Aluehallitus, kokous 15.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 11 Ikääntyneiden asumisen palveluiden myöntämisen perusteet 1.2.2024 alkaen

543/2022

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Päivi Tryyki, PALVELULINJAJOHTAJA, paivi.tryyki@pirha.fi
Kaisa Taimi, VASTUUALUEJOHTAJA, kaisa.taimi@pirha.fi

Perustelut

Asumispalveluiden ja laitoshoidon järjestämisestä säädetään sosiaalihuoltolaissa (1301/2014) ja perhehoidosta perhehoitolaissa (263/2015). Sosiaalihuoltolakiin on tullut asumispalveluiden osalta muutoksia 1.1.2023 alkaen, jonka myötä tehostettu palveluasuminen muuttui ympärivuorokautiseksi asumispalveluksi ja tavallinen palveluasuminen yhteisölliseksi asumiseksi. 

Asumispalvelua järjestetään henkilöille, jotka erityisestä syystä tarvitsevat apua ja tukea asumisessa tai asumisensa järjestämisessä. Kotiin annettavat palvelut ovat ensisijaisia suhteessa palveluihin, jotka edellyttävät muuttamista ja sisältävät sekä asumisen että palvelut. Tilapäistä asumista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat lyhytaikaista, kiireellistä apua. 

Ikääntyneiden asumisen palveluiden myöntämisen perusteet turvaavat asiakkaiden tasavertaisen kohtelun hyvinvointialueella, tukevat palveluihin hakeutumista ja myöntämiseen liittyvää päätöksentekoa. Ikääntyneiden asumisen palveluiden myöntämisen perusteisiin on tehty tarkennuksia kuluneen vuoden aikana esiin nousseiden tarpeiden mukaisesti sekä päivitetty terminologia vastaamaan sosiaalihuoltolain termistöä.

Vanhusneuvosto on käsitellyt kotihoidon tukipalvelujen, kotiin vietävien palvelujen, kotona asumisen palvelujen sekä sosiaalihuoltolain mukaisten kuljetuspalvelujen myöntämisperusteita kokouksessaan 11.12.2023. Kommentit liitetään esityslistalle. 

Liitteenä myöntämisen perusteet, vanhusneuvoston 11.12.2023 pöytäkirjanote § 124 ja lausunto sekä oheismateriaalina diaesitys.

Ehdotus

Esittelijä

Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • hyväksyä liitteen 1 mukaiset ikääntyneiden asumisen palveluiden myöntämisen perusteet noudatettavaksi Pirkanmaan hyvinvointialueella 1.1.2024 alkaen.

Päätös

Palautettiin valmisteluun.

Kokouskäsittely

Puheenjohtaja ehdotti, että asia palautetaan valmisteluun. Palautusesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Päivi Tryyki, PALVELULINJAJOHTAJA, paivi.tryyki@pirha.fi
  • Kaisa Taimi, VASTUUALUEJOHTAJA, kaisa.taimi@pirha.fi

Perustelut

Asumispalveluiden ja laitoshoidon järjestämisestä säädetään sosiaalihuoltolaissa (1301/2014), ja perhehoidosta perhehoitolaissa (263/2015). Sosiaalihuoltolakiin on tullut asumispalveluiden osalta muutoksia 1.1.2023 alkaen, jonka myötä tehostettu palveluasuminen muuttui ympärivuorokautiseksi palveluasumiseksi ja tavallinen palveluasuminen yhteisölliseksi asumiseksi.  

Asumispalvelua järjestetään henkilöille, jotka erityisestä syystä tarvitsevat apua ja tukea asumisessa tai asumisensa järjestämisessä. Kotiin annettavat palvelut ovat ensisijaisia suhteessa palveluihin, jotka edellyttävät muuttamista ja sisältävät sekä asumisen että palvelut. Tilapäistä asumista järjestetään henkilöille, jotka tarvitsevat lyhytaikaista, kiireellistä apua.  

