuusto, kokous 5.6.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2022 tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapaudesta päättäminen

3349/2023

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Pasi Virtanen, TALOUSJOHTAJA, pasi.virtanen@pirha.fi
Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi

Perustelut

Aluehallituksen on osaltaan käsiteltävä tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava tilinpäätös aluevaltuuston käsiteltäväksi. Aluevaltuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä.  

Hyvinvointialueen vuoden 2022 tilinpäätös on laadittu soveltuvin osin kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaoston antamien yleisohjeiden mukaan. Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, rahoituslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä toimintakertomus. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot hyvinvointialueen tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta tilikauden ajalta.

Kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaosto on ohjeistanut lausunnolla 132/2022 hyvinvointialueita siten, että jos hyvinvointialueen toiminta on muodostunut vuosina 2021 ja 2022 pelkästään avustuksella rahoitetusta hyvinvointialueen valmistelusta, niin näiltä tilikausilta ei synny ylijäämää. Muita tuloja, joita tilikaudella 2022 on kertynyt, ei huomioida ylijäämäksi, sillä näitä vastaavasti on syntynyt myös toimintakuluja. Edellä mainitun ohjeistuksen mukaisesti hyvinvointialueen tilikauden 2022 tulos on siis 0,00 €. Eli tilikaudelta ei muodostu yli- eikä alijäämää.

Tilikaudelta 2022 säästyi valtionavustusta, joka on ohjeistuksen mukaisesti siirretty käytettäväksi tilikaudelle 2023. Tilikauden 2022 ylijäämä olisi ollut n.12,8 miljoonaa euroa mikäli säästynyttä valtionavustusta ei olisi tullut kirjata tilikaudelle 2023. Vuoden 2023 talousarvioon on jo pystytty ennakolta huomioimaan tästä summasta n. 9,6 miljoonaa euroa tuloina ja menoina. Loppusumma n. 3,2 miljoonaa euroa on ylimääräistä tuloa tilikaudelle 2023 huomioitavaksi myöhemmin talousarviomuutoksena. Summa tarkentuu tilinpäätöstarkastuksen yhteydessä. Yli jäänyttä, vuodelle 2023 siirtynyttä avustusta ei peritä hyvinvointialueelta takaisin, ja sillä ei ole vaikutusta myöskään vuoden 2023 valtionosuuden määrään.

Hyvinvointialueen vuoden 2022 tilinpäätös on liitteenä. 

Ehdotus

Esittelijä

Taru Kuosmanen, SOSIAALI- JA TERVEYSJOHTAJA, taru.kuosmanen@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • esittää tilikauden tuloksen käsittelyksi, että tilikauden tulos on 0,00 € ja tilikaudelta ei muodostu yli- eikä alijäämää, 
     
  • hyväksyä ja allekirjoittaa tilinpäätöksen ja antaa sen tilintarkastajien tarkastettavaksi ja saattaa edelleen tarkastuslautakunnan valmistelun jälkeen aluevaltuuston käsiteltäväksi,
     
  • oikeuttaa hallintopäällikkö Heidi Pyykkösen tekemään tilinpäätökseen tarvittaessa tilintarkastuksen yhteydessä tarpeelliseksi todettuja tarkennuksia ja teknisiä korjauksia ja pyytää tuomaan ne aluehallituksen tietoon ennen tilinpäätöksen käsittelyä aluevaltuustossa.   

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana talousjohtaja Pasi Virtasta, joka poistui kokouksesta ennen päätöksentekoa.

Perustelut

Hyvinvointialuelain 127 § mukaan tilintarkastajien on toukokuun loppuun mennessä tarkastettava julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös.

Tilintarkastajan on tarkastettava:

1) onko hyvinvointialueen hallintoa hoidettu lain ja aluevaltuuston päätösten mukaisesti;

2) antavatko hyvinvointialueen tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös sekä toimintakertomus tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen laatimista koskevien säännösten ja määräysten mukaisesti oikean ja riittävän kuvan hyvinvointialueen tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta;

3) ovatko hyvinvointialueen rahoituksen perusteista annetut tiedot oikeita;

4) onko hyvinvointialueen sisäinen valvonta, sisäinen tarkastus ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.

