Aluehallitus, kokous 15.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 10 Vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet 1.2.2024 alkaen

543/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sonja Vuorela, VASTUUALUEJOHTAJA, sonja.vuorela@pirha.fi
Päivi Tryyki, PALVELULINJAJOHTAJA, paivi.tryyki@pirha.fi

Perustelut

Aluehallitus käsitteli kokouksessaan 21.11.2022 § 284 vammaispalvelulain mukaisten liikkumisen tuen palveluiden myöntämisperusteita 1.1.2023 lukien. Koska uuden vammaispalvelulain eteneminen oli tuolloin epävarmaa, päätös tehtiin ehdollisena edellyttäen että uusi vammaispalvelulaki olisi tullut voimaan 1.1.2023. Lain voimaantulon lykkääntymisestä tuli tieto loppuvuonna 2022, jonka jälkeen myöntämiskriteerit laadittiin voimaan jääneen ns. vanhan vammaispalvelulain mukaisiksi. Aluehallitus käsitteli kokouksessaan 11.4.2023 § 91 näitä vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden myöntämisperusteita ja myöntämisperusteet tulivat voimaan 1.5.2023 lähtien. 

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen myöntämisperusteissa on kirjattuna tarkemmat perusteet ja ohjeet kuljetuspalvelujen myöntämiseen Pirkanmaan hyvinvointialueella. Lakiin ja asetukseen kirjattujen säännösten lisäksi hyvinvointialue voi tehdä omia tarkennuksia esimerkiksi kuljetuspalveluiden toimintakäytäntöihin. Myöntämisperusteet on laadittu turvaamaan asiakkaiden tasavertainen kohtelu hyvinvointialueella, tukemaan palveluihin hakeutumista ja tukemaan myöntämiseen liittyvää päätöksentekoa.

Myöntämisperusteisiin on tehty joitain tarkennuksia kuluneen vuoden aikana esiin nousseiden tarpeiden perusteella. Liikkumisen tuen tiimin toiminnan käynnistyminen loppuvuoden 2023 aikana on lisännyt myös tarvetta myöntämisperusteiden tarkennuksille. Jatkossa kuljetuspalveluiden päätöksiä tehdään sekä liikkumisen tuen tiimissä että vammaissosiaalityössä, joissa molemmissa sovelletaan samoja myöntämisperusteita. Myöntämisperusteet on valmisteltu yhteistyössä liikkumisen tuen tiimin kanssa.​

Vammaispalveluiden myöntämisestä säädetään laissa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987). Vammaispalvelulain 8 §:n mukaan hyvinvointialueen on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista.

Asetuksessa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista 18.9.1987/759 pykälissä 4–6 säädetään tarkemmin kuljetuspalvelun sisällöstä. Kuljetuspalvelu on hyvinvointialueen erityiseen järjestämisvelvollisuuteen kuuluva palvelu. Vammaispalveluasetuksen 4 §:n mukaan kuljetuspalveluihin ja niihin liittyvine saattajapalveluihin kuuluvat vaikeavammaisen henkilön tarpeelliset, jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset, jotka liittyvät työssä käymiseen, opiskeluun, asioimiseen, yhteiskunnallisen osallistumiseen, virkistykseen tai muuhun sellaiseen syyhyn. Jokapäiväiseen elämään kuuluvia kuljetuksia ovat vaikeavammaisen henkilön asuinkunnan alueella tapahtuvat tai lähikuntiin ulottuvat kuljetukset.

Kuljetuspalveluista peritään asiakasmaksuna omavastuuosuus, jonka suuruus määräytyy Pirkanmaan hyvinvointialueelle vahvistettujen asiakasmaksujen perusteella.

Vammaispalvelulain uudistus on edelleen kesken. Uusi vammaispalvelulaki hyväksyttiin keväällä 2023 tulevaksi voimaan vuoden 2024 alusta lähtien. Syksyllä 2023 eduskunta päätti siirtää lain voimaantuloa vuodella eteenpäin siten, että laki tulee voimaan 1.1.2025. Samalla eduskunta edellytti lain soveltamisalan tarkentamista. Uuden vammaispalvelulain soveltamisalaa tarkennetaan erikseen annettavalla hallituksen esityksellä vuoden 2024 aikana. Vammaispalvelulain mukaisten palveluiden myöntämisperusteet tulevatkin tämän johdosta jälleen uudelleen valmisteltavaksi ja päätöksentekoon näillä näkymin syksyllä 2024.