Ikääntyneiden asumisen palveluiden myöntämisen perusteet turvaavat asiakkaiden tasavertaisen kohtelun hyvinvointialueella, tukevat palveluihin hakeutumista ja myöntämiseen liittyvää päätöksentekoa. Ikääntyneiden asumisen palveluiden myöntämisen perusteisiin on tehty tarkennuksia kuluneen vuoden aikana esiin nousseiden tarpeiden mukaisesti sekä päivitetty terminologia vastaamaan sosiaalihuoltolain termistöä.

Esitys ikääntyneiden asumisen palveluiden myöntämisen perusteiksi on toimitettu vanhusneuvostolle tutustuttavaksi 29.11.2023. Lisäksi RAI-mittaristoon liittyvää termistöä esiteltiin vanhusneuvostolle kokouksessa 11.12.2023. Kokouksessaan 11.12.2023 vanhusneuvosto on hyväksynyt lausuntonsa myöntämisperusteisiin. Vanhusneuvoston antama lausunto on käsitelty ikäihmisten ja vammaisten palvelulinjan johtoryhmässä 14.12.2023. Johtoryhmä totesi, että vanhusneuvoston lausunnon ja sen pohjalta käydyn keskustelun perusteella ei ole tarvetta tehdä muutoksia esitykseen myöntämisen perusteista.   

Liitteenä myöntämisen perusteet, vanhusneuvoston 11.12.2023 pöytäkirjanote § 124 ja lausunto sekä oheismateriaalina diaesitys. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Marina Erhola, HYVINVOINTIALUEJOHTAJA, marina.erhola@pirha.fi

Aluehallitus päättää

  • hyväksyä liitteen 1 mukaiset ikääntyneiden asumisen palveluiden myöntämisen perusteet noudatettavaksi Pirkanmaan hyvinvointialueella 1.2.2024 alkaen

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Kokouskäsittely

Kuultiin asiantuntijana sosiaali- ja terveysjohtaja Taru Kuosmasta ja palvelulinjajohtaja Päivi Tryykiä.

Tiedoksi

Tuula Jutila, Kaisa Taimi, Mari Ollinpoika, Tanja Karvonen, yksilöasioiden jaosto

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä hyvinvointialueen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

Hyvinvointialueiden yhteistoiminnassa järjestettyjä tehtäviä koskevasta päätöksestä oikaisuvaatimuksen saa tehdä myös yhteistoimintaan osallinen hyvinvointialue ja sen jäsen (Laki hyvinvointialueesta 142 §).

 

Oikaisuvaatimus on toimitettava Pirkanmaan hyvinvointialueen kirjaamoon viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Pirkanmaan hyvinvointialue,​ kirjaamo
Postiosoite: PL 272,​ 33101 Tampere
Käyntiosoite: G-rakennus, Nivelkatu 5,​ 1. krs,​ kirjaamo
Sähköpostiosoite: kirjaamo@pirha.fi

Huom. Sähköpostitse ei suositella lähetettävän henkilötietoja tai salassapidettäviä tietoja sisältäviä viestejä.

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin kello 9.00–14.30.

Oikaisuvaatimuksen voi tehdä myös hyvinvointialueen sähköisessä asioinnissa:
www.pirha.fi/sahkoinen-asiointi (Asioi hallinnon kanssa).

 

Oikaisuvaatimus

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava:

  • päätös,​ johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan.
     

Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava tekijän nimi,​ kotikunta,​ postiosoite ja puhelinnumero. Päätöksen sähköistä tiedoksiantoa varten tekijä voi ilmoittaa sähköpostiosoitteensa.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. Oikaisuvaatimuksen tulee olla perillä oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen edellä mainitun kirjaamon aukioloajan päättymistä.

 

Oikaisuvaatimusaika   

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Hyvinvointialueen jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, kolmen päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä tai saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.

Tiedoksiantopäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi, ei lueta määräaikaan. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona virastot ovat suljettuna, valitusasiakirjat saa toimittaa ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.