Havaitsemistaan olennaisista epäkohdista tilintarkastajan on viipymättä ilmoitettava aluehallitukselle annettavassa tilintarkastuspöytäkirjassa. Tilintarkastuspöytäkirja annetaan tiedoksi tarkastuslautakunnalle.

Hyvinvointialuelain 130 § mukaan tilintarkastajan on annettava aluevaltuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, voidaanko tilinpäätös hyväksyä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen tilivelvollisille myöntää vastuuvapaus.

Jos tilintarkastaja havaitsee, että hyvinvointialueen hallintoa ja taloutta on hoidettu vastoin lakia tai aluevaltuuston päätöksiä, eikä virhe tai aiheutunut vahinko ole vähäinen, tilintarkastuskertomuksessa on tehtävä asiasta tilivelvolliseen kohdistuva muistutus. Muistutusta ei voida kohdistaa aluevaltuustoon.

Tarkastuslautakunnan on hankittava tilintarkastuskertomuksessa tehdystä muistutuksesta asianomaisen selitys sekä aluehallituksen lausunto. Aluevaltuusto päättää toimenpiteistä, joihin tarkastuslautakunnan valmistelu, tilintarkastuskertomus ja siinä tehty muistutus antavat aihetta. Hyväksyessään tilinpäätöksen aluevaltuusto päättää vastuuvapauden myöntämisestä tilivelvollisille.

Hyvinvointialueen vuoden 2022 tilinpäätös on kokouksen oheismateriaalina.

Tilintarkastuskertomus esitetään kokouksessa.

Ehdotus

Esittelijä

Jarmo Paananen, TARKASTUSJOHTAJA, jarmo.paananen@pirha.fi

Tarkastuslautakunta päättää

  • hyvinvointialueen tilinpäätöksen vuodelta 2022 tiedoksi,
     
  • merkitä hyvinvointialueen tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2022 tiedoksi,
     
  • saattaa tilintarkastuskertomuksen tiedoksi aluevaltuustolle,
     
  • esittää aluevaltuustolle, että tilinpäätös tilikaudelta 1.1.–31.12.2022 hyväksytään,
     
  • esittää aluevaltuustolle, että hyvinvointialueen hallintoa ja taloutta hoitaneille tilivelvollisille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille myönnetään vastuuvapaus tilikaudelta 1.1.–31.12.2022.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Tilintarkastaja Minna Ainasvuori poistui kokouksesta pykälän käsittelyn jälkeen.

Valmistelija

Heidi Pyykkönen, HALLINTOPÄÄLLIKKÖ, heidi.pyykkonen@pirha.fi
Pasi Virtanen, TALOUSJOHTAJA, pasi.virtanen@pirha.fi

Perustelut

Aluehallitus on 28.3.2023 § 81 osaltaan käsitellyt ja hyväksynyt Pirkanmaan hyvinvointialueen toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vuodelta 2022. Aluehallitus on antanut hallintopäällikkö Heidi Pyykköselle oikeutuksen tehdä tilinpäätökseen tarvittaessa tilintarkastuksen yhteydessä tarpeelliseksi todettuja tarkennuksia ja teknisiä korjauksia ja pyytänyt tuomaan ne aluehallituksen tietoon ennen tilinpäätöksen käsittelyä aluevaltuustossa.

Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2022 tilintarkastus on valmistunut. Tilintarkastaja on pyytänyt hyvinvointialuetta tekemään tilinpäätökseen kaksi muutosta. Muutoksilla ei ole vaikutusta tilikauden tulokseen eikä tilinpäätöstä tarvitse käsitellä uudestaan aluehallituksessa. Tilintarkastajalta on varmistettu, että molemmat muutokset voidaan käsitellä teknisinä korjauksina ja riittää, että aluehallitus merkitsee ne tiedoksi.