Vammaisneuvosto käsittelee sosiaalihuoltolain ja vammaispalvelulain mukaisia myöntämisperusteita kokouksessaan 13.12.2023. Neuvoston mahdolliset kommentit liitetään esityslistalle perjantaihin 15.12.2023 mennessä. 

Liitteenä myöntämisen perusteet ja oheismateriaalina diaesitys.

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • hyväksyä liitteen 1 mukaiset vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet noudatettavaksi Pirkanmaan hyvinvointialueella 1.1.2024 alkaen.

Päätös

Palautettiin valmisteluun.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja ehdotti, että asia palautetaan valmisteluun. Palautusesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Päivi Tryyki, PALVELULINJAJOHTAJA, paivi.tryyki@pirha.fi
  • Sonja Vuorela, VASTUUALUEJOHTAJA, sonja.vuorela@pirha.fi

Perustelut

Aluehallitus käsitteli kokouksessaan 21.11.2022 § 284 vammaispalvelulain mukaisten liikkumisen tuen palveluiden myöntämisperusteita 1.1.2023 lukien. Koska uuden vammaispalvelulain eteneminen oli tuolloin epävarmaa, päätös tehtiin ehdollisena edellyttäen, että uusi vammaispalvelulaki olisi tullut voimaan 1.1.2023. Lain voimaantulon lykkääntymisestä tuli tieto loppuvuonna 2022, jonka jälkeen myöntämiskriteerit laadittiin voimaan jääneen ns. vanhan vammaispalvelulain mukaisiksi. Aluehallitus käsitteli kokouksessaan 11.4.2023 § 91 näitä vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalveluiden myöntämisperusteita ja myöntämisperusteet tulivat voimaan 1.5.2023 lähtien.  

Vammaispalvelulain mukaisten kuljetuspalvelujen myöntämisperusteissa on kirjattuna tarkemmat perusteet ja ohjeet kuljetuspalvelujen myöntämiseen Pirkanmaan hyvinvointialueella. Lakiin ja asetukseen kirjattujen säännösten lisäksi hyvinvointialue voi tehdä omia tarkennuksia esimerkiksi kuljetuspalveluiden toimintakäytäntöihin. Myöntämisperusteet on laadittu turvaamaan asiakkaiden tasavertainen kohtelu hyvinvointialueella, tukemaan palveluihin hakeutumista ja tukemaan myöntämiseen liittyvää päätöksentekoa. 

Myöntämisperusteisiin on tehty joitain tarkennuksia kuluneen vuoden aikana esiin nousseiden tarpeiden perusteella. Liikkumisen tuen tiimin toiminnan käynnistyminen loppuvuoden 2023 aikana on lisännyt myös tarvetta myöntämisperusteiden tarkennuksille. Jatkossa kuljetuspalveluiden päätöksiä tehdään sekä liikkumisen tuen tiimissä että vammaissosiaalityössä, joissa molemmissa sovelletaan samoja myöntämisperusteita. Myöntämisperusteet on valmisteltu yhteistyössä liikkumisen tuen tiimin kanssa.​ 

Vammaispalveluiden myöntämisestä säädetään laissa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista ja tukitoimista (380/1987). Vammaispalvelulain 8 §:n mukaan hyvinvointialueen on järjestettävä vaikeavammaiselle henkilölle kohtuulliset kuljetuspalvelut niihin liittyvine saattajapalveluineen, jos henkilö vammansa tai sairautensa johdosta välttämättä tarvitsee palvelua suoriutuakseen tavanomaisista elämän toiminnoista. 

Asetuksessa vammaisuuden perusteella järjestettävistä palveluista 18.9.1987/759 pykälissä 4–6 säädetään tarkemmin kuljetuspalvelun sisällöstä. Kuljetuspalvelu on hyvinvointialueen erityiseen järjestämisvelvollisuuteen kuuluva palvelu. Vammaispalveluasetuksen 4 §:n mukaan kuljetuspalveluihin ja niihin liittyvine saattajapalveluihin kuuluvat vaikeavammaisen henkilön tarpeelliset, jokapäiväiseen elämään kuuluvat kuljetukset, jotka liittyvät työssä käymiseen, opiskeluun, asioimiseen, yhteiskunnallisen osallistumiseen, virkistykseen tai muuhun sellaiseen syyhyn. Jokapäiväiseen elämään kuuluvia kuljetuksia ovat vaikeavammaisen henkilön asuinkunnan alueella tapahtuvat tai lähikuntiin ulottuvat kuljetukset. 

Kuljetuspalveluista peritään asiakasmaksuna omavastuuosuus, jonka suuruus määräytyy Pirkanmaan hyvinvointialueelle vahvistettujen asiakasmaksujen perusteella. 

Vammaispalvelulain uudistus on edelleen kesken. Uusi vammaispalvelulaki hyväksyttiin keväällä 2023 tulevaksi voimaan vuoden 2024 alusta lähtien. Syksyllä 2023 eduskunta päätti siirtää lain voimaantuloa vuodella eteenpäin siten, että laki tulisi voimaan 1.1.2025. Samalla eduskunta edellytti lain soveltamisalan tarkentamista. Uuden vammaispalvelulain soveltamisalaa tarkennetaan erikseen annettavalla hallituksen esityksellä vuoden 2024 aikana. Vammaispalvelulain mukaisten palveluiden myöntämisperusteet tulevatkin tämän johdosta jälleen uudelleenvalmisteltavaksi ja päätöksentekoon näillä näkymin syksyllä 2024. 

Esitys vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun myöntämisen perusteiksi on toimitettu vammaisneuvostolle tutustuttavaksi 29.11.2023. Kokouksessaan 13.12.2023 vammaisneuvosto on hyväksynyt ja antanut kommenttinsa myöntämisperusteisiin. Lausunnossa merkittävin myöntämiskriteerien muutosehdotus koskee matkustusalueen laajentamista koskemaan koko Pirkanmaata. Lisäksi annetaan palautetta ja parannusehdotuksia kuljetuspalvelun toteutukseen. Vammaisneuvoston antamat kommentit on käsitelty ikäihmisten ja vammaisten palvelulinjan johtoryhmässä 14.12.2023. Johtoryhmä totesi, että vammaisneuvoston kommenttien ja niiden pohjalta käydyn keskustelun perusteella ei ole tarvetta tehdä muutoksia esitykseen myöntämisen perusteista. Matkustusalueen laajentaminen vammaisneuvoston esittämän mukaiseksi aiheuttaisi merkittävän kustannusten lisäyksen. 

Liitteenä myöntämisen perusteet, vammaisneuvoston 13.12.2023 pöytäkirjanote § 121 ja kommentit sekä oheismateriaalina diaesitys. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • hyväksyä liitteen 1 mukaiset vammaispalvelulain mukaisen kuljetuspalvelun myöntämisen perusteet noudatettavaksi Pirkanmaan hyvinvointialueella 1.2.2024 alkaen. 

Päätös

Päätösesitys hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana sosiaali- ja terveysjohtaja Taru Kuosmasta ja palvelulinjajohtaja Päivi Tryykiä.

Pekka Järvinen teki muutosesityksen:  "Kuljetuspalvelua myönnetään kotikunnan ja Tampereen välille."

Kannatus: Ulla Kampman. Puheenjohtajan äänestysesitys: Pohjaesitys JAA, Järvisen muutosesitys EI. Hyväksyttiin.

Äänestyksessä annettiin 7 JAA- ääntä ja 6 EI- ääntä. Muutosesitys hylättiin.

Äänestystulokset

  • Jaa 7 kpl 54%

    Katariina Pylsy, Jari Andersson, Juho Ojares, Leena Kostiainen, Lassi Kaleva, Jori-Pekka Träskbäck, Sari Tanus

  • Ei 6 kpl 46%

    Pekka Järvinen, Jouni Sirén, Milka Hanhela, Ulla Kampman, Hanna Laine, Olga Haapa-aho

Tiedoksi

Tuulikki Parikka, Sonja Vuorela, yksilöasioiden jaosto

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Pirkanmaan hyvinvointialue,​ kirjaamo
Postiosoite: PL 272,​ 33101 Tampere
Käyntiosoite: G-rakennus, Nivelkatu 5,​ 1. krs,​ kirjaamo
Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

Huom. Sähköpostitse ei suositella lähetettävän henkilötietoja tai salassapidettäviä tietoja sisältäviä viestejä.

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin kello 9.00–14.30.

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä myös hyvinvointialueen sähköisessä asioinnissa:
www.pirha.fi/sahkoinen-asiointi (Asioi hallinnon kanssa).

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.
     

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Päätöksen sähköistä tiedoksiantoa varten tekijä voi ilmoittaa sähköpostiosoitteensa.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen edellä mainitun kirjaamon aukioloajan päättymistä.

 

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.