Muutokset ovat:

  1. Tilinpäätöksen liitetietoihin on lisätty taulukko valtuustoryhmille maksetusta valtuustoryhmien tuesta vuonna 2022.
  2. Monetran kirjanpidossa oli jaksotettu kaksi ostolaskua, jotka kohdistuivat vuodelle 2022 mutta oli maksettu vuoden 2023 puolella, taseelle siirtovelkojen lisäksi ostovelkoihin ja siirtosaamisiin, kun oikea tapa kirjata nämä kaksi laskua on taseen osalta pelkästään siirtovelkoihin. Ostovelkojen ja siirtosaamisten osalta on tehty taseeseen näille toisensa kumoavat kirjaukset. Korjausten vaikutus taseeseen on 213 734 €. Sen verran saamisten määrä ja taseen loppurivi muuttuivat (pienentyivät). Korjattu tase tulee olemaan 194,3 milj. euroa.

Muutokset on tehty hyvinvointialueen kirjanpitoon ja tilinpäätöskirjaan 12.5.2023. Hyvinvointialueen korjattu tilinpäätöskirja on liitteenä. Muutokset koskevat tilinpäätöskirjan sivuja 27, 28 ja 31.

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, Hyvinvointialuejohtaja, Marina.Erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • merkitä tiedoksi esittelytekstin mukaiset, hyvinvointialueen vuoden 2022 tilinpäätökseen tehdyt tekniset korjaukset.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana § 128-132 aikana talouspalvelujohtaja Mikko Hannolaa, joka poistui kokouksesta pykälien käsittelyn jälkeen.

Perustelut

Asian esittelyteksti on tarkastuslautakunnan käsittelyssä 16.5.2023 § 81.

Hyvinvointialueen vuoden 2022 tilinpäätös on liitteenä. Tilintarkastuskertomus on liitteenä. 

 

Ehdotus

Tarkastuslautakunta päätti esittää aluevaltuustolle

  • että aluevaltuusto merkitsee tilintarkastuskertomuksen tiedoksi.​
     
  • että aluevaltuusto hyväksyy tilinpäätöksen tilikaudelta 1.1.–31.12.2022,​
     
  • että aluevaltuusto myöntää hyvinvointialueen hallintoa ja taloutta hoitaneille tilivelvollisille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille vastuuvapauden tilikaudelta 1.1.–31.12.2022.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta aluevalituksella.

Aluevalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä aluevalituksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Aluevalituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen (Laki hyvinvointialueesta 140 §).

 

Valitusviranomainen   

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Raatihuoneenkatu 1
13100 Hämeenlinna

Valituksen voi lähettää sähköpostitse hameenlinna.hao@oikeus.fi tai tehdä hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

 

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

 

Valitusasiakirjat

Valituskirjelmässä on ilmoitettava
•    päätös, johon haetaan muutosta
•    miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
•    muutosvaatimuksen perusteet
•    mihin valitus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Lisäksi on ilmoitettava yhteystiedot (postiosoite, sähköpostiosoite), joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa ja puhelinnumero mahdollisia tiedusteluita varten.

Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta.

Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin HLL 21 §:ssä säädetään.

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

"Tuomioistuimen ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetun lain (701/93) nojalla muutoksenhakijalta peritään hallinto-oikeudessa kulloinkin voimassa oleva oikeudenkäyntimaksu 270 euroa (v. 2023). Linkki tuomioistuinmaksulakiin https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2015/20151455?search%5Btype%5D=pika& search%5Bpika%5D=tuomioistuinmaksulaki#P5

Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Oikeudenkäyntimaksua ei peritä sosiaalihuoltolaissa (mm. vammaispalvelu, toimeentulotuki ja kehitysvammaisten erityishuolto) tarkoitettua palvelua tai etuutta koskevissa asioissa eikä myöskään terveydenhuolto-, päihdehuolto- tai mielenterveyslain mukaisissa asioissa eikä asioissa, jotka koskevat sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuista annetun lain mukaan määrättyjä asiakasmaksuja (Tuomioistuinmaksulaki 5 §).”